30. marraskuuta 2009

vko 48 (2009)

maanantai: Chili con carne, riisit ja porkkanaraaste

tiistai: pizzaa, ihan noudettuna!

keskiviikko: jauhelihakastike, pätkäspagetti ja keitetyt porkkanat

torstai: Dijonin possua, yrttisiä lohkoperunoita ja keitettyä kukkakaalia

perjantai: Kebab ja ranskikset

lauantai:
Uncle Ben's -ateriakastike ja nuudelit (aina ei jaksa kokkailla)

sunnuntai:
kanaviillokki, riisit ja maissit

Dijonin possu

Herkkua arkiruokaa. Tämän voi toki tehdä esim. possun suikalelihasta tai kinkusta, itse tykkään eniten ulkofileestä. Osta sitä enemmän kun tarjoukseen sattuu ja suikaloin itse pakastimeen sopivina annoksina. Filee on mukavan mureaa ja nopeasti laitettavaa. Eikä sisällä mitään "ylimääräistä" eli rustoja tai kalvoja.

Lisukkeena syötiin yrttisiä lohkoperunoita ja keitettyä kukkakaalia.



500 g possun sisäfileetä (käytin ulkofileetä)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl rakuunaa
1 tl basilikaa
3 tl dijon-sinappia
1 tlk ranskankermaa

1. Leikkaa liha 1-2 cm:n viipaleiksi (leikkasin suikaleiksi). Ruskista kasarissa ja ota syrjään
2. Kuullota sipulit ja nosta lihaviipaleet takaisin kasariin
3. Ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita
4. Lisää vesi ja mausteet. Hauduta 15 min. kannen alla
5. Lisää lopuksi ranskankerma ja kiehauta

29. marraskuuta 2009

Suklaata kalenteriin

Ostin Prismalta Iloleipurin silikonisen suklaamuotin. Tein muotilla esikoiselle joulukalenteria varten suklaakuvioita. Muotin mukana tulevan ohjeen mukaan 100 g suklaata riittää muotilliseen - ja niin riittääkin. Itse käytin Pandan suklaalevyjä ja sulatin ne kokonaan, eli 130 g. Käytin suklaamuotin lisäksi myös silikonista jääpalamuottia johon lusikoin ylijääneen suklaaseoksen. Hyvin toimi! Suklaat irtosivat mukavasti muotista, jääpalamuotista oli hankalampaa irrottaa suklaapaloja.



Tein kahdenlaisia suklaakuvioita. Ensimmäisiin tuli maitosuklaata (130 g) ja hasselpähkinärouhetta (3 rkl - hieman enemmänkin olis voinut laittaa!). Toisiin laitoin valkosuklaata (130 g) ja 6 kpl Omar-karkkeja hienonnettuina. Omarit olivat hyvän makuisia mutta rakenteeltaan ei kovinkaan sopivia. "Lehmä-toffeet" (eli kelta-valkoisessa lehmä-kuvallisessa käärepaperissa olevat kermatoffeet) olisivat sopineet tähän paremmin koska ovat rakenteeltaan murenevia.

1. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa
2. Lisää suklaan sekaan sattumat ja sekoita tasaiseksi
3. Annostele suklaa muotin syvennyksiin. Pakasta 4 tuntia ja irrota varovaisesti muotista

Mausteena suklaan seassa voi käyttää myös erilaisia liköörejä tai leivonnassa käytettäviä aromeja, mantelia, kuivattuja hedelmiä, rusinoita, keksinmuruja... Mausteet pitää vain saada hienonnettua melko pieniksi, muuten muottiin annosteleminen on hankalaa.

28. marraskuuta 2009

Täytekeksit

Tällaisia keksejä tehtiin sadepäivänä kun ulos ei tehnyt mieli lähteä. Ruskistettu voi antaa oikein kivan maun näihin. Hieman liian suuria ja paksuja tuli näistä, seuraavalla kerralla täytyy yrittää tehdä hieman pienempiä. Täytteeksi laitoin Jam it -papaija-limehilloa kun sitä purkinpohja jääkaapissa vielä oli. Ohje on otettu Leivontaherkut-kansiosta ja siinä täytteenä oli vadelmahilloa.



