29. elokuuta 2018

Mustikkainen sitruuna-juustokakku

Mustikkasesonki alkaa olla pikkuhiljaa ohi tältä syksyltä, mutta viime viikonloppuna ainakin täällä meillä päin metsästä olisi saanut vielä kerättyä mustikoita piirakkaan tai muuhun leivonnaiseen. Tätä leivonnaista – joka ei kovinkaan kaksiselta näytä – tein aikaa sitten Maku-lehden ohjeen mukaan. Hieman jäin miettimään, että onko tämä kakku vai piirakka vai pulla? Ehkäpä sillä ei ole väliä, herkullista se oli joka tapauksessa!



kakkutaikina:
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl sitruunankuoriraastetta
0,5 dl sitruunamehua
0,5 dl maitoa
1 dl mustikoita

tuorejuustoseos:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 dl tomusokeria
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna

pinnalle:
0,5 dl mustikoita
kuorrute:
0,5 dl tomusokeria
1-2 tl sitruunamehua

1. Valmista ensin kakkutaikina. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten
2. Sekoita kuivat aineet kulhossa
3. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta kuori ja purista mehu. Lisää ne taikinaan
4. Lisää maito ja kuivat aineet taikinaan vuorotellen. Sekoita taikinaan lopuksi mustikat. Vältä turhaa sekoittamista ettei taikina sitkisty
5. Sekoita tuorejuustoseoksen ainekset tasaiseksi seokseksi toisessa kulhossa
6. Pingota irtopohjavuoan (halk. n. 23 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat
7. Lusikoi puolet kakkutaikinasta vuokaan ja kaada sen päälle puolet tuorejuustoseoksesta. Lusikoi sen päälle loput kakkutaikinasta ja kaada päällimmäiseksi loput tuorejuustoseoksesta. Kerrokset saavat jäädä epätasaiseksi. Ripottele pinnalle mustikoita
8. Paista 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Laita loppuajasta kakun päälle leivinpaperi jotta pinta ei tummuisi liikaa
9. Jäähdytä vuoassa ennen siirtämistä vadille. Jäähdytä loppuun jääkaapissa
10. Sekoita tomusokerikuorrutteen ainekset sekaisin ja valuta kuorrute raidoiksi kakun päälle. Voit halutessasi koristella kakkua vielä mustikoilla ja sitruunankuoriraasteella

25. elokuuta 2018

Kasvis-cheddarnyytit Folionyyttikypsennystä on tullut kokeiltua. Lopputuloksena on aina ollut joko raakaa tai mautonta tai nesteessä lilluvaa kasvissotkua. Ei hyvä! Ennen kuin nyt, kun valmistin anopin kanssa ja hänen ohjeistamanaan mökillä ensimmäistä kertaa nyyttejä, jotka olivat kypsiä ja maistuivat hyviltä! Nyytteihin tuli perunaa, porkkanaa, sokerihernettä ja purjoa. Nesteenä nyyteissä oli tilkkanen olutta ja nokare voita. Nyytit kypsennettiin kaasugrillissä ja syötiin ihanien hirvi-rotukarja-jauhelihapihvien kanssa. Syödessämme tuumailimme nyyttien jalostamista vaikkapa tuorejuustolla ja ilmoille pomppasi idea Koskenlaskijan juoksevasta cheddarsulatejuustosta, joka voisi antaa kivaa makua ja täyteläisyyttä kasviksiin.

Tuumasta toimeen sitten kotona! Grilli tulille ja jälleen kerran se, joka osaa kypsentää lihan, kypsensi lihan ja se, joka ei osaa kypsentää lihaa, hoiti lisukkeet. Tarjolla oli kolmenlaisia nyyttejä, koska oli kolmenlaisia syöjiä. Kuopuksen nyytissä oli perunaa, porkkanaa, tilkka vettä ja nokare voita. Esikoisella samat kasvikset ja Koskenlaskijaa ja meillä aikuisilla nyyteissä oli perunan ja porkkanan lisäksi myös punasipulia ja tämän kesän uutta ihastusta fenkolia. Niin ja sitä ihanaa cheddarjuustoa tietenkin!



