11. syyskuuta 2012

Sulatejuustosämpylät

Siitä lähtien kun löysin vaivaamattoman leivän ohjeen, olen tehnyt kaiken vaalean leivän itse. Edelleenkin jään välillä ihmettelemään leivän leipomisen helppoutta (ja sitä miksi ihmeessä kukaan ikinä ostaa vaaleaa leipää kaupasta!). Siitä syystä sämpylöiden tekeminen on jäänyt aivan kokonaan. Siinä kun on pakko vaivata ja leipoa. Ja kauhea sotkukin siitä tulee!

Hyvän aikaa sitten - kesäloman lopun leipomis- ja kokkailubuumissani - selailin ohjearkistoani ja silmiini osui Cebicin keittiön arkistoblogissa oleva sulatejuustosämpylöiden ohje. Ja koskapa jääkapissa oli kanapastan jäljiltä sulatejuustoa vajaa rasia, koin suunnilleen velvollisuudekseni tehdä näitä sämpylöitä. Taikina olikin jokseenkin vaivaton, vaikka vaivata hieman pitikin. Samoin leipominen sujui yllättävän helposti, eikä se leipomispöydän putsaaminenkaan nyt niin työlästä ollut.

Ja olipahan meillä iltapalalla herkkua: tuoreita sämpylöitä (vaikkakin olivat hieman liian pitkään uunissa) ja raparperikiisseliä vaniljakastikelurauksella.



12 kpl

3 dl vettä
100 g sulatejuustoa
0,5 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1,5 rkl siirappia
2 dl kaurahiutaleita
2 dl sämpyläjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

1. Sekoita 42-asteiseen veteen sulatejuusto, hiiva, suola ja siirappi. Vispaa joukkoon kaurahiutaleet ja sämpyläjauhot
2. Alusta vehnäjauhot taikinaan käsin ja vaivaa taikinaan lopuksi öljy
3. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi
4. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hetkinen. Jaa taikina paloiksi ja pyöritä ne sämpylöiksi. Nosta sämpylät uunipellille ja kohota liinan alla puolisen tuntia
5. Paista 225 asteessa 15-20 min.

5 kommenttia:

  1. jänskää :) mie olen taasen leipurina sitä mieltä että kotikutoinen leipä ei ole niin hyvää kuin vaikkapa leipomoista ostettu. vaikka tierän tekniikat millä leivästä saa ilmavaa ja täydellistä, kotikutoiset leiposkat ovat aina hirmuisia tinttaroita. :D (siitä syystä ostan aina ite leivät valmiina, paikallisten leipomoiden tekemänä tai nappaan töistä mukaan ite tekemääni leipomoveroista leipää..)

    maistuiko sulatejuusto taikinasta, tahi tekikö se siitä jotenkin täyteläisempää? :)

    VastaaPoista
  2. Kiva ohje, ajattelin viikonloppuna leipoa pullaa, siinä samalla voisi muutaman sämpylänkin tehdä =)

    VastaaPoista
  3. Mie luulen että pienten (oikeiden) leipomoiden leivät onki sit asia erikseen. Itekki oon ostanu välillä Leppäsen leipomolta leipää - lähinnä sämpylöitä koska niiden leipominen ei vaan sytytä. Monet markettien leivät on miusta melkoista höttöä, painuvat leikatessa kasaan eikä ne oikeen millekkä maistu. Kotileipään saa helposti paljon enemmän makua ja kyllä rauhassa kohottaen leivästä - ja puhun nyt siis nimenomaan tuosta vaivaamattomasta - tulee miun mielestä sopivan kuohkea. Ja onhan se ihan älyttömän halpaaki tehä leipä ite! :)

    Kyllä se juusto makua antoi sämpylöihin, ei miun mielestä niinkään rakenteeseen vaikuttanu.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hauskalta tämä ohje, pitääpä testata, mutta kiinnostaisi kovasti tuo mainitsemasi vaivaamattoman leivän ohje? Onko se blogissasi jo?

    VastaaPoista
  5. Joo, ohje on blogissa. Tein suoran linkin tuohon ylläolevaan tekstiin. Suosittelen kokeilemaan!! :)

    VastaaPoista