29. helmikuuta 2012

Pinaattivelli

Kiireisen ja väsyttävän arkirumban keskellä olen yllätyksekseni huomannut tavallisten perusruokien suorastaan kutsuvan minua kokkaamaan. Yleensä olen mieluummin laittanut jotain uutta ja kokkaillut ohjeen kanssa. Peruspöperöiden tekeminen on tuntunut tympeältä pakkopullalta. Nykyään tuntuu että keittiön puolella on mukavampi mennä sieltä missä aita on matalin. Myös kukkaro kiittää perusruuista samoin kuin selkä kauppareissulla reppua kantaessa! Perusruuat valmistuvat usein muutamasta edullisesta raaka-aineesta. Pinaattivelli onkin varmaan yksi halvimmista ruuista riisi- ja perunavellien ohella. Vaikka noista kolmesta pinaattivelli on ehdoton suosikkini – ehkäpä lisukkeeksi tulevien kananmunien vuoksi - en edes muista milloin olen pinaattivelliä viimeksi tehnyt. Kyllä vaan maistui hyvältä!



100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 l kevytmaitoa
150 g pakastepinaattia
muskottipähkinää
valkopippuria
1 tl suolaa

lisäksi:
keitettyjä kananmunia

1. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot
2. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen
3. Lisää jäinen pinaatti ja anna sen sulaa vellin sekaan. Lisää maitoa jos velli tuntuu liian paksulta – itse tykkään paksusta vellistä!
4. Mausta ripauksella muskottipähkinää ja valkopippuria sekä suolalla
5. Tarjoa kananmunien kera

28. helmikuuta 2012

Kuhaa ja rakuunajuureksia

Maanantaiaamun ankeuteen toi hieman – tai siis aika paljonkin – piristystä työkaverin ojentama nyssäkkä joka sisälsi kaksi kuhafileetä. Työpäivä kului rattoisasti miettien mitä kuhalle laittaisi kaveriksi. Noin harvinainen herkkupala tietenkin vain paistetaan pannulla – väljässä voissa välillä valellen ja maustetaan suolalla ja pippurilla, mutta mikä olisi sopiva lisuke kotimaiselle kalaherkulle? Luonnollisesti tietenkin kotimaiset juurekset – simppelisti nekin pannulla paistaen. Kokonaisuuden olisi kruunannut vielä hieman hapokas ohut kastike, mutta aikalailla loistava makuelämys tämä oli näinkin!



2 annosta

2 porkkanaa
1 palsternakka
1 sipuli
rypsiöljyä
suolaa
pippuria
rakuunaa
2 kuhafileetä
voita

1. Kuori juurekset ja sipuli. Leikkaa sipuli puolikkaiksi renkaiksi. Vuole juureksista nauhoja kuorimaveitsellä
2. Kuumenna öljy paistokasarissa ja laita juurekset kypsymään. Lisää joukkoon myös rakuuna. Sekoittele välillä jotta kasvikset kypsyvät tasaiseksi
3. Sulata voi toisella paistinpannulla ja paista kuhafileet molemmin puolin. Valele paistamisen aikana pannulla olevalla voisulalla. Mausta kypsät fileet suolalla ja pippurilla
4. Kun kasvikset ovat kypsät, mausta nekin kevyesti suolalla pippurilla
5. Annostele kasvikset kahdelle lautaselle ja nosta kalafileet päälle. NAUTI!!

23. helmikuuta 2012

Kasvislasagne

Vietin oikein tehokkaan vapaan viikonlopun tehden paljon rästissä olevia kotitöitä pois pyörimästä. Yksi rästihomma oli keittiön kaappien siivoaminen. Tyhjensin hieman astiavarastoani kirpputorilaatikkoon odottamaan eteenpäin myyntiä. Samalla tuli käytyä läpi kuiva-ainekaapit ja kerrankin sain iloisesti yllättyä siitä että mitään vanhentunutta tai pian vanhaksi menevää kaapeista ei löytynyt. Tarvikkeita on siis tullut hankittua järkevästi ja toisaalta yli jääneitä tuotteita on tullut jatkuvasti käytettyä pois. Hyvä niin!

Siivoilujen ohessa muistin tietenkin myös rentoutua keittiön puolella. Tällä kertaa kasvisruuan merkeissä – jota täytyisi opetella tekemään ja syömään useammin. Kovien pakkasten aikaan sulatin pakastimet ja löysin yhden unohtuneen rasian kurpitsasosetta. Pikainen pläräys reseptilaatikolle ja kurpitsan kohtaloksi koitui lasagne.



paahdetut kasvikset:
2 porkkanaa
2 paprikaa
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
rosmariinia
suolaa
pippuria

kastike:
2 prk tomaattimurskaa
3 dl kurpitsasosetta
persiljaa
basilikaa
suolaa
pippuria

lisäksi:
200 g pehmeää vuohenjuustoa
100 g parmesaania
lasagnelevyjä

1. Kuori ja viipaloi porkkanat. Poista paprikoista kanta ja siemenet ja paloittele ne. Kuori ja viipaloi sipulit. Levitä kasvikset uunipellille, lorauta päälle reilusti oliiviöljyä ja mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Paahda kasviksia 200 asteessa puolisen tuntia. Sekoita kertaalleen kypsennyksen aikana
2. Valmista kastike: kaada tomaattimurskat kattilaan ja sekoita joukkoon kurpitsasose sekä mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.
3. Sekoita paahdetut kasvikset tomaattikastikkeen sekaan
4. Raasta parmesaani ja murustele vuohenjuusto
5. Kokoa lasagne voideltuun uunivuokaan: ensin tomaattikastiketta, sitten vuohenjuustoa ja parmesaania ja kerros lasagnelevyjä. Toista näin ja jätä päällimmäiseksi kerros juustoja
6. Kypsennä 200 asteessa puolisen tuntia kunnes pasta on kypsää

22. helmikuuta 2012

Possua rosmariinikermassa

Maailman paras kermakastikkeen ohje on tässä, kiitos vain Mysi Lahtinen! Ohjeessa pihvit tehtiin sisäfileestä, itse käytin pihvifileetä – mitä se sitten ikinä onkaan. Yhtä hyvin voi käyttää valmiita ulkofileepihvejä tai ohuita leikkeitä. Tai vaikkapa broilerin rintafileitä tai minuuttipihvejä. Rosmariinin tilalla voi kokeilla vaikkapa rakuunaa tai salviaa tai muita omia suosikkiyrttejä. Meillä kermainen possusoosi sai kaverikseen kermaisen perunamuusin ja perusankea arkipäivä oli pelastettu!



porsaan sisäfilee
öljyä ja voita
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
1-2 tl rosmariinia
2 dl lihalientä
120 g smetanaa
1 dl kermaa
1 rkl dijonsinappia

1. Leikkaa filee parin sentin viipaleiksi ja painele niitä hieman litteämmiksi. Ruskista viipaleet voin ja öljyn seoksessa, nosta syrjään ja mausta suolalla ja pippurilla
2. Lisää pannulle hieman voita tai öljyä. Kuori ja viipaloi sipuli ja kuullota viipaleita kunnes ovat pehmenneet. Nosta lihaviipaleet takaisin pannulle
3. Lisää rosmariini ja lihaliemi, kuumenna kiehuvaksi ja keittele viitisen minuuttia
4. Lisää pannulle smetana, kerma ja sinappi ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia. Tarjoa perunamuusin kera

21. helmikuuta 2012

Portugalilainen karamellikakku

Tämän ohjeen taisin napata tämän vuoden ensimmäisestä Glorian Ruoka&viini-lehdestä. Vieraita oli tulossa ja jauhopeukaloakin hieman syyhytti. Kakun ohje sattui silmiini kuin tilauksesta. Nimestä ja lehden tekstistä päätellen odotin kostean täyteläistä kakkua jonka makeuden vaniljakastike mukavasti taittaa. Kakun rakenne oli sitä mitä ajattelinkin mutta karamellin maku ja makeus jäi hieman vajaaksi. Hyvää oli mutta ei aivan odotusten veroista. Enemmän karamellia - selkeästi!



2,5 dl sokeria
1,5 dl maitoa
1,5 dl kuohukermaa
200 g huoneenlämpöistä voita
3 kananmunaa
1 tl vanilja-aromia
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

1. Kuumenna sokeri paistinpannulla keskilämmöllä. Heiluttele pannua mutta älä sekoita. Anna sokerin sulaa hitaasti kunnes se muuttuu kullanruskeaksi karamelliksi
2. Kuumenna maito ja kerma höyryäväksi ja kaada kuuma karamelli maitoseoksen sekaan vähän kerrallaan samalla huolellisesti sekoittaen. Anna jäähtyä haaleaksi
3. Vaahdota voi ja kaada karamelli-maito sekaan koko ajan vatkaten. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen huolella vatkaten. Lisää vanilja ja jatka vatkaamista muutama minuutti kunnes seoksesta tulee paksua ja vaaleaa
4. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi seos muna-voivaahtoon. Sekoita tasaiseksi
5. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halk. 24 cm) ja kaada taikina siihen. Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä sisältä kosteaksi
6. Anna kakun jäähtyä vuoassaan hieman. Siirrä kakku vadille, siivilöi päälle tomusokeria ja tarjoa haalean lämpöisenä vaniljakastikkeen tai –jäätelön kera

19. helmikuuta 2012

Runebergin tortut

Jo useampana vuonna olen tehnyt Runebergin tortut Aura Liimataisen ohjeella – jonka kuvittelin myös postanneeni jo aikapäivää sitten. Tänä vuonna kaivelin ohjetta blogista ja enpähän löytänyt. Vahinko on onneksi korjattavissa ja tässäpä se sitten tulee.

Töissä teimme lasten kanssa tortut korppujauhoja käyttäen. Kotona poikien kanssa leipoessa korvasin korppujauhot piparinmuruilla - ihmetellen miten voi olla mahdollista että joulupipareita on jäljellä vielä helmikuussa!! Esikoinen oli innokas koristelemaan tortut ja koristelikin ihan ujostelematta ja kuorrutetta säästelemättä. Hyviä olivat! Melko makeita…



n. 10 kpl

100 g voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
pieni tilkkanen manteliaromia
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta

lisäksi:
hilloa
sokerikuorrutetta (2 dl tomusokeria + n. 1 rkl vettä)

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää muna samalla voimakkaasti vatkaten. Mausta tipalla manteliaromia
2. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja sekoita ne voi-sokerivaahtoon
3. Jaa taikina paperisiin leivosvuokiin tai voideltuihin muffinssipellin syvennyksiin. Paista 200 asteessa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä
4. Sekoita tomusokeriin vettä varovaisesti ja sekoita tahnaksi – tai osta valmis tuubi kaupasta. Tee tahnasta rengas jokaisen tortun päälle. Laita jokaisen renkaan keskelle hillosilmä



EDIT 7.2.2016

Runebergin tortun voi paistaa myös pellillä. Tee kolminkertainen annos taikinaa ja levitä se uunipellille. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten tasakokoisiksi paloiksi. Laita jokaiselle palaselle hillosilmä. Sokerikuorrutteen voi laittaa hillosilmän ympärille renkaana tai sitten vapaammin pitkin poikin piirasta.



18. helmikuuta 2012

Kookoksenmakuinen sienikeitto

Sienikeitot eivät yleisesti ottaen ole minun makuuni. Sienen täytyy mielestäni olla paistettu, ei keitetty!! Sienikeitossa sienen voimakas maku on liian hallitseva minun makunystyröilleni jotka ovat vasta hiljattain innostuneet sienistä. Monesti sienikeittoon käytetään myös kermaa joka on toinen ainesosa joka saa helposti liian hallitsevan osan keitossa. Toki sienikeittoa syön ja olenhan sitä tehnytkin, mutta suosikkeihini se ei lukeudu.

Glorian Ruoka&viini-lehden numerossa 6/2009 oli esitelty hieman erilainen sienikeitto. Keitto oli tehty mustatorvisienistä ja se sai itämaista säväystä currytahnasta ja kookosmaidosta. Vaikka kookos ja mustatorvisieni - tai tässä omassa tapauksessani herkkutatti - eivät aivan samoissa metsissä kasvakaan niin onhan se nyt luonnollisestikin ihan pakko kokeilla, josko tämän tyylinen sienikeitto sopisi minun nystyröilleni.

Ja kyllä sopii! Omena oli yllättävä ainesosa keitossa, melkeinpä suosittelisin laittamaan sitä kokonaisen omenan verran. Maut olivat pehmeät eikä mikään maku lyönyt kokonaisuudesta läpi. Kokonaisuutena ihana lämmittävä keitto talviseen päivään!



2 annosta

2 shalotsipulia
½ hapan omena
1 rkl oliiviöljyä
1 tl punaista currytahnaa
1,5 rkl vehnäjauhoja
4 dl kasvislientä
1 dl kuivattuja tai 2,5 dl pakastettuja sieniä (käytin herkkutatteja)
1 dl kookosmaitoa (puolitin määrän alkuperäisestä ohjeesta)
suolaa

1. Kuori ja hienonna omena ja sipulit. Kuumenna öljy ja kuullota kasviksia ja currytahnaa muutama minuutti
2. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi.
3. Murenna keiton joukkoon sienet ja hauduttele 20 minuuttia
4. Lisää kookosmaito, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa

10. helmikuuta 2012

Juustoinen kukkakaalikeitto

Tuhti keitto lämmittää mukavasti pakkasen paukkuessa. Se myös täyttää mukavasti shoppailun aiheuttamaa energiavajetta. Tämä Makeemman elämän eväät -blogista löytynyt keitto täytti molemmat kriteerit. Juusto ja kerma toivat täyteläisyyttä ja makua mietoon kukkakaalikeittoon, taustalla maistui sopivasti varsiselleri ja kokonaisuuden kruunasi kirpakan väkevä mustapippuri.

Pari sanaa juustosta. Siis cheddarista. Suosikkicheddarini hävisi heti oitis sen jälkeen kun sen "löysin" enkä ole tavoittanut sitä samaa juustoa enää edes Prismasta vaikka sitä parhaina aikoina sai myös paikallisesta S-marketista. En pidä kovinkaan vahvan makuisista juustoista ja olin hieman epäileväinen juuston valinnan suhteen. Tätä ruokaa varten valitsin sittarilta kahdesta vaihtoehdosta sen jota en ollut testannut ja valinta osui melko hyvin nappiin! Juusto oli irlantilaista Kerrygold Dublineria - joka itseasiassa ei cheddaria edes ole (vaikka hyllyn reunassa oleva hintalappu niin väittikin). Joka tapauksessa se oli oikein hyvän makuista, pehmeää ja täyteläistä ja sopi todella hyvin tähän keittoon.



2-3 annosta

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2-3 pientä varsisellerin vartta
500 g:n kukkakaali
0,5 tl currya
pini hyppysellinen sahramia
2 dl kanalientä
2 dl kuohukermaa
80 g raastettua cheddaria
suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja pilko sipulit, paloittele varsiselleri ja irroita kukkakaalin kukinnot ja pilko niitä pienemmiksi
2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia siinä
3. Lisää mausteet ja kanaliemi ja keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä
4. Lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella
5. Raasta juusto ja lisää se keittoon. Kuumenna keitto ja sekoittele kunnes juusto on sulanut
6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa
7. Annostele keitto lautasille ja laita päälle hieman juustoraastetta, mustapippuria ja oliiviöljyä

1. helmikuuta 2012

Naudanliha-tattipata

Viikonloppuna hauduteltiin toiseenkin kertaan, tällä kertaa naudan paistia. Taas hyvinkin tavallinen lihakastike mutta jälleen kerran sain huomata että tavallinen on parasta. Mureaa lihaa, maukasta kastiketta ja perunamuusia reilulla voilla. Alkaa olla melko lähellä äidin tekemää!



nokare voita
tilkkanen öljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 iso porkkana
400 g naudan paistia kuutioina
1 reilu rkl vehnäjauhoja
2 dl vahvaa lihalientä (otin pakastimesta joulukinkun paistolientä)
2 dl vettä
kourallinen kuivattuja tatteja
mustapippuria
rosmariinia

1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuori ja viipaloi porkkana
2. Sulata voi kasarissa ja lisää joukkoon öljy. Kuullota kasviksia viitisen minuuttia
3. Lisää kasariin lihakuutiot ja vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi
4. Lisää nesteet ja mausteet ja murenna joukkoon myös sienet
5. Keittele miedolla lämmöllä kannen alla noin 1,5 tuntia. Lisää tarvittaessa vettä