31. lokakuuta 2010

Valkosipulipatongit

Lusikka soppaa –kurssin ohjekavalkadin päättää valkosipulipatongit joita oli tarjolla keittojen kaverina. Kurssilla patongit tehtiin pikapikaa. Cebic pyöräytti taikinan käden käänteessä (melekonen taikinakone!!), taikina kaulittiin, täytettiin, rullattiin ja kohotettiin rullattuna. Taikinaan saa vaihtelua käyttämällä täysjyväisempiä jauhoja ja täytteeksi voi laittaa melkein mitä vain: erilaisia juustoja, aurinkokuivattua tomaattia, kuullotettua sipulia, kinkkusuikaleita, yrttejä.



3 kpl

4 dl vettä
40 g hiivaa
0,5 dl öljyä
2 tl suolaa
n. 10 dl jauhoja
200 g valkosipulituorejuustoa
2 valkosipulin kynttä

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää öljy ja suola. Lisää jauhoja sopivasti ja vaivaa taikina hyvin. Jaa taikina kolmeen osaan ja anna levätä paloina noin 10 minuuttia
2. Kauli taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Purista valkosipulinkynnet tuorejuuston sekaan, sekoita ja levitä täyte taikinalevyille. Kääri levyt rulliksi kulmasta alkaen. Anna kohota puolisen tuntia
3. Leikkaa kohonneisiin patonkeihin viillot ja paista alatasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia

Borssikeitto

Viimeinen soppaohje kurssilta.

Borssikeittoa muistan syöneeni lapsena naapurin rouvan luona. Soppa ei oikein maistunut ja kylmää keittoa pyörittelin lautasella pitkät tovit ennen kuin sain kilttinä tyttönä syötyä lautasen tyhjäksi. Perästä vielä kuului että en ollut osannut käyttäytyä nätisti. Siinäpä ainoa kokemukseni borssikeitosta. Tämä keitto ei kauhean paljoa muuttanut mielipidettäni borssikeitosta – vaikka tällä kertaa söin annokseni kokonaan sen vielä ollessa lämmin. Syötävää soppaa joka ei kuitenkaan lukeudu suosikkeihini!



400 g raakaa punajuurta
2 porkkanaa
250 g valkokaalia
2 sipulia
2 rkl voita
1 l liha- tai kasvislientä
1-2 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
2 rkl silputtuja tuoreita yrttejä tai 2 tl kuivattuja (esim. timjamia, rakuunaa, rosmariinia)
(200 g kypsää savulihaa/kinkkua ohuina suikaleina)

1. Pese ja kuori juurekset, kuori sipulit. Suikaloi kaikki kasvikset ohuiksi suikaleiksi käsin tai monitoimikoneella
2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasviksia hetki. Lisää liemi ja anna kiehua puolisen tuntia
3. Mausta keitto ja anna hautua vielä hetki. Lisää lopuksi halutessasi savuliha ja kuumenna

30. lokakuuta 2010

Ranskalainen sipulikeitto

Lusikka soppaan jatkuu vaan…

Tämä on nopea versio sipulikeitosta. Perinteisesti sipulikeittoa haudutetaan pitkään ja pitkään ja keiton voi tehdä etukäteen jo vaikka edellisenä päivänä koska sen maku vaan syvenee ja paranee lämmitettäessä. Tämäkin versio oli oikein maukas joskin keittolautasten ääressä kuului kommentteja että jotain tästä puuttuu. Cebic heitti ideana lisätä keittoon härkä-punaviinifondia antamaan hieman syvyyttä. Kannattaa kokeilla!



6 sipulia
3 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 l kasvislientä
(loraus fondia)
0,25 tl mustapippuria
4 viipaletta vaaleaa leipää (esim. paahtoleipää)
150 g emmental- tai gruyerejuustoa raasteena

1. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulit pehmeäksi miedolla lämmöllä
2. Sekoita joukkoon jauhot, kasvisliemi, (fondi) ja pippuri. Keitä hiljalleen puolisen tuntia
3. Kaada valmis keitto uuninkestävään kulhoon. Paloittele leipä ja ripottele palat keiton pinnalle. Levitä päällimmäiseksi juustoraaste. Gratinoi keittoa 250 asteessa noin 10 minuuttia

29. lokakuuta 2010

Poro-leipäjuustokeitto

Lusikka soppaan –kurssin antia edelleen!

Leipäjuusto ei kuulu suosikkiraaka-aineideni joukkoon. Maku leipäjuustossa on sinällään miellyttävän pehmeä ja mieto, mutta se narskuva rakenne tökkii. Keitossa juusto kuitenkin pehmeni mukavasti eikä ollut lainkaan narskuvaa. Tämä keitto on hieman juhlavampi soppa, oikein herkullinen!