2 annosta

2 perunaa
1 iso porkkana
1 fenkoli
1 punasipuli
suolaa
mustapippuria
4 rkl Koskenlaskija Ruoka cheddaria

1. Revi foliosta kaksi suurta palaa. Levitä ne pöydälle ja sipaise kevyesti öljyllä
2. Kuori porkkana ja perunat (uudet perunat voi laittaa nyyttiin kuorineen) ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Lohko myös fenkoli.
3. Jaa kasvikset folioarkkien päälle ja mausta suolalla ja pippurilla
4. Supista nyyttejä hieman umpeen ja laita kasvisten päälle Koskenlaskija-cheddaria
5. Sulje nyytit tiiviisti ja kypsennä grillissä tai uunissa kunnes kasvikset ovat kypsiä – noin 20-30 minuuttia.

23. elokuuta 2018

Texmex-kesäkurpitsavuoka

Se on se sesonkiaika käsillä! Kesäkurpitsaa saa kaupasta nyt edullisesti ja sitä on tarjolla myös ystävien ja tuttavien viljelmiltä. Kesäkurpitsa on runsassatoinen kasvis, joka tuppaa tekemään sadon lyhyen ajan sisällä ja nopsaan.

Sain vanhemmiltani suuren kesäkurpitsan heidän lähtiessään reissuun, jonka jälkeen kesäkurpitsa olisi ollut jo parhaat päivänsä nähnyt. Pojat eivät suuria kesäkurpitsan ystäviä ole ja koska mötikkä oli valtava yksikseen syödä, yritin keksiä jotain kokkailtavaa, missä kesäkurpitsa uppoaisi lapsiinkin.

Onneksi käsillä oli viikonloppu, jolloin saimme murusen vahvistukseksi ruokapöytään ja tein helppoa texmex-henkistä kesäkurpitsa-jauhelihavuokaa ohjeella, jonka bongasin Yhteishyvän Facebook-julkaisusta. Oli hyvää ja helppoa ja lapsetkin söivät – eivät tosin suurella mielihalulla, mutta otan pisteet jo tästä saavutuksesta.

Kesäkurpitsaa jäi vieläkin pätkä tähteeksi. Sunnuntain ruokasuunnitelma muuttuikin jauhelihakeitosta jauhelihakasviskastikkeeksi, johon sain upotettua jääkaapista tuon kesäkurpitsan pätkän, pari ylijäänyttä kesäsipulia, muutamat viimeiset miniluumutomaatit, kikherneet kupin pohjalta, pari melkein nahistunutta porkkanaa ja yhden pienen yksinäisen suippopaprikan. Ja tämä ruokakin yllättäen maistui! Vuosikausien väsytys alkaa ehkä tuoda hetkellisiä voiton häivähdyksiä!



5-6 annosta

n. 500 g kesäkurpitsaa
5 perunaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
400 g jauhelihaa
1 pussi texmex-mausteseosta (käytin tacomaustetta)
1 prk tomaattimurskaa
150 g juustoraastetta (käytin tähän cheddarin ja mozzarellan jämät)

1. Pese kesäkurpitsa ja leikkaa se siivuiksi. Kuori perunat ja siivuta myös ne
2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet
3. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää loppuvaiheessa sipulit ja jatka kypsentämistä kunnes sipuli on pehmeää. Lisää pannulle texmex-mauste ja tomaattimurska. Anna kastikkeen hautua viitisen minuuttia
4. Voitele uunivuoka. Lado jauhelihakastike, perunaviipaleet, kesäkurpitsaviipaleet ja juustoraaste kerroksittain vuokaan niin että kesäkurpitsaa ja juustoraastetta tulee päällimmäiseksi
5. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia

20. elokuuta 2018

Fenkoli-appelsiinibroileri

Fenkoli on ollut pitkään listalla, joka kohdallani on lyhyt. Eli lista ruoka-aineista joista en tykkää. Tällä hetkellä listalla on maito, piimä, emmental-juusto, selleri, kaneli, neilikka, kardemumma, pippurit (lukuun ottamatta mustaa) banaani, ananas ja simpukat (joita olen maistanut vain säilykkeenä ja laittaisin nyt ihan vaan sen piikkiin) ja noistakin aineksista kaikkea syön kyllä jos sitä lautasella on. Maito ja piimä jäävät kyllä lasiin - ei vaan pysty!

Fenkoli oli siis tuolla listalla myös, mutta eipä ole enää! Muruseni tykkää fenkolista kovasti ja minäkin olen nyt totutellut tuon kasviksen makuun. Helpostihan tuo loppujen lopuksi kävi, muutama maistelukerta onnistuneissa ruuissa ja nyt minäkin ymmärrän tuon herkun päälle!

