Työkaverini oli tehnyt näitä keksejä kotonaan ja toi niitä meille töihin maistiaisiksi. Minähän ihastuin näihin makeisiin, mutta vahvan sitruunaisiin ja kivan sitkeisiin kekseihin oitis! Näistä tulee mieleen kauralastut ja niiden tapaan nämäkin keksit olisivat ihania vaniljajäätelön kera! Jäätelöä ei tällä kertaa ollut, mutta ei nämä syömättä jääneet! (ohje: meillakotona.fi)
n. 20 kpl
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
0,5 tl perunajauhoja
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunankuoriraastetta
115 g voita huoneenlämpöisenä
1 kananmuna
1 rkl sitruunamehua
leipomiseen:
tomusokeria
1. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja perunajauhot
2. Mittaa yleiskoneeseen voi, sokerit ja sitruunankuoriraaste. Vatkaa kunnes seoksesta muodostuu pehmeä ja kuohkea vaahto. Lisää joukkoon kananmuna ja sitruunamehu
3. Lisää joukkoon kuivat aineet, sekoita mahdollisimman vähän ettei taikinasta tule sitkeää
4. Nosta taikinakulho jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään
5. Ota taikinasta lusikalla palleroita ja pyörittele ne tomusokerissa. Litistä pallerot kevyesti uunipellille leivinpaperin päälle. Jätä reilut leviämisvarat, 9 keksiä pelilleen on hyvä määrä
6. Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 10-15 minuuttia. Keksit saavat jäädä vaaleiksi ja pehmeiksi! Jäähdytä ritilällä.