31. toukokuuta 2015

Suklaa-vaniljahyydykekekku

Tein omille kolmekymppisille jokunen vuosi sitten pätkis-kakun, joka oli todella maukas ja kaikin puolin onnistunut. Tuo kakku taisi olla ensimmäinen kaksikerroksinen hyydytetty kakku jonka tein. Vuosi sitten tein vähän vastaavanlaisen kakun töihin kahvileipävuorollani ja myös tuo kakku oli oikein onnistunut. Harmi vaan etten silloin tullut kirjoittaneeksi ohjetta ylös. Nyt tämä postaus on siis puhtaasti sitä varten, että seuraavalla kerralla ei tarvitse taas miettiä määriä ja vuoan kokoja. Tämä siis toimii ja makumaailma on helposti säädeltävissä.



pohja:
2 pötköä domino-keksejä
150 g voita

kaakaotäyte:
3 dl kuohukermaa (tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
5 rkl tomusokeria (laita vähemmän jos käytät makeutettua vaniljakastiketta)
0,5 tl vaniljaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (tai rahkaa)
100 g maitosuklaata
4 liivatelehteä

vaniljatäyte:
3 dl kuohukermaa
2 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljaa
50 g maitosuklaata
3 liivatelehteä

pinnalle:
50 g maitosuklaata

1. Murskaa keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita voisula keksimurujen joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 26 cm) pohjan ja reunan väliin. Painele keksinmuruseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta viileään odottamaan
2. Valmista kaakaotäyte: Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma (tai vaniljakastike vaahdoksi) ja mausta kaakaolla, tomusokerilla ja vaniljalla. Vatkaa joukkoon tuorejuusto (tai rahka). Rouhi suklaa ja kääntele se vaahdon sekaan. Liuota liivatelehdet pieneen tilkkaseen kuumaa vettä tai maitoa ja sekoita liivateseos täytteeseen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja nosta viileään hyytymään vähintään pariksi tunniksi
3. Valmista vaniljatäyte: Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se tomusokerilla ja vaniljalla. Rouhi suklaa ja kääntele se vaahdon joukkoon. Liuota liivatelehdet pieneen tilkkaa kuumaa vettä tai maitoa ja sekoita se vaahdon sekaan. Kaada vaalea täyte kaakaotäytteen päälle ja nosta vuoka hyytymään vielä ainakin neljäksi tunniksi ennen tarjoamista
4. Poista hyytynyt kakku vuoasta ja koristele suklaarouheella tai -lastuilla

20. toukokuuta 2015

Katkarapukasari

Taannoisen lauantai-illan sushisessiosta jäi ylimääräiseksi katkaravun pyrstöjä. Tein niistä seuraavana päivänä nopean lounaan – josta kylläkin riitti syömistä vielä sitä seuraavallekin päivälle. Joskus on etua siitä, että on ruokakunnassa ainoa, joka näistä herkkupaloista tykkää!



1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyreetä
chiliä maun mukaan
ripsaus kanelia
3 tomaattia
2 tl fariinisokeria
1 dl vettä
150 g jättikatkaravunpyrstöjä (tai tavallisia katkarapuja)

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi. Kuumenna öljy pienessä kasarissa tai pannulla ja kuullota sipulit pehmeiksi
2. Lisää sipulien joukkoon tomaattipyree, chili ja kaneli. Kypsennä pari minuuttia sekoitellen
3. Huuhtele tomaatit ja paloittele ne. Lisää tomaattipalat, fariinisokeri ja vesi pannulle ja keitä kastiketta kymmenisen minuuttia
4. Paloittele katkaravun pyrstöt halutessasi pienemmiksi (ja tarkista ettei suolenpätkiä pyrstöihin ole jäänyt!). Lisää katkaravut kastikkeeseen ja kuumenna
5. Tarjoa riisin tai nuudeleiden kanssa

13. toukokuuta 2015

Cookies in the jar

Tästä ollaan montaa mieltä! Nimittäin lisää-vain-neste-ja-paista-lahjoista. Eli leivonnaisen kuivat aineet mitataan kauniiseen purkkiin, liitetään mukaan ohje ja annetaan lahjaksi ystävälle, tuttavalle tai kadunmiehelle. Olen kuullut että tämä on maailman tyhmin lahjaidea ja laiskuuden huippu, mutta itse olen aivan eri mieltä! Siis nerokasta!

Olinkin siis enemmän kuin tyytyväinen kun joulun alla kävin saunomassa ystäväperheen luona ja sain mukaani kotiin vietäväksi suuren lasipurkin, johon oli mitattu ainekset kauniisti kerroksittain ja joka oli koristeltu valkealla pitsinauhalla.



Leivoin purkin ainekset cookieiksi joulun välipäivinä ja tarjosin näitä tupareissa, jotka pojat halusivat järjestää serkuilleen ja tädeilleen ja sedilleen. Lapset keskittyivät sipsipuoleen ja karkkeihin, aikuiset suolaiseen piirakkaan ja pastasalaattiin ja cookiet saatiin sitten syödä omalla porukalla aivan itse. Ja hyvä näin! Olivat nimittäin aivan loistavia! Imeliä tietenkin, mutta ranskanpastillit taittoivat mukavasti makeutta. Rakenne oli rapsakan, pehmeän sitkeä – juurin niin kuin cookieseissa kuuluu ollakin. Näihin tuli suorastaan himo!