300 g poronkäristyslihaa
1 sipuli
25 g voita
250 g Koskenlaskija-sulatejuustoa (musta paketti)
1-1,5 l liha- tai kasvislientä
3 isohkoa perunaa
5 katajanmarjaa
1 tl mustapippuria
0,5 rkl soijakastiketta
200 g leipäjuustoa
persiljaa

1. Sulata käristysliha kuumassa padassa. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja voi. Anna lihan ruskistua ja sipulin kuullottua
2. Kuori ja paloittele perunat pieniksi kuutioiksi. Lisää lihan joukkoon lihaliemen kanssa. Lisää myös katajanmarjat, mustapippuri ja soijakastike. Keitä miedolla lämmöllä kunnes perunat ovat lähes kypsiä
3. Paloittele sulatejuusto, lisää keittoon ja anna sulaa
4. Paloittele leipäjuusto pieniksi kuutioiksi ja lisää ne keittoon. Anna niiden pehmentyä hetki. Viimeistele keitto persiljasilpulla

28. lokakuuta 2010

Linssi-porkkanakeitto

Lusikka soppaan - toinen soppa!

Tämän keiton kohdalla minua epäilytti muutama seikka:
1. porkkanat sosekeitossa on joskus painonvartijoiden pisteitä laskiessani alkanut tulla todella pahasti korvista eli ei houkuttele tänä päivänä.
2. jeera-korianteri-yhdistelmä ei juurikaan saa minua innostumaan
3. linssejä sosekeitossa?

Keitto sai kuitenkin epämiellyttävät mielleyhtymät unohtumaan! Porkkanaa ei ollut liikaa, jeeraa ja korianteria ei ollut liikaa, kookosmaitoa ei ollut liikaa. Linssit antoivat kivaa täyteläisyyttä keittoon. Tämä keitto oli lempeän makea ja mausteinen keitto, joskin chiliä olisi voinut olla hieman enemmän.



2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
4 porkkanaa
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 prk tomaattimurskaa
3 rkl öljyä
1-2 tl jeeraa
1 tl korianteria
1 tl chilijauhetta
3 rkl fariinisokeria
3 dl kookosmaitoa

1. Huuhtele linssejä siivilässä kylmän veden alla kunnes huuhteluvesi on kirkasta
2. Kuori ja paloittele sipulit ja porkkanat
3. Kuumenna vesi kattilassa ja murenna joukkoon kasvisliemikuutiot. Lisää kasvikset ja tomaattimurska sekaan. Anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia
4. Kuumenna öljy pannulla ja herättele mausteet siinä
5. Soseuta keitto, lisää joukkoon mausteseos, fariinisokeri ja kookosmaito. Kuumenna ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa

27. lokakuuta 2010

Mintunmakuinen kurkkukeitto

Ensimmäinen ohje Lusikka soppaan -kurssin antia...

Kylmä keitto on ollut minulle jotenkin käsittämätön juttu. Miten ihmeessä kylmä kasviskeitto voi olla hyvää?!? Nyt voin todeta että helpostikin! Tämä jogurttipohjainen kurkkukeitto tuo mieleen tsatzikin ja hyvin pitkälti samoista aineista tämä keitto tehdäänkin. Kylmä keitto sopii mainiosti alkupalaksi tai hellepäivän kevyeksi lounaaksi.



1 iso kurkku
5 dl turkkilaista jogurttia
2 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
1-2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
1 rkl tuoretta tai 1 tl kuivattua minttua
suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja kuutioi kurkku pieniksi kuutioiksi. Laita kulhoon
2. Sekoita jogurtti, vesi ja öljy keskenään. Lisää murskattu valkosipuli ja mausteet ja kaada kurkkukuutioiden sekaan
3. Sekoita hyvin ja anna makujen tasaantua kylmässä pari tuntia ennen tarjoamista

26. lokakuuta 2010

Lusikka soppaan!

Vietin mukavan maanantai-illan Pohjois-Karjalan Marttojen järjestämällä Lusikka soppaan –kurssilla. Kurssi-illan aikana valmistimme viisi erilaista keittoa ja niiden kaveriksi valkosipulipatonkia. Ennakkoluuloja ja ei-niin-mukavia makumuistoja lapsuudesta karisi keittolautasten äärellä mukavassa seurassa rupatellen – erityiskiitokset seurasta Cebicille!



Illan maistelumenu:
- Mintunmakuinen kurkkukeitto
- Linssi-porkkanakeitto
- Poro-leipäjuustokeitto
- Ranskalainen sipulikeitto
- Borssikeitto
- Valkosipulipatongit



Kaikki ohjeet on peräisin Lusikka soppaan! –kirjasesta (Arja-Hopsu-Neuvonen & Kaisa Härmälä). Kirjassa on laaja valikoima helppoja keitto-ohjeita arkeen ja juhlaan. Kirjasta löytyy kylmiä ja lämpimiä keittoja, sosekeittoja, klassisia keittoja, keittoja muilta mailta sekä puuro- ja kiisseliohjeita. Kirjasen saatavuutta voi kysellä oman alueen marttapiirin toimistoista.



Tämä siis pieni maistiainen kurssista, ohjeita ja kuvia tulossa lähipäivinä!

25. lokakuuta 2010

Reilun kaupan viikko

”Reilu kauppa parantaa perheviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden työ- ja elinoloja sekä ympäristön tilaa kehitysmaissa. Tuotteita ostamalla vaikutat positiivisesti kehitysmaissa asuvien ihmisten elämään.” (Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kotisivut)

Reilun kaupan viikkoa vietetään 25.10-31.10. Tämän viikon aikana Reilun kaupan tuotteet ovat monella tapaa esillä. Esimerkiksi Joensuussa, Espoossa, Porissa ja Tampereella etsitään Reilun kaupan aarteita ympäri kaupunkia. Jaossa on tietoa ja ehkäpä myös pieniä yllätyksiä Reiluun kauppaan liittyen. Lisätietoa Reilusta kaupasta ja Reilun kaupan viikkoon liittyvistä tapahtumista löydät Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kotisivuilta ylempänä olevan linkin takaa.

Myös Kauhan keittiössä leivottiin reilun kaupan tuotteista – hieman ennakoidusti jo eilen sunnuntaina. Lokakuun RuokaPirkassa oli banaani-suklaapaistoksen ohje johon oli käytetty Reilun kaupan tuotteita. Kipin kapin siis K-supermarkettiin.



Heitän ilmoille jälleen haasteen lukijoille: valmistakaa Reilun kaupan viikon aikana jokin ruoka tai leivonnainen jossa käytätte Reilun kaupan tuotetta tai tuotteita! Tai ostakaa nyt ainakin Ben and Jerry’s jäätelöä!!



8 annosta

taikina:

2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
0,75 dl Reilun kaupan Luomuruokosokeria (Dansukker)
100 g voita sulatettuna

täyte:
100 g Reilun kaupan suklaata (Pirkka)
800 g Reilun kaupan banaaneja (Pirkka)
2 rkl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta

lisäksi:
vaniljajäätelöä

1. Sekoita taikinan ainekset keskenään ja painele puolet taikinasta ohueksi kerrokseksi voideltuun uunivuokaan
2. Rouhi suklaa ja viipaloi banaanit. Mausta banaanit fariinisokerilla, sitruunamehulla ja sitruunankuoriraasteella. Levitä banaanitäyte vuokaan ja ripottele päälle suklaarouhe. Ripottele päällimmäiseksi loput taikinasta
3. Paista 200 asteessa 25 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kera.

24. lokakuuta 2010

Karamellisoituja viikunoita ja jäätelöä

Viikunailtapalani jälkkäriosuus oli Chocochilistä löytynyt jäätelöannos. Hieman yllättävää oli se, että suolaisen kinkun kanssa viikuna maistui makeammalta kuin tässä annoksessa vaikka päälle oli ripoteltu sokeria. Tämä tuntui myös hieman hankalalta syödä koska lusikka ei oikein viikunan kuoreen purrut ja hieman sula jäätelö ei taas haarukka-veitsiyhdistelmään oikein ottanut. Hyvää oli kuitenkin joskin tuo suolainen ruokalaji upposi paremmin.



tuoreita viikunoita
sokeria
vaniljajäätelöä
vaahterasiirappia

1. Paloittele viikunat neljään osaan. Ripottele lohkoille sokeria ja laita ne uunipellille. Kuumenna uunissa 225 asteessa grillivastuksen alla viitisen minuuttia kunnes sokeri alkaa ottaa väriä
2. Tarjoa viikunalohkot kuumina jäätelön kera. Viimeistele annokset vaahterasiirapilla

23. lokakuuta 2010

Viikunaa ja prosciuttoa salaatin kera

Enpä ole ikinä syönyt tuoretta viikunaa! Kuivattuakin vasta jonkun aikaa sitten. Kokkailuohjelmista olen monesti katsonut kaihoten viikunoita ajatellen että eihän tuommoisia näiltä leveysasteilta saa tuoreena lainkaan.

Onneksi on olemassa tämä blogistania! Voisilmäpelissä ja Ruokahommissa oli jonkun aikaa sitten nostettu viikuna pöydälle ja nyt minäkin tiedän että syksyllä tuoreita viikunoita saa kohtuullisen edulliseen hintaan jos vain tarpeeksi monipuolinen kauppa hevi-osastoineen sattuu kohdalle. No eihän tietenkään s-ryhmästä löydy – ei edes prismasta ole sattunut silmään (harmittava puute koska muuten olen s-ryhmän kanta-asiakas). K-ketju ja citymarket tarjosi tuota herkkua. Kilohinta oli reilun viisi euroa ja kaksi kappaletta viikunoita maksoi noin 50 senttiä – ei paha ollenkaan! Tämän kaltaisissa tilanteissa on oikeastaan ihan hyvä että muu perhe ei ”uutuuksiin” ruokapöydässä koske pitkällä tikullakaan eli tuolla kahdella viikunalla pääsin itsekseni oikein hyvin jutun juureen käsiksi.