25 kpl

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1,5 tl ruokasoodaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
täytteeksi 1-2 dl hilloa

1. Sulata rasva pannulla ja ruskista sitä hieman. Anna jäähtyä
2. Sekoita sokeri rasvaan ja vatkaa kuohkeaksi
3. Yhdistä jauhot ja sooda ja lisää se rasvaseokseen. Sekoita tasaiseksi
4. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Litistä hieman käsillä.
5. Paista 175 asteessa n. 5 minuuttia. (Itse paistoin 10 minuuttia, ei viiden minuutin jälkeen olleet vielä kypsiä)
6. Täytä keksit jäähtyneenä. Laita nokare hilloa keksille ja paina toinen keksi päälle

27. marraskuuta 2009

Chili con carne

Nyt kun sitä tuoretta chiliä on ostettu niin pitäähän ne sit käyttää. Pasta bolognesen ja entisen chili con carne -ohjeiden pohjalta tämän nyt väsäsin. Vain pekoni puuttui, sit ois ollu täydellistä!



puolikas palko punaista chiliä
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli
tilkkanen öljyä
400 g jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
1 dl vettä
2 dl punaviiniä
suola, pippuri, oregano, timjami
1 rkl hunajaa
200 g keitettyjä papuja (käytin borlot-papuja)

1. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullottele öljyssä kasarissa
2. Lisää jauheliha ja ruskista se
3. Lisää tomaattimurska, nesteet ja mausteet. Anna hautua n. 40 minuttia
4. Lisää lopuksi pavut ja kuumenna
5. Tarjoa riisin kera

26. marraskuuta 2009

vko 47 (2009)

maanantai: perunavelli

tiistai:
anopin karjalanpaistin äärellä

keskiviikko: Häränsilmä, pätkäspagetti, keitetyt kasvikset

torstai: Pasta Carbonara Anzkun tapaan

perjantai:
Ruusukaali-pekonipasta

lauantai: Kipparin lohikeitto

sunnuntai: Lohikiusausta wasabilla maustettuna

Kummallinen viikko: ei kebabia missään muodossa!! ;) Pitää korjata tilanne ensi viikolla!

Lohikiusausta wasabilla maustettuna

Tämä ajatus lähti myöskin Glorian Ruoka&viini -lehden numerosta 64 (7/2009). Lehdessä oli Piparjuurikermalla maustetun lohilaatikon ohje, josta sitten väänsin taas omanlaiseni ja hieman arkisemman sovelluksen. Piparjuuri ei ole missään muodossa itselleni tuttu raaka-aine. Lähikaupasta ei löytynyt piparjuurta tuubissa, mutta wasabia oli. Säväytin lohikiusaukseni sitten pienellä nokareella wasabia, joka myöskin on aivan uusi tuttavuus. Varovaisesti tätä hottia maustetahnaa kerman sekaan laitoin että lapsetkin syövät, mutta pienikin määrä antoi kivan säväyksen perinteiseen kiusaukseen. Prismalta pitää joku kerta ostaa tuubitettua ja tuoretta piparjuurta ja tehdä sitten uusintakokeilu.



purjon vaalea osa
nokare voita
1 kg perunasipulisekoitusta
400 g lohisuikaleita
suolaa ja pippuria
1 tl sokeria
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
1-2 tl wasabia

1. Pese ja hienonna purjo. Pehmitä sitä voissa pannulla
2. Voitele uunivuoka ja kaada puolet peruna-sipuliseokseta vuokaan. Laita päälle purjot. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla
3. Lisää seuraavaksi vuokaan lohisuikaleet ja päällimmäiseksi loput peruna-sipulisekoituksesta. Ripottele pinnalle vielä mausteita
4. Sekoita maito, kerma ja wasabi ja kaada vuokaan
5. Kypsennä uunissa 200 asteessa reilu tunti

Kipparin lohikeitto

Tähän keittoon sain idean Glorian Ruoka&viini -lehden numerosta 64 (7/2009). Savunmakuisessa lohikeitossa oli käytetty Kippari-sulatejuustoa melko reilulla kädellä. Keitto oli maitopohjainen (joka ei minuun oikein uppoa) ja siinä oli monenlaista "ylimääräistä" ainesta. Mielestäni lohikeitto on sellainen ruoka johon ei pidä työntää liikaa kaikkea vaan lohen täytyy olla pääosassa. Tein siis tällaisen simppelin lohikeiton jota koko perhe söi mielellään. Ja olipas muuten ensimmäinen kerta kun lohikeittoa tein.



