6. huhtikuuta 2013

Hyydytetty juustokakku, perusohje

Tein esikoisen seitsenvuotissyntymäpäiville ihan tavallisen hyydytetyn kakun. Pikkuisen katsoin ainesten määriin vinkkiä parista ohjeesta mutta loppujen lopuksi toteutus oli omanlainen. Kakku hyytyi kivasti ja istuttiin kahvipöytään. Sanoin ääneen pöydässä että nämä ovat varmaan ensimmäiset synttärijuhlat pitkään aikaan kun ei tarvitse heilua kameran kanssa kuvaamassa tarjoiluja kun tarjolla ei ole mitään uutta tai ihmeellistä.

No olihan se nyt sitten kuitenkin vähän ihmeellistä. Se kakku. Kun kaikki komponentit oli onnistuneet. Monesti keksipohja on liian ohut ja liian kuiva. Eipä ollutkaan tällä kertaa (no ei todellakaan tuolla voimäärällä ole kuiva!). Monesti vaalea täytekerros on ihan liian littana. Eipä ollutkaan tällä kertaa – täytettä oli tarpeeksi, se oli rakenteeltaan kuohkea ja se maistui hyvältä! Päällyskerroksen kanssa ainoa miinus oli se, että tumma mehu samensi mansikan kaunista väriä, mutta maku ja määrä osui aivan kohdalleen.

Tulin kuitenkin siihen tulokseen että tämä kakku täytyy nostaa esille. Niin monien kokeilujen jälkeen vihdoinkin THE ohje on löytynyt. Nämä on huippuhetkiä keittiössä! Tätä kakkua on helppo muutella. Pohjan voi tehdä kaurakekseistä, suklaakekseistä tai digestiveistä. Rahkakasi voi valita jonkun maustetun rahkan, samoin kuin tuorejuustoksi. Vaniljakastikkeen voi korvata löysällä kermavaahdolla jos vaniljan makua ei kakkuun halua. Rahka-juustoseoksen sekaan voi sekoittaa makuaineeksi hilloja, marmeladeja, appelsiininkuorta, kaakaota, tilkkasen kahvia tai suklaarouhetta. Kakun päällyskerroksen voi tehdä vaikkapa mustikoista tai säilykepersikoista. Tai päällyskerroksen voi korvata kokonaan vaikka tuoreilla marjoilla kesällä. Päällyskerroksen päälle voi vielä koristeeksi valuttaa sulatettua valko- tai tummaa suklaata kakun makumaailman mukaan.

Kuva ei ole kummoinen – koska kameran kanssa ei ollut tarpeellista heilua!



pohja:
250 g kaurakeksejä
100 g voita

täyte:
1 prk rahkaa
200 g tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
6 liivatetta

päällyskerros:
pakasterasiallinen (n. 4dl) mansikkasurvosta
2 rkl sokeria
1 dl marjamehua
4 liivatetta

1. Laita täytteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen
2. Murustele keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita se keksinmurujen joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos vuoan pohjalle (halk. 23 cm)
3. Kuumenna noin desi vettä kiehuvaksi. Puristele liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan veteen. Jätä jäähtymään
4. Kaada vaniljakastike kulhoon. Laita toiseen kulhoon rahka ja tuorejuusto. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Vatkaa sen jälkeen tuorejuusto ja rahka notkeaksi seokseksi. Mausta seos sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa rahkaseoksen joukkoon myös liivatevesi. Kääntele vaniljakastikevaahto rahkaseoksen sekaan varovaisesti. Kaada täyte vuokaan ja jätä hyytymään kylmään vähintään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli
5. Laita päällyksen liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Kaada sulaneet mansikat kulhoon ja mittaa sekaan sokeri. Soseuta sauvasekoittimella. Kuumenna mehu kiehuvaksi. Purista liivatteista liika vesi pois ja liuota ne mehuun. Sekoita liivatemehu mansikkasoseen sekaan ja kaada seos vuokaan vaniljatäytteen päälle. Anna hyytyä muutama tunti kylmässä
6. Irrota vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Voit halutessasi koristella pinnan

5 kommenttia:

  1. Ohje kuulostaa oikein hyvältä! Ja kaakku on muutenkin onnistuneen näköinen. :)
    Yhden vinkin annan vielä tuohon keksipohjaan, jos haluat sellaisen pohjan joka leikkaantuu joka kerta kauniisti varisematta ja lohkeilematta (voilla on yleensä tapana lohjeta helposti..) niin kannattaa kokeilla pohjan rasvana 50% kasvirasvamargariinia ja 50% voita. Teen kakkupohjat töissä aina niin, ja sillä lailla asiakkaan ei tarvitse tuskailla halkeavan keksipohjan kanssa :P

    VastaaPoista
  2. Ahaa! Kiitos vinkistä!! Ei oo kyllä yleensä ollu ongelmia pohjan kans - paitsi jos on sekaan jääny isompia keksinpaloja (ai minkäkö laiska...). Mutta kokeilen tuota neuvoa ens kerralla! :)

    VastaaPoista
  3. Voiko tuon vaniljavaahdon korvata peruskermavaahdolla ?:o

    VastaaPoista
  4. Nyt kun tuli kelattua resepti uudestaan tajusin mokani :D Mutta hieno ja taidokas blogi sinulla!(:

    VastaaPoista