Toim.huom: Cookie ei näköjään taivu suomen kielellä kovinkaan hyvin. Mutta onneksi se ei vaikuta makuun!



kuivat aineet (purkkiin laitettavaksi)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,25 tl suolaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl suklaarouhetta
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
150 g ranskanpastilleja (tai m&m’s-karkkeja tms.)

lahjan saaja lisää:
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
(loraus maitoa tai kermaa jos taikina vaikuttaa kuivalta)

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin
2. Lisää joukkoon kosteat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi
3. Pyörittele taikinasta käsin pieniä palleroita ja litistä niitä hieman käsillä painamalla. Jätä reilut leviämisvarat
4. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia

1. toukokuuta 2015

Churrot

Vappu tulossa ja munkkeja lapsille pitäisi vääntää. Niinkuin olen noin parikymmentä kertaa varmaankin jo maininnut, ei hiivataikina ole oikein minun juttuni. Vaivaaminen tuntuu niin työläältä ja vastenmieliseltä. Pari kertaa olen tehnytkin munkkeja, jotka ovatkin paljon vaivattomampia ilman monia kohottamisia! Tänä vuonna ajattelin mennä samalla linjalla, mutta tehdä kuorrutettuja versioita. Pohdiskelin vaaleanpunaista kuorrutetta ja suklaakuorrutetta ja ajattelin tehdä lopullisen päätöksen kaupassa.

Sitten silmiini sattuikin facebookin välityksellä tämä Liemessä-blogissa oleva churrojen ohje. Churrot ovat olleet to do -listallani jo jonkun aikaa ja ohjekin on itseasiassa saksittu talteen (sinne to do -rasiaan, joka alkaa pursua uhkaavasti). Oi, tässäpä onkin helppo tapa tehdä vappumunkit ilman taikinan käsittelyä! Taikina tehdään kivasti kattilassa ja viimeistellään vatkaimella, sitten taikina sujautetaan pursotinpussiin josta se pursotetaan suoraan kuumaan öljyyn kypsymään. Kuorrutteen virkaa toimittaa suklaakastike, johon kypsät munkkipötkylät kastetaan juuri ennen haukkaamista. Täydellistä!

Ja sitten tuumasta toimeen! Taikinan teko sujui hyvin, tosin se jäi hieman paksuksi, mutta tuli kuitenkin testatessa pursottimesta ulos. Kuumensin öljyn laakeassa pannussa ja aloin paistelemaan. Ensimmäiseen pannulliseen sain kypsymään kolme pötkylää oikein näppärästi, kunnes pussin sauma petti ja taikina alkoi pursuta sauman välistä. Kaavin taikinan pussista takaisin kulhoon ja sitten uuteen pussiin. Pursotin ja kypsensin seuraavan pannullisen melkolailla vaivatta. Kolmannen pannullisen aikana huomasin, että kertakäyttöiset pursotinpussini eivät kestä kuumasta öljystä hohkavaa lämpöä vaan pussi alkoi venyä ja pullistella toiselta laidalta ja lopulta pussi hajosi.



Kaavin loput taikinat pursotinpussin jämistä takaisin kulhoon ja totesin, että teen lopusta taikinasta minimunkkeja. Taikina oli onneksi sopivan napakkaa käsin pyörittelyyn. Päädyinkin tekemään käsin taikinapötkylöitä ja paistamaan ne öljyssä. Nyt alkoikin sujua!! Sain tehtyä loput pötkylät valmiiksi leikkuulaudalle ensimmäisen satsin kypsyessä ja siitä ne oli helppo nostella kypsymään.



Summa summarum. Ihan aina ei mene niinkuin strömsössä. Mutta ei haittaa jos on valmis hieman soveltamaan siinä kohdassa kun suunnitelma ei etene ennalta kirjoitetusti. Lopputuloksena oli n. 10 kpl churroja ja 20 kpl kotikutoisempia "kurroja" (tein alla olevan ohjeen mukaisen taikinan 1,5-kertaisena). Niin tai näin, herkullisia olivat molemmat mallit eikä muruakaan jäänyt jäljelle kun vappupäivänä neljään pekkaan käytiin herkkupalojen kimppuun.



Hyvää vappua kaikille!

20 kpl

taikina:
3 dl vettä
50 g voita
1 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

paistamiseen:
1 l rypsiöljyä

lisäksi:
(ruokokide)sokeria

kastike:
100 g maitosuklaata
1 dl kuoohukermaa
0,25 tl suolaa

1. Sekoita kattilassa vesi, voi ja sokeri. Kuumenna ja anna kiehahtaa. Laske lämpöä ja lisää vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kuumenna puolisen minuuttia. Nosta pois levyltä.
2. Sekoita kananmunat taikinaan yksitellen sähkövatkaimella voimakkaasti sekoittaen
3. Kuumenna öljy n. 180-asteiseksi. Pidä kansi käden ulottuvilla mikäli öljy sattuu syttymään palamaan
4. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinasta pötkylöitä kuumaan öljyyn. Leikkaa pötky saksilla poikki. Paista 2-4 minuuttia kunnes churrot ovat kauniin ruskeita (tai sitten tee "kurroja" niinkuin minä tein)
5. Nosta valmiit churrot hetkeksi talouspaperin päälle ja pyörittele ne sitten sokerissa
6. Kun kaikki currot ovat valmiita, valmista kastike. Paloittele suklaa pieneen kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa kiehuvaksi. Kaada kerma suklaan päälle ja lisää joukkoon ripaus suolaa. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut ja kastike on tasaista. Nauti churrot lämpimän suklaakastikkeen kera.