1 litra vettä
4-5 perunaa
2 porkkanaa
1 pieni kukkakaali tai 1 pussi pakastettua kukkakaalia
10 maustepippuria
1 prk Valion maustettua ruokakermaa, Kippari
2-3 rkl sulatejuustoa
300 g lohisuikaleita tai -paloja
suolaa ja mustapippuria

1. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Paloittele myös kukkakaali. Kuumenna vesi kattilassa ja laita maustepippurit sekaan. Lisää kasvikset ja keitä melkein kypsiksi.
2. Lisää kerma ja sulatejuusto ja sekoittele kunnes juusto sulaa
3. Lisää lohipalat ja keittele 5-10 minuuttia. Mausta

25. marraskuuta 2009

Häränsilmä

Tätä ruokaa on tehty suunnilleen jokaisessa blogissa jossain vaiheessa. Itse otin ohjetta ja vinkkiä jälleen kerran Cebicin keittiöstä. Noudatin alkuperäistä ohjetta melkein...aina on pakko jotain muuttaa - on se vaan kumma! No, joka tapauksessa hyvin ruoka onnistui ja maistui koko perheelle. Itse olisin tykännyt enemmän löysistä "silmistä" mutta aikaisempien kokemusteni perusteella tein kypsät silmät jotta miesväellekin maistuisi.



400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl tomaattipyreetä
loraus vasikkafondia
1 prk ruokakermaa
100 g koskenlaskijajuustoa
paprikajauhetta
suolaa ja pippuria
oreganoa
ruohosipulia
4 kananmunaa

1. Ruskista jauheliha pannulla. Hienonna sipulit ja lisää pannulle. Kypsennä hetki
2. Lisää tomaattipyree ja fondi ja sekoittele hyvin
3. Lisää kerma ja hauduta hetki
4. Lisää sulatejuusto ja sekoittele kunnes juusto sulaa hyvin. Mausta
5. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia
6. Tee jauhelihaseokseen neljä syvennystä ja riko kananmunat niihin. Jatka kypsentämistä 5-10 minuuttia kunnes munat ovat hyytyneet
7. Tarjoa pätkäspagetin kera

24. marraskuuta 2009

vko 46 (2009)

maanantai: perunavelli

tiistai: pizaa

keskiviikko: Kanakorma, riisiä ja kasviksia

torstai: Broilerikiusaus

perjantai: Broileria riisipedillä

lauantai: Kanaviillokki, riisi ja kasviksia

sunnuntai:
Kebab-wokki

Valkosipulilevite

Cebicin keittiön arkistoja on jälleen pengottu ja tällaista herkkua sieltä löytyi! Ihan reilulla kädellä oli valkosipulia ja kyllä maistui hyvältä ruisleivän ja hapankorppujen kanssa! Alkuperäisen ohjeen persiljan jätin tästä pois kokonaan. Mausteeksihan tähän voi käyttää ihan mitä haluaa, esim. chiliä, aurinkokuivattua tomaattia, pippureita, sipulia, yrttejä...



75 g voita
1 prk maitorahkaa
0,5 dl rypsiöljyä
1 valkosipulin kynsi
suolaa

Vatkaa pehmeä voi ja maitorahka tasaiseksi. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lisää mausteet ja anna maustua muutama tunti ennen tarjoamista.

Kebab-wokki

Tämä ruoka on tehty Herkkusuu-blogin ohjeen innoittamana. Samalla tavalla kuin Herkkusuukin, olen kovasti yrittänyt löytää täydellistä wokki-ohjetta - tai siis lähinnä mausteiden yhdistelmää. Nyt se sitten löytyi vaikka ensisilmäyksellä ei tässä mitään erityistä näyttänyt olevan. Jotenkin vaan maut loksahtivat yhteen oikein hyvin! Tähän kävisi hyvin myös tällä hetkellä ajankohtainen chili ihan tuoreena, tällä kertaa laitettiin hieman potkua annokseen chilikastikkeen muodossa!

Meillä ei tämä miesväki oikein välitä pikapaistetusta lihasta, joten tein tämän ruuan kebab-lastuista (kotitekoisista tietenkin!). Tämä ruoka oli herkkua!! Näin sen tein:



öljyä
1 valkosipulin kynsi
300 g kebablastuja
puolikas pieni kaali
1 paprika
1 sipuli
1 tl currya
2 rkl soijakastiketta
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
nuudeleita

1. Kuumenna öljy ja purista valkosipulin kynsi sinne. Herättele hetki ja lisaa kebab-lastut. Paistele hetki kunnes saavat väriä. Nosta syrjään
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta
3. Suikaloi kaali ja pilko paprika ja sipuli. Kuumenna lisää öljyä ja wokkaile kasviksia hetkinen. Lisää mausteet ja sekoittele
4. Lisää kasvisten sekaan nuudelit ja liha ja wokkaile kuumaksi

Marinadi broilerille

Tein broileria riisipedillä johon käytin marinoimattomia broilerin koipireisiä. Tein marinadin itse kansiosta löytämälläni ohjeella jonka alkuperästä ei ole mitään havaintoa. Tein koipireisiin viillot päälle ja laitoin lihat ja marinadin muovipussiin. Annoin maustua noin puoli vuorokautta. Marinadi riitti hyvin kolmelle suurelle koipireidelle.

Riisipetiin laitoin tällä kertaa sekaan kermaa Cebicin innoittamana. Käytin kuitenkin ohjeesta poiketen tavallista riisiä ja korvasin siis osan vedestä ruokakermalla. Mukavan pehmoisen maun antoi!

2 dl appelsiinimehua
1 sitruunan mehu tai 2 limetin mehua
1 dl öljyä
1 rkl fariinisokeria
1 rkl raastettua inkivääriä (käytin n 1 tl jauhettua)
1 tl mustapippuria
1 tl rakuunaa tai rosmariinia

21. marraskuuta 2009

Fettuccinea, chiliä ja katkarapuja

Kissa pöydällä -blogiin meni lokakuisen ruokahaasteen voitto. Onnittelut vielä kerran! :) Marraskuun viileyteen on julistettu kuumaakin kuumempi HOT HOT HOT! -ruokahaaste. Tarkoituksena on siis valmistaa kuuminta hottia! Chilit ja pippurit kehiin siis!

Tämä aihe on minulle siinä mielessä haasteellinen että en oikein välitä chilistä. Lapsiperheessä maustamisen pitää muutenkin olla hieman miedompaa - ehkäpä siksi juuri itsekin olen chilin makuun vieraantunut. Ylipäätään olen oppinut nauttimaan vähämausteisesta ruuista joissa raaka-aineiden maku tulee hyvin esille. Jonkunsortin ylimaustamista on aikaisemmin ollut ilmassa!

Silloin kun chiliä olen käyttänyt on se ollut kuivatussa tai kastikemaisessa muodossa. Tuoretta chiliä en ole itse koskaan käyttänyt ruuan laitossa. Siispä kipin kapin kauppaan ja chiliä etsimään. Valinnanvaraa ei ollut: jäljellä oli tasan yksi paketti tuoretta chiliä - valitsin siis sen. Pakkauksessa oli 4 kpl melko pitkiä chilejä. Näiden chilien maku ei ollut kovinkaan polttava, eli aivan sopiva minulle. Pyöräytin lounaaksi yhden hengen pastan! Ja kylläpä maistui!! Minusta tuli kerralla tuoreen chilin ystävä!



yhdelle

2-3 kerää fettuccinea
20 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
puolikas palko chiliä (tai oman maun mukaan)
1 tl hunajaa
vajaa 1 dl katkarapuja
suolaa
mustapippuria

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
2. Poista chilistä siemenet ja väliseinämät ja hienonna se
3. Sulata pannulla voi ja lisää sekaan öljy. Purista pannulle valkosipulin kynsi ja lisää myös chili. Pienennä lämpöä reilusti jotta valkosipuli ei pala. Mausta hunajalla ja anna makujen irrota pari minuuttia
4. Lisää pannulle sulatetut katkaravut ja pyörittele niitä hetkinen.
5. Lisää kypsä valutettu pasta pannulle ja sekoita sekaisin. Rouhaise mausteeksi suolaa ja pippuria myllystä

17. marraskuuta 2009

Broilerikiusaus

Lähtökohtana tähän ruokaan oli Kirsin keittiön arkistosta löytynyt broileri-perunalaatikon ohje. Enpä sit jaksanutkaan avata tietokonetta kun ruuan laiton aika oli, joten tein sitten tämän kiusauksen omaan tapaan. Kirsin keittiöstä kannattaa käydä katsastamassa ihania leivontaohjeita!



450 g broilerin suikaleita
öljyä paistamiseen
currya
pippuria ja suolaa
1 kg peruna-sipulisekoitusta
300 g (? - se pieni pussi) pakastekukkakaalia
muutama kirsikkatomaatti
persiljaa
0,5 palaa aurajuustoa
2 dl ruokakermaa

1. Rusksista broilerin suikaleet pannulla öljyssä ja mausta (jos käytät maustamattomia suikaleita)
2. Voitele uunivuoka ja kaada puolet peruna-sipulisekoituksesta vuokaan
3. Kaada päälle kukkakaali ja paloitellut kirsikkatomaatit. Ripottele päälle persiljaa ja murustele vuokaan myös aurajuusto
4. Lisää vuokaan broileri ja loput perunoista. Kaada päälle ruokakerma (mausta kerma halutessasi suolalla) ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin tunti

16. marraskuuta 2009

Kanakorma

Tämän korman ohjeen löysin selaillessani Decapitated-blogin arkistoa (kannattaa käydä kurkkimassa, erityisesti leivontapuoli on melkoisen herkullista luettavaa!!). Intialainen ruoka ei yleensä ole minun makuuni mutta tässä ohjeessa ei ollut garam masalaa, jeeraa, kanelia tai muuta vastaavaa maustetta, joten uskalsin kokeilla! :) Tein tämän myös pienimmille maistuvana, eli jätin chilin laittamatta. Chiliä lisättiin kastikkeen muodossa lautaselle. Myös suola ripoteltiin vasta valmiiseen ruokaan. Eli kaikkein pieninkin sai maistaa intialaisia makuja - hyvin maistui! Alkuperäinen ohje löytyy täältä, alla minun hieman muokattu versioni!



1 rkl öljyä
1 sipuli
2 dl ruokajogurttia
2 dl ruokakermaa
25 g voita
0,5 tl suolaa
1 tl kurkumaa
2 tl chilijauhetta
1 valkosipulin kynsi
4 rkl mantelirouhetta
4 broilerin rintafileetä
mantelilastuja ja korianteria

1. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä
2. Tee tahna jogurtista, kermasta, voista, mantelirouheesta, mausteista ja sipulista tehosekoittimessa
3. Pilko broilerin fileet paloiksi, aseta ne uunivuokaan ja kuorruta tahnalla. Ripottele päälle mantelilastuja ja korianteria
4. Kypsennä uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Tarjoa riisin kera
(lähde: Decapitated)

14. marraskuuta 2009

vko 45 (2009)

maanantai: kikherne-kaalikeitto

tiistai:
kebabia ja ranskiksia

keskiviikko: tomaatti-uunikala, perunamuussi ja keitetyt porkkanat

torstai:
lihapullat ja spagetti

perjantai: tonnikalakastike ja nuudelit

lauantai: kebabia ja ranskiksia (me ei oikeesti muuta enää syödä kuin kebabia!)

sunnuntai:
Pasta Carbonara Anzkun tapaan (no, syödään me välillä tätäkin!)

Cookies kahdella tapaa

Kuopuksen yksivuotissynttäreille tehtiin esikoisen kanssa cookies-keksejä - kahdella eri ohjeella. Näistä molemmista tuli melkoisen suuria - en arvannut että ne näin paljon levisivät uunissa! Varsinkin nuo valkosuklaiset olivat todella suuria. Laitoinkin syödessäni sellaisen aina puoliksi - söin tosin kuitenkin molemmat puolet! Mutta eikös siinä ole vähemmän kaloreita puolitettuna...?!? ;)



