17. huhtikuuta 2015

Vohvelit

En muista missä ja milloin olen syönyt vohveleita, joista on jäänyt niin sanotusti hyvä maku suuhun. Jossain ja joskus niin on täytynyt tapahtua koska mieliteko noihin lättysiin on olemassa. Muutaman kerran olen ollut todistamassa vohveleiden paistoa ja siihen on aina liittynyt joko tarttumista, valumista, pursuamista tai jotain joka ei näytä millään muotoa näppärältä ja helpolta.

Siitäkin huolimatta mielitekoja kyseistä herkkua kohtaan on ollut havaittavissa!

Koska olin vakuuttunut siitä, että vohveleiden teko on sottaista ja hankalaa ja että taikina ei koskaan tule onnistumaan täydellisesti, olen pysytellyt turvallisella ja vaivattomalla lettu- ja pannarilinjalla. Toki katsellen ja mietiskellen kaihoisasti kuvia paksuista mehevistä vohveleista, joiden kolosiin hillo ja makea vaniljainen kermavaahto uppoaa.

Näissä tunnelmissa sitten kuitenkin ostin halppis-vohveliraudan erään halppis-ketjun liikkeestä. Kotiin päästyäni olin toisaalta innoissani, mutta toisaalta tyypillisen pessimistiseen sävyyn varautunut ja nostin raudan kaappiin vaivautumatta edes purkamaan sitä.

Sitten otin käteeni kirjastosta varaamani ja lainaamani Timothy Ferrissin kirjan 4 tunnin kokki. Ahmin kirjaa joka ilta kun sain lapset nukkumaan. Ja mitäpä sieltä sattuikaan silmiini suorastaan hypähtämään: hiivavohveleiden ohje! Ei kuulosta herkulliselta, eikä itse asiassa ensimaistamalla ollutkaan! Mutta idea toimii ja se on nyt muutaman testauksen jälkeen jalostettu toimivaksi ja maukkaaksi!

Taikina tehdään vähän samaan tyyliin kuin blinit, joiden juuritaikinan annetaan kuplia hiivan kanssa lämpimässä. Tämä vohvelitaikina tehdään hyvissä ajoin etukäteen ja sen annetaan kuplia huoneen lämmössä ennen paistamista. Aivan mah-ta-vaa!! Paksu ja kupsakka taikina, joka ei edes tartu vohvelirautaan kiinni vaikka (ties kuinka monennella lätyllä) uskalsin paistaa ilman raudan sipaisua öljyllä. Kirjassa sanottiin että ei missään nimessä pidä käyttää kuivahiivaa, mutta hyvinhän tuo kupli silläkin kun nesteen lämmitti kunnolla.

Alla oleva ohje on sovellettu ja se perustuu käytännön kokemuksiin. Ensimmäisen vohvelierän tein omalle porukalle kirjan ohjeella ja lopputulos oli suolainen ja hiivainen. Toisella kerralla tein vohveleita vieraille kahvipöytään vähentäen hiivan määrää, lisäten sokeria ja jättämällä suolan pois ja lopputulos oli oikein hyvä! Kolmannella kerralla tein vohveleita lapsen synttärijuhlille ja kokeilin taikinan käyttämistä piiiiiitkään. Valmistin taikinan aamulla ennen töihin lähtöä ja paistoin vohvelit työpäivän jälkeen. Täydellistä! Ja helppoa siis! Kokeilkaa.



8-10 paksua vohvelia
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 pss kuivahiivaa
3 rkl sokeria
4 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g voita

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee niihin kuoppa keskelle
2. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi ja kaada se kuoppaan
3. Lisää maidon joukkoon myös kananmunat ja sulatettu voi
4. Sekoita taikina tasaiseksi. Peitä kulho leivinpaperilla ja pyyhkeellä ja jätä huoneenlämpöön vähintään kahdeksi tunniksi. Taikina voi huoletta tekeytyä pidempäänkin!
5. Paista vohvelit kullanruskeiksi ja rapeiksi vohveliraudalla ja nauti haalean lämpöisinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti