30. toukokuuta 2021

Tupla-piirakka

Helatorstai antaa aina toukokuussa yhden ylimääräisen vapaapäivän ja toisinaan myös pitkän viikonlopun, jos perjantaillekin sattuu vielä lomapäivän saamaan. Tänä vuonna en pitkää viikonloppua tähän kohtaan havitellut, mutta nautin kyllä ylimääräisestä vapaasta päivästä. Terassin öljyämisen ja aamupäivän pyörä- ja kätköilylenkin jälkeen siirryin core-jumpan kautta nautiskelemaan harrastuksista keittiöön. Aamulla kohoamaan laitettu kauramimmitaikina pääsi uuniin ja iltaruuan jälkkäriksi tein hieman äkkimakeaa – lähinnä poikien iloksi. Mutta kyllähän se vannoutuneen aikuisenkin Tupla-fanin suuhun maistui mahtavalta. Ei lisättyä sokeria ja vain luontaisia kaloreita! (Ohje: Maku 4/2021)





 

 

 

 

 

 

pohja:

175 g täytekeksejä (esim. domino)

50 g voita

2 rkl mantelirouhetta

 

täyte:

2 dl kuohukermaa

3 Tupla-patukkaa (yht. 150g)

200 g maustamatonta tuorejuustoa

 

kuorrutus:

200 g maitosuklaata

1 dl mantelirouhetta

2 rkl rypsiöljyä

 

koristeluun:

Tupla-patukkaa rouhittuna

 

1. Valmista ensin täytteen suklaakerma. Paloittele Tupla-patukat pieniksi paloiksi. Kuumenna pinnoitetussa kattilassa 1 dl kermaa ja sulata suklaa siihen. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi

2. Valmista pohja. Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon sulatettu voi ja mantelirouhe. Painele seos piirakka- tai irtopohjavuoan (halk. n. 22 cm) pohjalle

3. Valmista täyte loppuun, kun suklaakerma on jäähtynyt. Vatkaa loppu kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Kääntele suklaakerma sen sekaan ja kaada täyte keksipohjan päälle. Nosta vuoka jääkaappiin tekeytymään vähintään kahdeksi tunniksi

4. Valmista kuorrutus. Sulata suklaa varovasti kattilassa, vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita joukkoon mantelirouhe ja öljy ja kaada seos varovasti piirakan päälle. Nosta jääkaappiin vielä tunniksi jähmettymään. Koristele halutessasi valmis piirakka rouhitulla Tupla-patukalla

 


 

 

24. toukokuuta 2021

Ranch dressing

Taannoiselle vappugrillailulle tein kastikkeeksi tätä ranch-kastiketta. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty piimää, mutta välttääkseni ylijäämäpiimän aiheuttaman pakkoleivontapaniikin, ajattelin käyttää sen sijaan jotain, mitä saa kahden desin pakkauksessa. Valitsin creme fraichen, mutta suosittelisin mieluummin jotain hieman raikkaampaa – ehkäpä kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia. Maku kastikkeessa oli todella hyvä, mutta vähemmälläkin rasvan määrällä olisi kyllä pärjätty. (Ohje: Maku 5/2013)

 


 

 









 

2 dl piimää

1 dl majoneesia

1 pieni punasipuli

1 valkosipulin kynsi

1 tl dijon-sinappia

2 rkl hienonnettua ruohosipulia

2 rkl hienonnettua persiljaa

2 rkl hienonnettua tilliä

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

0,25 tl paprikajauhetta

 

Kuori punasipuli ja hienonna se mahdollisimman hienoksi silpuksi ja laita silppu kulhoon. Kuori valkosipulin kynsi ja lisää se sipulin sekaan. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua kylmässä ennen tarjoamista.

 

 

17. toukokuuta 2021

Limemaissit

Kesään ja kesäisiin grillailuhetkiin mökillä valmistauduttiin jo vappuaattona hieman ennakkoon testaamalla grillattavia kasvislisukkeita. Maissia toki on grillattu aiemminkin ja se on hyvää ihan vaan voisulalla valeltuna ja suolalla ja mustapippurilla maustettuna. Mutta hyvää oli näinkin, kun maissit saivat pintaansa hieman tahmaisen, makean, suolaisen ja happaman maustekastikkeen. Alkuperäisessä ohjeessa valmiiden maissien päälle ripoteltiin vielä chilirouhetta ja seesaminsiemeniä, mutta jätin ne tästä pois. Oikein hyvää ja mukavaa vaihtelua maisseihin! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 4/2021)

 


 

 









 

8 esikypsennettyä maissia

 

marinadi:

1 lime

0,5 dl hoisin-kastiketta

0,5 dl juoksevaa hunajaa

2 rkl soijakastiketta

 

lisäksi:

1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

0,5 tl chilirouhetta

 

1. Pese lime huolellisesti ja raasta sen kuori pieneen kulhoon. Purista joukkoon mehu. Lisää muut marinadin ainekset ja sekoita tasaiseksi

2. Laita maissit pussiin ja kaada marinadi sekaan. Sulje pussi huolella ja anna maissien maustua valmistamiseen saakka

3. Grillaa maisseja kunnes ne ovat kuumat ja saaneet paahteista väriä. Valele maisseja marinadilla grillaamisen aikana

4. Ripottele valmiiden maissien päälle chilirouhetta ja seesaminsiemeniä

 

 

 

12. toukokuuta 2021

Grillattu bataatti

Grillikausi avattu! Vappuaattona grillailimme poikien kanssa ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Pienen pihan pieneen grilliin pääsi teinien toivoman lihan ja makkaran lisäksi myös kasviksia minun toiveestani. Ajatuksena oli samalla aloittaa grillattavien lisukkeiden testaaminen alkavaa mökkeilykautta ajatellen. Mökillä grillaillaan avotulella, eikä tulta viitsi aina viritellä pelkkää makkaraa tai pihviä varten, vaan silloin kun grillataan, olisi hyvä, että lisukkeet valmistuisivat samalla tulella. Ja tämä kokeilu olikin oikein onnistunut! Nopea, helppo ja maukas! Luulenpa, että tätä teemme tulevana kesänä myös mökkimaisemissa samoin kuin omalla pihalla toistamiseenkin! (Ohje: K-ruoka 3/2018)

 


 

 






 

1 bataatti (n. 500g)

1 rkl öljyä

0,5 tl suolaa

ripaus mustapippuria

 

yrttikastike:

chiliä maun mukaan

1 rkl extra virgin -oliiviöljyä

puolikkaan limen mehu

0,5 dl yrttisilppua maun mukaan – esim. minttu, korianteri, persilja, basilika, oregano

 

1. Kuori bataatti ja leikkaa se noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pyörittele bataatit suolalla ja pippurilla maustetussa öljyssä

2. Grillaa bataattiviipaleita välillä käännellen kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet väriä pintaan

3. Sekoita yrttikastikkeen ainekset sekaisin ja leivitä kastike valmiiden bataattiviipaleiden päälle

 

 

 

9. toukokuuta 2021

Liha-munasalaatti

Lopputalven ja erityisesti talvilomaviikon jälkeen alkoi tuntua siltä, että nyt tarvitsee hieman keventää ja jättää liika liha, kerma, voi ja juusto syrjään ja ottaa tilalle kasviksien keveyttä ja raikkautta. Vaikka kotimaiset kasvikset eivät vielä sesongissa olekaan, niin ajattelin eräänä arki-iltana tehdä keveän ruokaisan salaatin.

Salaatti oli maukas ja ainekset täydensivät hyvin toisiaan, mutta hieman liiankin keveäksi tämä jäi ja ruokaisuutta olisimme tähän kuitenkin vähän lisää kaivanneet. Kastikkeen voisi tässä jalostaa vinegretiksi pienellä öljylisällä ja goudajuusto tai mozzarella olisi tuonut tähän vielä hieman lisää täyttävyyttä. Tällaisenaan salaatti on oikein hyvä esimerkiksi noutopöytään tai vaikkapa alkuruokasalaatiksi. (Ohje: Maku 2/2011)

 


 

 

 





 

4 annosta

 

2 munaa

0,5 dl vettä

0,25 tl suolaa

0,25 tl mustapippuria

 

1 ruukku jääsalaattia

1 ruukku rucolaa

0,5 kurkkua

0,5 rasiaa miniluumutomaatteja

0,5 hunajamelonia (käytin mangoa)

200 g naudanlihaleikettä

 

kastike:

1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua

0,5 dl tummaa balsamicokastiketta (käytin balsamicoa hieman vähemmän)

0,25 tl mustapippuria

 

1. Valmista munat. Riko toinen munista kulhoon ja lisää siihen puolet vedestä ja mausteista. Riko rakenne haarukalla. Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä nokare voita. Kaada muna pannulle ja levitä se ohueksi kerrokseksi. Paista kypsäksi ja nosta leikkuulaudalle. Kypsennä toinen muna samalla tavalla. Rullaa hieman jäähtynyt muna rullaksi ja leikkaa se paloiksi.

2. Huuhtele salaatti ja revi se tarjoiluvadille tai lautasille, lisää päälle rucola. Huuhdo ja paloittele kurkku ja tomaatit ja pilko meloni. Lisää kasvikset ja melonipalat salaatin päälle

3. Kiepauta leikkeleestä ruusukkeita salaatin päälle ja asettele kananmunarullat niiden joukkoon

4. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja lisää kastiketta salaatin päälle

 

 

1. toukokuuta 2021

Margarita

 

4 cl tequilaa

2 cl triple secia

2 cl limemehua

 

lisäksi:

jääpaloja

shaker

suolaa

 

lasi: cocktail

 

1. Kostuta lasin reunat sormella limemehulla ja kasta lasi suolaan

2. Laita shakeriin muutama jääpala ja mittaa nesteet. Ravista voimakkaasti ja siivilöi lasiin