Suklaacookiet (ohje Leivontaherkuista) - kuvassa alempana

30 kpl

150 g voita tai margariinia
1,25 dl sokeria
2 kananmunaa
100 g tummaa suklaata rouheena
50 g suolapähkinöitä rouheena
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
n. 4 dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. (Minäpäs unohdin nuo munat kokonaan, mutta hyvin onnistui silti!)
2. Lisää vaahtoon suklaa- ja pähkinärouheet
3. Sekoita suurin osa jauhoista ja muut kuivat aineet kulhossa ja lisää taikinaan. Taikinasta pitäisi tulla melko löysä ja tahmea. Lisää tarvittaessa jauhoja. (Itse lisäsin tilkkasen maitoa koska munien unohtumisen vuoksi taikina oli melko kuiva)
4. Muotoile taikinasta 30 pientä palloa ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Litistä palloja hieman.
5. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 15 minuuttia



Nestle Toll House Cookies (ohje löytyi Pastanjauhajilta) - kuvassa ylempänä

Näitä tein puolikkaan annoksen ja oiskohan tullu n. 15 kpl todella suuria keksejä. Tässä alla siis puolitettu ohje!

2,7 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl ruokasoodaa
100 g huoneenlämmössä pehmennyttä voita
vajaa 1 dl hienosokeria
vajaa 1 dl fariinisokeria
0,5 tl vaniljauutetta
1 kananmuna
1,2 dl pähkinärouhetta (käytin hasselpähkinää)
1,2 dl suklaarouhetta tai suklaakarkkeja (käytin valkosuklaata)

1. Sekoita kulhossa jauhot, sooda ja suola
2. Vaahdota toisessa kulhossa pehmeä rasva, sokerit ja vaniljauute. Lisää muna voimakkaasti vatkaten (nyt minäkin muistin tehdä tämän!)
3. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi
4. Lisää suklaat ja pähkinät ja sekoittele
5. Nostele taikinasta kokkareita pellille ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia


Itse tykkäsin enemmän näistä jälkimmäisistä. Olivat ihanan pehmeitä ja hieman sitkeitä rakenteeltaan. Veikkaisin että tuo fariinisokeri oli melko hyvä juttu tässä yhteydessä! Suosittelen näitä kokeilemaan! Ja kannattaa tehdä oikeasti melko pieniä kokkareita...

12. marraskuuta 2009

Tomaatti-uunikala

Sei on yksi (melko harvoista) ruoka-aineista jotka eivät minulle oikein maistu. Kovasti yritän löytää hyvää sei-ohjetta että edes jotain kalaa meidänkin pöydässä välillä syötäisiin. Nyt osuikin jo melko lähelle! Yhteishyvän Ruokamaailman lehdestä 11.09 nappasin talteen tällaisen tomaatilla ja juusto-leivänmuruseoksella kuorrutetun seiohjeen. Oli helppoa ja nopsaa arkiruokaa. Ja ihme kyllä kerrankin ruokaa joka maistui koko perheelle!! :) Tein kaksinkertaisen annoksen ja lisukkeena oli perunamuussia ja keitettyjä porkkanoita.



400 g pakasteseitä annospaloina
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 tomaatti
loraus oliiviöljyä
2 viipaletta paahtoleipää
3 rkl voimakasta juustoraastetta

1. Sulata kalapalat ja asettele laakeaan uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Kypsennä 225 asteessa 15 minuuttia
2. Pese ja viipaloi tomaatti. Asettele tomaattiviipale jokaisen kalapalan päälle ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä
3. Murustele paahtoleipä ja sekoita joukkoon juustoraaste. Nostele muruseosta kalapalojen päälle. kypsennä vielä 15 minuuttia

11. marraskuuta 2009

Kikherne-kaalikeitto

Kaapissa nökötti yksinäinen kikhernepurkki jolle piti keksiä jotain käyttöä. Blogeja selaillessani Päivän annos -blogissa vastaan tuli tällainen keiton ohje. Ihana ja minun suuhuni uudenlainen keitto intialaishenkisine mausteineen. Yllättäen miesväelle ei tämäkään herkku oikein kelvannut... Noudatin alkuperäistä ohjetta - melkein.