Vietin iltaa itsekseni isännän ollessa viettämässä ansaittua peli-iltaa kera x-boxin ja kaverinsa ja pienten miesten nukkua tuhistessa tyytyväisinä sängyissään. Viikunailtapalaa siis! Alkuiltapalaksi valmistin Voisilmäpelin ohjeen (linkki ylempänä!) mukaan salaattia. Ah! Suolaista ja makeaa, pehmeää ja rapsakkaa. Juuri tällä hetkellä viikuna on mielihedelmäni!



tuoreita viikunoita
prosciuttoa
(home- tai vuohenjuustoa)
salaattia
pähkinöitä, pinjansiemeniä tms.

1. Paloittele viikunat neljään osaan. Kääri jokainen neljännes prosciutto-siivuun (siivut voi halkaista pitkittäin). Kääri väliin halutessasi myös pieni pala juustoa (käytin auraa, hyvää oli mutta peitti melko paljon viikunan makua)
2. Laita kääröt pellille ja kypsennä uunissa grillivastuksen alla 225 asteessa viitisen minuuttia kunnes kinkku hieman rapsakoituu
3. Tee salaatista peti ja nostele viikunat päälle. Ripottele joukkoon pähkinöitä

22. lokakuuta 2010

Miullaki on silikoonit (ja sitruunamuffinsseja)

Sain Leivontaherkku-ohjeiden ahkerasta keräilystä palkinnoksi silikoonisen kakkuvuoan, 12 kpl muffinssivuokia ja nuolijan.



Pikaiseen testaukseen pääsivät heti! Tehtiin toipuvan kuumeilijan ja pikkuveikon kans jogurttikakku ja sitruunamuffinsseja. Hyvin onnistui ja hyvin irtosivat vuoista. Toimii siis. Muffinssien ohje on otettu Le Cordon Bleu kotikokki-sarjan kirjasta muffinit.



12 kpl

300 g vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
125 g sokeria
2 rkl raastettua sitruunan kuorta
1,75 dl kirnupiimää (laitoin pikkusen reilun desin maitoa)
1 tl vaniljauutetta
2 munaa
110 g voita sulatettuna

kuorrute:

20 g pehmeää voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri kulhossa. Pese ja raasta sitruunankuori ja sekoita joukkoon. Tee keskelle kuoppa
2. Vatkaa munat kevyesti toisessa kulhossa. Lisää joukkoon maito ja vaniljauute. Sekoita ja kaada jauhokulhon kuoppaan. Kaada kuoppaan myös voisula.
3. Sekoita taikina sekaisin, älä sekoittele liikaa! Annostele muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 20 minuuttia
4. Valmista kuorrute: vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja sitruunamehu ja vatkaa kuohkeaksi. Levitä tai pursota kuorrutetta muffinsseille. (Tämä annos ei riitä kovinkaan paksuun kuorrutteeseen, jos meinaat pursotella niin ehkä kannattaa tehdä tupla-annos)

21. lokakuuta 2010

Aurajuustoriisi

Hieman risoton kaltainen riisilisäke vaikkapa broilerille. Aurajuuston tilalla voi toki käyttää mitä juustoa vain. Ohje (hieman mukaillen) Mysi Lahtiselta.



3 dl pyöreäjyväistä riisiä (käytin arboriota)
keittämiseen kanalientä
1 sipuli (kaivelin kevätsipulia pakastimesta, purjo toimisi varmasti hyvin myös)
voita
1 d vettä
1 dl kermaa
n. 80 g aurajuustoa

1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan käyttäen veden tilalla kanalientä
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli voissa pannulla pehmeäksi
3. Mittaa vesi ja kerma kattilaan, kuumenna ja sulata aurajuusto sekaan.
4. Sekoita sipuli ja aurajuustokastike kypsän riisin sekaan

20. lokakuuta 2010

Pellillinen leipää

Tällä viikolla vietetään Leipätiedotuksen järjestämää leipäviikkoa. Leipätiedotus ry on leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö joka pyrkii edistämään leivän käyttöä hyvän ravitsemustilan turvaamiseksi. Leipätiedostus on perustettu jo vuonna 1961 ja leipäviikkoa on vietetty vuodesta 2002 lähtien vuosittain aina viikolla 42.

Tämän kampanjaviikon kunniaksi päätin sitten kokeilla jotain uutta leipäohjetta. Joskus Limepippurin arkistoja selaillessani olen ottanut talteen kuituisen peltileivän ohjeen. Koskapa en vaivaamisen ystävä ole, tuollainen peltileipähenkinen ratkaisu toimii oikein hyvin. Ohje on helposti muunneltavissa käyttäen erilaisia jauhoja, hiutaleita ja leseitä. Tämä leipä on pullollaan terveellisiä kuituja!

Leipäviikon kunniaksi haastan kaikki lukijat tekemään leipää kotona! Tuoreen leivän tuoksua ei voita juuri mikään. Kokeilkaa vaikka vaivaamatonta leipää, porkkanateeleipää, perunasämpylöitä tai näkkäriä. Lisää leipäohjeita löytyy kategoriasta 15. Suolainen leivonta ja pikkupurtava.