Murusen syntymäpäiväaterialle tein ruokaa hänen makumaailma edellä. Ja koska fenkolin sesonkiaika on nyt, niin valinta oli selvä. Idean tähän ruokaan löysin Yhteishyvän Ruoka-lehdestä, alla oleva ohje on jälleen kerran hieman sovellettu.



4 annosta

600 g broilerin paistileikkeitä
2 rkl rypsiöljyä
2 fenkolia
2 punasipulia
2 rkl tuoretta timjamia
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 appelsiini
0,5 dl kurpitsansiemeniä

1. Pilko paistileikkeet pienemmiksi paloiksi ja siisti niitä tarvittaessa. Ruskista broileripalat molemmin puolin ja nosta ne voideltuun uunivuokaan
2. Kuori punasipulit ja lohko ne ja fenkolit reiluiksi lohkoiksi. Laita lohkot uunivuokaan broilereiden joukkoon. Mausta timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia
3. Pese appelsiini huolella ja lohko se. Laita appelsiinilohkot uunivuokaan ja ripottele päälle kurpitsansiemenet. Jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia.

18. elokuuta 2018

Grillattu kukkakaalisalaatti

Kasviksia tulee harvemmin grillissä kypsennettyä. Useimmiten lisukekasvikset tulee syötyä salaatin muodossa. Tänä kesänä olen innostunut vartaassa kypsennetyistä pikkutomaateista, jotka valellaan hickory-grillisoosilla. Myös herkkusienet kuuluvat vakiovarustukseen pikkugrillissäni.

Murusella oli synttärit kesällä ja pienellä viiveellä – kesälomakauden aikatauluongelmista johtuen – pääsin lopulta laittamaan syntymäpäiväateriaa. Aamuvuoron jälkeen oli aikaa kokkailla rauhassa! Alkuruuaksi valmistin tätä grillattua kukkakaalisalaattia. Kukkakaali sai yllättävän hyvän aromin grillissä vaikka se grillattiinkin ilman maustamista. Salaatissa oleva parmesaani ja kipakka kastike maustoivat kokonaisuuden herkulliseksi. Tässä salaatissa kokeilin ensimmäistä kertaa grillattua ilmakuivattua kinkkua ja myös se pääsi aivan uusiin ulottuvuuksiin nopsan grillivisiitin jälkeen. Reilumpana annoksena ja vaikkapa mozzarellalla täydennettynä tämä salaatti käy hyvin myös kesäiseksi ateriaksi. Grillissä salaattiaterian kaveriksi paahtuu nopsaan myös pari patonkiviipaletta. (Ohje: Maku 5/2018)



4 annosta

1 kg kukkakaalia
1 rkl oliiviöljyä
1 dl auringonkukansiemeniä
100 g ilmakuivattua kinkkua
150 g kirsikkatomaatteja
50 g parmesaanilastuja
1 rku roomansalaattia

kastike:
1 dl rypsiöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
2 tl tuoretta inkivääriraastetta
1 valkosipulin kynsi raastettuna
2 tl dijon-sinappia
1 tl hunajaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 rkl basilikasilppua

1. Irrota kukkakaalista kukinnot ja paloittele suurimpia tarvittaessa pienemmiksi. Laita palaset kulhoon ja kääntele ne oliiviöljyssä
2. Paahda siemeniä kuivalla kuumalla pannulla kunnes ne alkavat tuoksua ja saavat vähän väriä
3. Revi salaatti tarjoiluvadille. Halkaise kirsikkatomaatit ja asettele ne salaatin päälle. Lisää päälle myös parmesaanilastut ja paahdetut siemenet
4. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset voimakkaasti yhteen
5. Grillaa kukkakaalit grillissä kypsiksi (n. 20 minuuttia), kääntele palasia välillä
6. Paloittele ilmakuivattua kinkkua hieman pienemmäksi ja käytä ne nopsasti grillissä molemmin puolin.
7. Asettele kukkakaalit ja kinkkusiivut salaatin päälle. Tarjoa kastike erikseen.