1 sipuli
1 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1-2 tl hunajaa
n. 400 g kaalia
1 iso porkkana
mustapippuria myllystä
kuivattua chiliä
jeeraa
garam masalaa
1 prk kikherneitä
2 rkl tomaattipyreetä
loraus kasvisfondia
noin 13 dl vettä
1 dl riisiä
(suolaa)

1. Hienonna sipulit ja kuullota niitä kattilassa öljyssä. Lisää hunaja ja sekoittele
2. Hienonna kaali ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja lisää ne kattilaan. Kypsentele kunnes kaali hieman pehmenee. Mausta
3. Lisää huuhdellut kikherneet, tomaattipyree, vesi ja fondi. Lisää myös riisi.
4. Keittele puolisen tuntia kunnes keitto on kypsää. Lisää tarvittaessa suolaa

10. marraskuuta 2009

Välimeren (näkkileipä) rieska

Tästä rieskasta piti tulla näkkäriä. Vikana oli todennäköisesti se, että taikina olisi pitänyt kaulia ohuemmaksi ja ehkäpä myös pitää hieman pidempään uunissa. Maku oli kuitenkin hyvä ja taikinaa oli helppo käsitellä. Teen varmasti näitä rieskoja toistekin, mutta näkkärikokeilut jatkuvat varmaan tähän henkeen! Oman rieska/näkkäri -ohjeen otin Leivontaherkut-kansiosta.



60 palaa

50 g hiivaa
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
0,5 tl timjamia
1 rkl tomaattipyreetä
1 valkosipulin kynsi
1 dl ruokaöljyä (taisin käyttää oliiviöljyä)
3 dl tattarirouhetta
6 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl vehnäjauhoja

1. Murenna hiiva astiaan. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja luota hiiva pieneen määrään vettä
2. Lisää loppu vesi, mausteet ja öljy
3. Sekoita joukkoon tattarirouhe, kaurahiutaleet ja suurin osa jauhoista. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi niin kauan kunnes irtoaa kulhon reunoista
4. Ripottele pinnalle jauhoja ja anna kohota liinan alla 15 minuuttia
5. Kaada noussut taikina pöydälle ja lisää loput jauhot. Vaivaa taikinaa kunnolla ja jaa se sitten viiteen osaan. Kaulitse osat uunipellin kokoisiksi levyiksi ja kohota liinan alla 15 minuuttia
6. Pistele levyt ja leikkaa taikinapyörällä paloiksi
7. Paista 275 asteisessa uunissa 5-8 minuuttia. Anna jäähtyä ja paloittele

6. marraskuuta 2009

10 000 täynnä!

No nyt se maaginen raja on sit menny virallisesti rikki! Enpä olisi uskonut että näin paljon kävijöitä täälläkin päivittäin pörrää! Kiitokset kaikille lukijoille ja erityiskiitos kommenteista! Niitä on kiva lukea!

Arvonta julistetaan täten siis päättyneeksi - ja suoritetuksi perinteisellä laput hatussa -menetelmällä. Onnetar suosi tällä kertaa Saaraa! Onnittelut, sinulle lähtee tulemaan maukas palkinto. Ilmoitathan yhteystietosi sähköpostilla (anzkunkauha@gmail.com)! Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!

Kokkailu jatkukoon! :)

4. marraskuuta 2009

Unelmatorttu

Enpäs ole aikaisemmin tehnyt kääretorttua! Hyvin onnistui - vain melkein paloi! Voikreemiäkään en ole aikaisemmin tehnyt. Unelmatortun ohje on otettu Leivontaherkut-kansiosta.



Alkuperäisessä ohjeessa torttuun tehtiin appelsiinin makuinen täyte. Itse käytin makuaineena kreemissä Jam It -hilloja joita olen useampaan otteeseen kaupan hyllyllä ihastellut. Erityisesti kookoshillo on mietityttänyt: voiko se oikeasti olla hyvää?!? Tätä unelmatorttua varten ostin kookoshillon ja papaija-limehillon ja maustoin puolet kreemistä toisella ja puolet toisella hillolla. Hillot ovan miun makuun melko kalliita, mutta näin leivonnassa ihan käyttökelpoisia! Hilloissa ei ole säilöntäaineita eikä keinotekoisia väriaineita tai aromeja. Hillon hedelmäpitoisuus on yli 50% - eli hieman toista kuin halvemmissa lettuhilloissa! Maku onkin täyteläisen voimakas, tosin yllättävän makea. Sokeria hilloon on laitettukin ihan reilulla kädellä.