3 dl omenatäysmehua
3 dl vettä
5 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäleseitä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
0,5 dl oliiviöljyä
6 dl vehnäjauhoja

1. Lämmitä nesteet reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon hiutaleet, leseet ja hiiva ja jätä odottamaan lämpimään paikkaan 15 minuutiksi
2. Lisää taikinaan loput ainekset ja sekoita tasaiseksi
3. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle kaurahiutaleita. Voit halutessasi leikata terävällä veitsellä viillot leipään jolloin leivän paloittelu käy kypsänä helpommin.
4. Peitä pelti liinalla ja anna leivän kohota tunnin verran. Paista 200 asteessa 20 minuuttia

19. lokakuuta 2010

Omenamuffinssit

Samaisella kirjastoreissulla kun löysin ihanan Mysin keittokirjan tein myös muita löytöjä. Kirjastomme aulassa on kirjojen vaihtopiste. Eli kärryyn voi tuoda itselle tarpeettomia hyväkuntoisia kirjoja ja lehtiä ja kärrystä voi myös ottaa mukaansa lukemista. Vaihtamista ei vahdita, eli kukaan ei ole kyttäämässä montako kirjaa viet ja montako otat vaan kukin voi toimia tarpeensa mukaan. Edellisen kirpputorimyyntisession jälkeen vein myymättä jääneet lastenkirjat kärryyn ja nyt kohdalle sattui otettavaa.

Silmiini osui aivan uuden veroinen Le Gordon Bleu kotikokki-sarjan kirja Muffinit. Vaikka olenkin löytänyt maailman parhaan muffinssien ohjeen, otin kirjan ideointimielessä mukaani – ajatuksenani palauttaa se kärryyn kunhan parhaat ideat on kokeiltu. Kirja onkin pullollaan ihanan näköisiä muffinssiohjeita – niin suolaisia kuin makeitakin. Ensimmäiseksi testaukseen pääsi hyvin syksyn tunnelmaan sopivat omenamuffinssit. Teen aivan varmasti näitä uudestaankin!! Muffinssit olivat aivan loistavia lämpiminä jolloin ne sulivat suussa! Seuraavana päivänä elämys ei ollut enää niin hyvä!



n. 6 suurta tai n. 12 pientä muffinssia

375 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia
1 tl raastettua (tai jauhettua) muskottipähkinää
3 rkl sokeria
155 g voita
3 rkl hunajaa
2 munaa
1,75 dl maitoa
3 vihreää omenaa

pinnalle:
kanelia ja sokeria

1. Siivilöi jauhot, leivinjauhe, kaneli, muskottipähkinä ja sokeri suureen kulhoon. Tee keskelle kuoppa
2. Sulata voi ja hunaja pienessä kulhossa ja sekoita tasaiseksi
3. Vatkaa munat ja maito kevyesti pienessä kulhossa
4. Kuori ja paloittele omenat
5. Lisää voi-hunajaseos, munamaito ja omenat kuiva-ainekulhoon kuoppaan ja sekoita taikina varovaisesti tasaiseksi
6. Lusikoi seos 6 suureen tai 12-15 pieneen muffinssivuokaan. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia

18. lokakuuta 2010

Marinoidut pavut

Maku-lehden numerosta 4/2010 löysin näiden herkullisen valkosipulisten papujen ohjeen. Pavut voi valmistaa tuoreista tai pakastetuista pavuista ja ne maistuvat sekä lämpimänä että kylmänä lisukkeena (itse tykkäsin enemmän lämmitetyistä pavuista).



300 g vihreitä tai keltaisia tuoreita papuja tai ohuita vihreitä pakastepapuja

marinadi:

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 dl rypsiöljyä
1 rkl viinietikkaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
basilikaa ja persiljaa

1. Keitä tai höyrytä pavut kypsiksi ja paloittele pienemmiksi halutessasi
2. Valmista marinadi: kuori ja hienonna sipulit ja sekoita kaikki ainekset sekaisin. Kaada seos papujen päälle ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunti

17. lokakuuta 2010

Maustevoi

Maustevoita on pitänyt monet ja monet kerrat tehdä, mutta se on olevinaan niin työlästä ja hankalaa. Ruokaohjekansiossanikin on pitkä lista erilaisia voin maustamis- ja käyttövinkkejä odottamassa aikaa parempaa. Nyt Mysin mukana tuli sopiva ohje vastaan ja innostuin viimein tekemään maustevoita pikaisten jauhelihapihvien kaveriksi.

Eihän se nyt työlästä ollut lainkaan! 50 g voipala vaikuttaa pieneltä, mutta kun pötkyä alkaa siivuttaa huomaakin sen olevan todella riittoisa. Maustevoi on helppo tapa maustaa kypsät pihvit ja esimerkiksi keitetyt kasvikset. Maustettua voita voi käyttää myös paistamisessa, itse paistoin tatteja valkosipuli-persiljavoin kahdella viimeisellä siivulla.

