22. marraskuuta 2012

Namibialainen broilerikastike

Oman sadon chilit ovat osoittautuneet yllättävän tulisiksi yksilöiksi. Toisaalta en ehkä ole chilien tulisuutta hyvä arvioimaan koska oma suuni ei kovinkaan tulisista kokemuksista pidä. Chilini lajiketta en muista ollenkaan, ostin kesällä kokeeksi taimen ihan vaan koska se oli niin söpö. Sehän kasvoi mukaviin mittoihin, kukki runsaasti ja sain kymmenkunta pientä chilipalkoa satoa. Nyt chili viettää talvea olohuoneessa hyvin tavallisissa olosuhteissa ja jännityksellä odotan säilyykö se hengissä kesään saakka. Aika kurjalta näyttää kyllä jo tässä vaiheessa. Mutta vielä siinä lehdet on suunnilleen paikoillaan eli antaapa olla ja odotellaan mitä tuleman pitää.

Chiliä syödään – sopivasti annosteltuna – vain silloin kun pienimmät syöjät ovat muiden patojen äärellä. Tein Iskän blogista löytyneen ohjeen mukaan tätä namibialaista broilerikastiketta. Oli makua! Hyvää makua!



300 g broilerin suikaleita
vettä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 porkkana
1 prk tomaattimurskaa
1 pieni chili
2 laakerinlehteä
1,5 tl currya
1 tl suolaa

1. Laita broilerin suikaleet kannelliseen paistokasariin. Lisää vettä sen verran että lihat juuri ja juuri peittyvät. Keittele 5-10 minuuttia ja kuori vaahto pinnalta pois
2. Kuori ja pilko sipulit ja porkkana. Hienonna chili (poista halutessasi siemenet)
3. Lisää kaikki ainekset kasariin ja hauduttele kannen alla tunnin verran
4. Tarjoa riisin kera

4 kommenttia:

  1. Kiitoksia ohjeesta, täytyy laittaa kokeiluun! :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Tuolla Iskä kokkaa -blogissa joka löytyy tuon linkin takaa, on paljon muutakin mielenkiintoista! Kannattaa käydä tutustumassa!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapas herkulliselta ja simppeliltä, testiin menee! :)

    VastaaPoista
  4. Joo, näppärä oli tehdä. Ei oo liikaa aineksia eikä työvaiheita. Tosin joskus on kiva sipistellä pitkän ja monivaiheisen ruuankin parissa. :=

    VastaaPoista