10 palaa

pohja:
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

täyte:
125 g voita
1,5 dl tomusokeria
2 rkl vaniljakastikejauhetta
0,5 limen kuori raastettuna (tai appelsiinin)
3-4 rkl hilloa tai marmeladia

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaadoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon sekaan. Sekoittele varovasti
2. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 250 asteessa n. 5 minuuttia. Kumoa valmis pohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä pellin alla
3. Valmista täyte: sekoita pehmeä rasva, tomusokeri ja vaniljakastikejauhe tahnaksi. Mausta raastetulla sitruksen kuorella ja marmeladilla tai hillolla makusi mukaan. Levitä täyte pohjan päälle ja kierrä rullaksi pitkittäin
4. Säilytä jääkaapissa. Tämän voi myös pakastaa!

3. marraskuuta 2009

vko 44 (2009)

maanantai: Tähteeksi jääneitä pöperöitä jääkaapin ja pakastimen uumenista kaiveltuna

tiistai:
Kebabia ja ranskiksia

keskiviikko: Säilykelihakastike ja pasta

torstai: Pasta Carbonara Anzkun tapaan

perjantai: hampurilaisraflassa esikoisen kans, isi kävi itelleen pizzan

lauantai:
Ruokavieraita nauttimassa Iskendertyyppistä kebabia

sunnuntai: Possun uunifileetä, uunijuureksia ja salaattia

Säilykelihakastike

Tämän kaltaista pöperöä syötiin lapsen useinkin mökkiolosuhteissa ja asuntoautoreissuilla makaronin ja ketsupin kera. Silloin soosi tehtiin luonnollisesti nötkötistä. Toinen nötkötti"herkku" oli säilykelihapihvit. Lihamötikkä vaan survottiin ulos purkista, leikattiin viipaleiksi ja paistettiin pannulla.

Kastike on hieman parempaa... Varsinkin kun käyttää jotain muuta lihaa kuin halvinta mahdollista nötköttiä. Tällaista kastiketta olen tehnyt villisikasäilykkeestä ja hirvestäkin. Villisika on ehdottomasti parasta noista vaihtoehdoista ja porosäilyke varmaan myös olisi aika hyvää! Eihän tämä mitään gourmeeta ole, mutta pikaista arkiruokaa kuitenkin jolla saa mahansa täyteen! Ja parvekkeelta leikatut tuoreet yrtithän maustavat melkeinpä kaiken herkuksi!



1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
öljyä paistamiseen
1 prk säilykelihaa
1 prk tomaattimurskaa
luraus vasikkafondia
pippuria, oreganoa, persiljaa
1 rkl hunajaa

1. Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä pannulla
2. Paloittele säilykeliha ja lisää pannulle. Paistele hetki kunnes liha alkaa ottaa hieman väriä
3. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua hetki
4. Tarjoa pastan kera

(Muokattu 18.6.2013)

2. marraskuuta 2009

Rapeat manteliviipaleet

Keksien leipominen on mukavaa puuhaa kolmeveen kanssa. Aineksia ei tule kauhen paljoa mutta kuitenkin on pienelle sopivasti mitattavaa ja sekoitettavaa - ja tietysti taikinakulhon kaapiminen! Tällä kertaa kulho vei voiton itse leipomisesta ja äiti sai sit vääntää keksit valmiiksi! Taikina oli siis ainakin oikein hyvää (valmiit tuotoksetkin kyllä maistuivat!). Ohje on otettu Leivontaherkut-kansiostani.



40 kpl

100 g voita
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl siirappia
0,5 dl mantelirouhetta (käytin jauhetta)
2,5-3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(laitoin myös 1 rkl kylmää vettä kun taikina tuntui liian kuivalta)

1. Vatkaa pehmeä rasva, sokerit ja siirappi vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Sekoita nopeasti taikinaksi (lisäsin tässä vaiheessa siis n. 1 rkl vettä)
3. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele paloista sormen paksuiset tangot. Asettele tangot leivinpaperin päälle ja litistä niitä hieman haarukalla
4. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia
5. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja leikkaa pötköt vinottain pikkuleiviksi
6. Säilytä kannellisessa purkissa jotta pikkuleipien hieman sitkeä koostumus säilyy