Voihin voi sekoittaa mausteeksi melkeinpä mitä vaan ja siihen uppoaa kivasti viimeiset yrttiruukun lehdet ja maustepurkkien pohjat. Maustevoita kannattaa pakastaa valmiina siivuina, jolloin on helppo ottaa tarvitsemansa määrä. Rasva ei tosin säily pakastimessakaan kauhean kauaa!



Valkosipuli-persiljavoi

50 g voita
2 rkl sitruunamehua
2-3 valkosipulin kynttä
0,5 dl tuoretta persiljaa
suolaa ja mustapippuria

1. Anna voin pehmetä pienessä kulhossa huoneenlämmössä tai käytä pikaiseen mikrossa. Älä kuitenkaan sulata!
2. Kaada voin joukkoon sitruunamehu. Kuori ja raasta valkosipulin kynnet ja hienonna persilja. Lisää kulhoon. Sekoita haarukan avulla tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla
3. Kastele leivinpaperiarkki ja kumoa voi siihen. Pyörittele paperin avulla voi pötköksi ja laita pötkö kylmään kovettumaan. Viipaloi kovettunut voi ohuiksi viipaleiksi

15. lokakuuta 2010

Pikaiset jauhelihapihvit

Jauhelihapihvit eivät ole sinällään hankalia tehdä, mutta ottaahan se taikinan tekeminen oman aikansa. Onneksi kaiken voi tehdä vieläkin helpommin! Mysin ohjeen mukaan jauhelihapihvit syntyvät käden käänteessä. Maustamatta paistettu jauheliha maustetaan kypsänä maustevoinapeilla (ohje tulossa).



jauhelihaa
voita ja öljyä paistamiseen

Muotoile jauhelihasta pieniä pihvejä ja paista ne voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla. Pidä kuumana tarjoiluun saakka. Annostele jokaisen pihvin päälle ohut nappi maustevoita.

14. lokakuuta 2010

Perunalumi

Voitin jonkun aikaa sitten Valion Kerma-lehdessä olleessa arvonnassa perunapusertimen. Uutta perunapuserrinta täytyi päästä käyttämään heti tuoreeltaan. Tuloksena oli hieman vaihtelua perinteiseen perunaan.



perunoita
voita
suolaa
mustapippuria
parmesaaniraastetta

1. Kuori ja keitä perunat kypsiksi. Kannattaa käyttää jauhoista lajiketta! Puserra kypsät perunat laakealle vadille keoksi
2. Sulata voita ja valuta sitä perunalumikasan päälle. Rouhaise päälle suolaa ja mustapippuria myllystä ja raasta päällimmäiseksi parmesaaniraastetta

13. lokakuuta 2010

Paistetut porkkanat

Keitetyt porkkanat ovat helppo lisuke arkiseen ruokapöytään. Entäs kun ne alkavat tökkiä ja pahasti? No, sitten jalostetaan ruokaa hieman Mysin ohjein ja tehdään paistettuja porkkanoita ja johan taas maistuu! Ihmettelen jälleen kerran miten vähällä vaivalla ja pienellä maustamisella saa ihmeitä aikaan!



porkkanoita
vettä
voita
suolaa
sokeria
persiljaa

1. Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä suolattomassa vedessä melkein kypsiksi.
2. Kaada vesi pois ja ripottele kuumien porkkanoiden päälle suolaa ja sokeria sekä muutama reilu nokare voita. Laita kansi päälle ja anna porkkanoiden maustua hetki.
3. Kaada koko seos paistinpannulle, lisää joukkoon hienonnettu persilja ja paista kunnes porkkanat alkavat saada väriä.

12. lokakuuta 2010

Nopea sitruuna-voikastike

Arkiset kalapuikot saivat pientä särmää kerrankin itse tehdystä kastikkeesta. Itse en kastikkeita juurikaan kaipaa – syön mielelläni jos jossain on tarjolla, mutta harvemmin itse kotona kastiketta laitan. Ja jos laitan niin sitten jauheesta. Nyt siis kerrankin tein kastikkeen itse - Mysin ohjeella!



50 g voita
1 tl vehnäjauhoja
vajaa 0,5 dl sitruunamehua
1 munankeltuainen
1,5 dl kermaa
valkopippuria
muskottipähkinää
suolaa
rakuunaa

1. Sulata voi kattilassa, ripota jauhot joukkoon ja sekoita vispilällä. Nosta kattila levyltä
2. Lisää kattilaan sitruunamehu, keltuainen ja kerma. Sekoita ainekset keskenään ja nosta kattila takaisin levylle. Kuumenna varovaisesti koko ajan vispaten kunnes kastike sakenee. Älä päästä kiehumaan, muuten kastike juoksettuu!!
3. Nosta kattila levyltä ja lisää mausteet. Tarjoa heti

11. lokakuuta 2010

Arvonta suoritettu!