17. elokuuta 2018

Hyrskypotut

Tänä kesänä on meidän takapihalla grillattu varmaankin ennätyspaljon. Yleensä olen ajatellut, että grillaaminen on työlästä ja monimutkaista ja pitää olla jotenkin kauheasti kaikkea ja aina jotain erityistä. Tänä vuonna olemme grillailleet usein ihan vaan jotain hyvää makkaraa tai simppelit nopsat pihvit. Lisukkeena olemme yleensä syöneet ihan vaan salaattia. Työnjako on meillä grillatessa selvä: se, joka osaa lihan paistamisen, paistaa lihan ja se, joka ei osaa paistaa lihaa, hoitaa lisukkeet. Myös raivailu sujuu näppärästi: se, joka tykkää pelata tiskikonetetristä, pelaa tiskikonetetristä ja se, joka ei tykkää tuosta pelistä, pesee grillin. Hommat hoituvat näppärästi ja molemmat ovat tyytyväisiä!

Työpäivän jälkeen ei kovinkaan kummoisia lisukkeita viitsi ryhtyä vääntämään – siinä mielessä salaatti jollain pienellä twistillä on kiva valinta. Mutta koska nautimme viikosta aikuisten kesken, täytyy ruokapuoleen kuitenkin hieman panostaa. Aikuisten kesken ei ruualla onneksi ole kiire, lämpimänä kesäiltana on kiva istuskella pihalla ja syödä vaikka vähän myöhemminkin.

Tämä perunaohje loikkasi eteeni Facebookista Yhteishyvän julkaisemana. Perunan kaveriksi sipulia, tilliä, paksua ranskankermaa ja voita. Ei vaan voi mennä pieleen. Valkosipulin ystävänä lisäsin perunoihin vielä hieman raastettua valkosipulia. Tämä perunahyrsky maistui juuri sopivalta lihaisan artesaanimakkaran kaverina!

Alla oleva ohje on isommalle poppoolle, siitä voi sitten soveltaa määriä oman ruokapöydän jäsenten määrän mukaan. Tässä ei mitat ja määrät ole onneksi niin justiinsa!



5 annosta

1 kg uusia perunoita
vettä ja suolaa keittämiseen
4 kevätsipulia
(2 valkosipulin kynttä)
1 ruukku tilliä
250 g ranskankermaa
50 g voita
mustapippuria myllystä

1. Keitä lohkotut perunat suolalla maustetussa vedessä täysin kypsiksi. Valuta vesi pois.
2. Hienonna sipulit ja tilli ja lisää ne muiden ainesten kanssa kattilaan
3. Laita kattila päälle ja ravistele sitä voimakkaasti, niin että perunoiden rakenne hajoaa hieman ja makuaineet sekoittuvat joukkoon hyvin

13. elokuuta 2018

Seesami-kookosbroileri

Leivitetty ja kullanruskeaksi paistettu juuri sopivan mehevä broilerin leike on yksi parhaista herkuista pöydässä. Lihan kypsentäminen ei ikävä kyllä ole vahvin puoleni ja vasta aivan viime vuosina olen oppinut (edes) broilerin paistamaan niin että lopputulos ei ole kuiva ja vahvaa purukalustoa vaativa.

Perusleivitystä olen nykyään yleensä höystänyt parmesaanilla joka antaa hieman lisämakua broilerin pintaan. Tällä kertaa leivitetty broileri sai ylleen aivan uudenlaisen pinnan Timothy Ferrissin ohjeen mukaan. Hieman erikoiselta kuulostava yhdistelmä oli lopulta aivan loistavan makuinen suussa.

Tämän ruuan ensimmäisestä kokkailukerrasta on jo aikaa, eikä minulla ole juurikaan käsitystä siitä kuinka kauan! Huolellisista etsinnöistä huolimatta en löytänyt kuvaa näistä herkkupaloista, ilmeisesti silloin oli nälkä ja hoppu syömään. Onneksi oli niin hyvää että mielellään tekee toistamiseenkin ja nyt oli aikaa ottaa myös kuva!



800 g broilerin minuuttipihvejä
170 g majoneesia
1 kananmunan keltuainen
1 tl seesamiöljyä
0,75 tl sinappijauhetta
0,5 tl suolaa
mustapippuria
1,5 dl kookoshiutaleita
1,5 dl seesaminsiemeniä

1. Sekoita lautasella majoneesi, keltuainen, seesamiöljy, ja mausteet.
2. Sekoita toisella lautasella kookoshiutaleet ja seesaminsiemenet
3. Kääntele minuuttipihvit ensin majoneesiseoksessa ja sitten kookosseoksessa ja nostele pihvit leivinpaperin päälle uunipellille
4. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes liha on kypsää ja pinta saanut kauniin paahteisen värin