Kiireisen viikonlopun aikana blogi eli elämäänsä katseistani piittaamatta ja 50 000 kävijän raja laskurissa on mennyt rikki varmaankin jossain vaiheessa lauantai-iltaa. Muutama rohkea kävijä on arvontaankin osallistunut. Onnettaren suosikiksi osoittautui tällä kertaa Sohvi. Ilmoitathan Sohvi yhteystietosi Kauhan sähköpostiin eli anzkunkauha@gmail.com niin voin toimittaa palkintosi johon kuuluu Iloleipurin silikoninen patalappu, nuolija ja pullasuti.

Kiitokset kaikille osallistujille ja tietyst kaikille blogini lukijoille!

8. lokakuuta 2010

Viinikastike spagetille (kera herkkutattien)

Ensimmäinen testattu ohje Mysi Lahtisen Käden käänteessä –kirjasta osoittautui aivan loistavaksi! Hapokasta viiniä, kirpakkaa piparjuurta, täyteläistä parmesaania ja pehmeän aromikasta tattia!! Pastataivas!!!

(Osallistuthan arvontaan!)



2-3 annosta

n. 20 g voita
1 pieni sipuli
mustapippuria
1 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
1 dl kermaa (käytin ranskankermaa)
125 g Cantadou piparjuurijuustoa
tuoretta persiljaa silputtuna
pari voinokaretta
parmesaaniraastetta

lisäksi:
nauhapastaa
herkkutattikuutioita
voita
suolaa ja pippuria

1. Laita pasta kypsymään pakkauksen ohjeen mukaan. Kuutioi sienet ja paista pannulla voissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Jätä kannen alle odottamaan
2. Sulata voi kattilassa. Hienonna sipuli hienoksi silpuksi ja kuullota voissa pehmeäksi. Rouhi päälle mustapippuria ja sekoittele
3. Kaada kattilaan kasvisliemi ja valkoviini ja keitä kunnes nestettä on jäljellä puolet – eli viitisen minuuttia
4. Lisää kerma ja tuorejuusto kattilaan ja sekoittele kunnes juusto sulaa. Kuumenna ja nosta pois levyltä
5. Mausta persiljalla ja voinokareilla.
6. Tarjoa kastike nauhapastan ja sienien kera ja ripottele päälle parmesaaniraastetta

7. lokakuuta 2010

Mysi Lahtinen – Käden käänteessä

Tämän kirjan löytäminen oli jonkinasteista kohtaloa! Kävin kuopuksen kanssa kirjastossa tarkoituksena vain palauttaa kirjoja ja katsoa olisiko seuraava osa Uppo-Nallea hyllyssä paikalla. Rattaiden kanssa survouduin kirjastoon joka oli yllättävän täynnä. ”Pääväylä” oli tukossa joten lähdin puikkelehtimaan hyllyjen välistä. No johan siihenkin eteen tuli tukoksi joku rouva tutkailemaan sesonkikirjojen hyllyä. Hän pudotti jonkun kirjan lattialle ja kumartui sitä nostamaan. Pikaisesti vilkaisin hyllyä ja silmiini sattui tämä kirja joka oli jostain kumman syystä käsityökirjojen seassa ja vielä puoliksi piiloutuneena. Nappasin kirjan käteeni ja selasin pikaisesti – simppeliltä näytti. Lainasin kirjan ja oitis kotona selasin ohjeet tarkemmin läpi.



Kirja sisältää ohjeita nopeaan arkiruokaa ja lupaa että ruoka on pöydässä puolessa tunnissa – ilman puolivalmisteiden tai eineksien käyttöä. Nyt ei kukaan enää voi väittää että ei ehdi laittaa ruokaa! Kirja on mukavan kokoinen ja kuvia on sopivasti. Ohjeet ovat selkeät ja ainesosaluettelot eivät ole pitkiä – no, ei voikaan olla jos ruoka on valmis puolessa tunnissa! Ohjeet on mitoitettu kahdelle hengelle eli neljän hengen perheelle hieman sitten joutuu säätämään. Kasvisruokaohjeita jäin melkein sadan ohjeen joukosta kaipaamaan – kasvisten osuus oli kuitattu muutamalla salaattiohjeella.



Muita Mysi Lahtisen keittokirjoja ovat mm. Intohimot hellallani (2002), Joulu (2003) ja Juhlat (2004). Tämän kirjan perusteella täytynee tutustua noihin muihinkin!

vko 37 (2010)

Hitaasti mutta varmasti päivitellään blogia ajan tasalle...

EDIT(25.10.): Luulenpa että tämä viikko 37 on viimeinen postaus tätä lajia. Eli Mitäs syötäisiin? -kategoria ei tästä enää laajene - ainakaan näillä näkymin! Taitaahan noita jo reilun vuoden ajalta ollakin!

maanantai: kalapihvit hauesta ja tonnikalasta, riisit, soosi ja punajuurigratiini

tiistai: samaa settiä

keskiviikko: Karelian lihajalosteen hirvibalkania, nuudeleita ja chilikaalia

torstai:
Juustoinen jauheliha-kasviskastike – soijarouheversio, pätkäspagetti

perjantai:
Makaronilaatikko

lauantai:
pizzalauantai (broileria, pekonia, ananasta ja aurajuustoa), salaattia kaveriksi

sunnuntai:
jääkaapin tyhjennystä

5. lokakuuta 2010

Chilikaali

Isännän chili-innostuksen tiimoilta testailin kasvislisuketta kaalista. Edelleen siis etsitään hyviä kasvislisukkeita talvea ajatellen kun tuo kurkku-tomaatti-paprika-salaatti-linja (joka meidän perheeseen upposi tänä kesänä kuin häkä) on sitten pidemmän aikaa katkolla. Juureksia ja muita läpi vuoden saatavia kasviksia täytyy opetella hyödyntämään monipuolisesti.

Arvonta edelleen käynnissä, vielä ehdit osallistua!



700-800 g valkokaalia
1 chili – vahvuus maun mukaan (laitoin jonkun oranssin)
1 punainen paprika
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa

1. Hienonna kaali. Poista chilistä ja paprikasta siemenet ja hienonna ne. Kuori ja hienonna valkosipuli
2. Kuumenna öljy kasarissa ja kiehauta chili ja valkosipuli siinä. Lisää kaali ja paprika ja kuullota miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia kunnes kaalista irtoaa hieman nestettä
3. Sekoita etikka, hunaja ja suola keskenään ja kaada kasvisten sekaan. Hauduta kannen alla kunnes kaali on kypsää

4. lokakuuta 2010

Broileripiirakka

Cebicin keittiöstä löysin bloggaajan sanojen mukaan yhden parhaista piirakoista mitä hän on koskaan tehnyt. Testasin (tosin hieman eri täytteillä) ja allekirjoitan lausuman! Parasta piirakkaa mitä olen ikinä tehnyt! Yleensä suolaisen piirakan kerma-munaseos on liian löysää ja rakeisen tutisevaa joka muistuttaa munamaitoa (yöks!). Tämän piirakan täyte oli jämäkkää eikä valunut minnekään suuntaan - ekstra-keltuaisissa varmasti se salaisuus! Yleensä olen tottunut laittamaan juustoraasteen (monien ohjeiden mukaisesti) piirakan päälle jolloin piirakkaan tulee rapsakka pinta (en tykkää siitäkään). Tässä piirakassa juustoraaste laitetaan väliin joka varmasti osaltaan mehevöittää piirakan rakennetta. Pohjan voi jokainen tehdä oman makunsa mukaan tai käyttää valmista taikinaa. Itse tein pohjan entisellä hyväksi havaitulla ohjeella.



pohja:
esim. tällä ohjeella

täyte:
400 g broilerin suikaleita
120 g juustoraastetta (laitoin port salutia)
1 prk kolmen juuston kermaa
2 kananmunaa
3 kananmunan keltuaista
suolaa ja pippuria
vajaa rasiallinen kirsikkatomaatteja

1. Valmista pohjan taikina ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
2. Ruskista broilerin suikaleet, mausta tarvittaessa ja laita ne vuokaan. Ripottele päälle juustoraaste
3. Sekoita kanamunat ja keltuaiset kolmen juuston kermaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos broilerin päälle
4. Halkaise kirsikkatomaatit ja painele ne piirakkaan.
5. Paista 225 asteessa kunnes pohja on kypsä ja pinta alkaa saada hieman väriä, n. 20-30 minuuttia

1. lokakuuta 2010

50 000 lähestyy – arvonta!

Päivittäiset lukijamäärät kasvavat koko ajan ja Kauhan keittiössä käy kova suihke. 50 000 kävijän raja laskurissa lähestyy ja pitäähän sitä nyt juhlistaa arvonnalla!

Arvontaan voit osallistua kertomalla kommenttilootaan mitä Anzkun kauhan ohjetta haluaisit erityisesti suositella muille lukijoille. Kommentointi- eli ilmoittautumisaikaa on siihen saakka kunnes havaitsen tuon 50 000 kävijän rajan menneen rikki! Arvonta suoritetaan hyvinkin manuaalisesti lippu-lappu-pipossa-menetelmällä ja palkinnoksi on luvassa jotain keittiöön liittyvää – yllättäen! Huom: mikäli kommentoit anonyyminä, laitathan kommenttisi loppuun kuitenkin nimen/nimimerkin!

Tässä vielä 10 eniten katsottua ohjetta viimeisen vuoden ajalta Google Analyticsin mukaan:

1. Maailman paras pizzapohja
2. Lihapullataikina – perusohje
3. Täytetyt letut
4. Tortillarullat
5. Kotitekoinen jogurtti
6. Perunarieska
7. Maailman paras pannukakku
8. Broileria riisipedillä
9. Sitruunainen rahka-juustokakku
10. Mantelileipä