Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pancetta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pancetta. Näytä kaikki tekstit

20. elokuuta 2026

Härkäpapu-pancettapaistos

Muruseni seurailee paljon youtube-kanavia liittyen ruuanlaittoon ja Heimo kokkaa on yksi hänelle mieleinen kanava. Sieltä testiin nousi tämä papulisuke, joka yllätti monella tapaa! Ensimmäinen yllätys oli härkäpavut, joita löytyikin säilykepurkista Prisman hyllystä – tuote, jota olen kaivannut siitä lähtien kun itse taannoin kokeilin härkäpapujen kasvatusta ja ihastuin niiden makuun. Härkäpavut ovat nyt sesongissa ja ainakin meidän Prisman heviosastolta härkäpapupalkoja löytyi viimeksi käydessämme tuoreenakin. Ruuan voi hyvin tehdä myös esimerkiksi kikherneistä tai muista kiinteistä pavuista.

Toinen ihana yllätys oli pancetta, jota myös löytyi markettimme valikoimasta ja joka peittosi pekonin mennen tullen sekä rakenteessa, että maussa. Tämä lisuke oli keittiöömme loistava uutuus, joka varmasti saa tilaa tulevaisuudessakin. Tämä lisuke on tuhti ja vaikkapa riisin kanssa tarjottuna ateria jo ihan itsessäänkin!

 


 

 






 

puolikuivatut tomaatit:

250 g kirsikkatomaatteja

muutama luraus oliiviöljyä

ripaus suolaa ja mustapippuria

2 tl sokeria

muutama timjamin oksa

 

1 prk (n. 250 g) säilöttyjä härkäpapuja (tai pakastettuja jos satut löytämään)

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

75 g pancettaa

1 rkl oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

 

1. Valmista ensin puolikuivatut tomaatit. Huuhtele kirsikkkatomaatit ja halkaise ne puoliksi. Levitä puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle leikkuupinta ylöspäin. Lurauttele tomaattien päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Laita tomaattien päälle vielä tuoreita timjamin oksia. Kuivata tomaatteja 125-asteisessa uunissa ohjeen mukaan 1-1,5 tuntia – meillä tomaatit olivat uunissa 2 tuntia

2. Kuori härkäpavut halutessasi (lopputulos on pehmeämpi). Kuori ja hienonna sipulit.

3. Laita pancettakuutiot kylmälle pannulle, lurauta päälle oliiviöljyä ja laita pannu kuumenemaan. Paista pancetta rapeaksi ja lisää pannulle sipulit. Kuullota miedolla lämmöllä, kunnes sipulit pehmenevät. Lisää härkäpavut ja tomaatit ja mausta suolalla ja mustapippurilla

 

4. maaliskuuta 2010

Pasta Carbonara

Eihän italiaviikot ole mitään ilman Pasta Carbonaraa! Etsiskelin oikean Carbonaran ohjetta (omaa versiota meidän keittiössä kokkaillaan vähän väliä) useammasta kirjasta ja netistä ja tulin siihen lopputulokseen että oikeaa ohjetta ei ole. Törmäsin googlaillessani sanalliseen nahisteluun siitä pitääkö Carbonarassa käyttää pancettaa, siankylkeä vai amerikanpekonia (ja samassa yhteydessä että onko noilla kolmella aineksella merkittävää eroa). Toinen tunteita herättänyt aihe oli se että tuleeko Carbonaraan kermaa vai ei ja laitetaanko sitä vähän vai paljon. Jossain lähteessä (jota en nyt muista) kerrottiin että kerman käyttäminen vaihtelee alueittain, jossain sitä käytetään ja jossain ei. Myös kananmunien käytössä oli vaihtelua, välillä käytettiin pelkät keltuaiset ja välillä koko munat. Juustopuolella yleinen linja oli että parasta tulee jos käyttää puolet parmesaania ja puolet pecorinoa. Otapa tuosta setistä selvää! Noilla lähtökohdilla ruokani tein ja hyvää siitä tuli. Valkosipulia jäin kaipaamaan... (Kuvan EDIT: 7.4.2026)



 

 

 

 

 

 

 

 

 

300 g spagettia
140 g pekonia tai pancettaa
3 kananmunaa 
50 g parmesania
20 g pecorinoa 
suolaa ja mustapippuria

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
2. Pastan kiehuessa paista pekoni tai pancetta pannulla kypsäksi, ei kuitenkaan kuivan rapeaksi
3. Riko kananmunat kulhoon ja lisää joukkoon juustot raastettuna hienoksi raasteeksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla
4. Kun pasta on kypsää, valuta se ja kaada takaisin kuumaan kattilaan. Sekoita joukkoon pekoni rasvoineen. Kaada lopuksi sekaan muna-juustoseos ja sekoittele kunnolla. Älä kuumenna enää ettei munat hyydy rakeiseksi
5. Rouhi lautaselle annoksen päälle vielä mustapippuria

15. toukokuuta 2009

Brasilialainen lihapata Feijoada

(EDIT: 21.12.2025) Tämä ruoka on Brasilian kansallisruoka, joka valmistetaan porsaan lihasta. Ruhon osilla ei niinkään ole väliä, vaan tähän on perinteisesti käytetty kaikkia niitä ruhon osia, mitä saatavilla on ollut. Tomaattinen liemi paranee hauduttaessa ja näkisinkin, että tähän ruokaan on hyvä käyttää sellaista lihaa, joka saa hautua pitkään. Tällä kertaa tein tämän hirven paistista, mikä ei liene ihan se perinteisin brasilialainen valinta. Jos tekisin tämän possusta, käyttäisin todennäköisesti kassleria tai lapaa. Toinen olennainen ainesosa ovat mustapavut, jotka korvasin valkeilla, koska meillä niistä tykätään enemmän. Ihanaa meikäläiseen talveen sopivaa ruokaa, jonka voi valmistaa hellalla, uunissa tai leivinuunin jälkilämmössä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

400 g porsaan lihaa suikaleina
öljyä
suolaa ja mustapippuria
140 g pekonia tai pancettaa
80 g mausteista makkaraa (chorizo, pepperoni, salami)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl savupaprikajauhetta
1 prk tomaattimurskaa
2 dl vettä + vasikkafondia
2 laakerinlehteä
1 prk mustia papuja (tai maun mukaan)
100 g vihreitä papuja

1. Ruskista liha nopeasti kuumalla pannulla, mausta suolalla ja mustapippurilla ja nosta odottamaan
2. Paloittele pekoni tai pancetta ja ruskista kasarissa
3. Paloittele makkara ja lisää se kasariin ja paista kunnes rasva on irronnut makkarasta
4. Kuori ja hienonna sipulit ja lisää ne kasariin. Pienennä lämpöä ja kuullota sipulit pehmeiksi. Mausta savupaprikajauheella. Lisää kasariin ruskistetut lihapalat
5. Lisää kasariin vesi ja fondi, tomaattimurska ja laakerinlehdet. Kuumenna ja jätä hautumaan kannen alle mietoon lämpöön ja kypsennä kunnes liha on pehmeää. Hirven paisti vaati reilun kolmen tunnin hauduttelun. Sekoittele välillä ja lisää vettä aina tarpeen mukaan
6. Valuta ja huuhdo säilötyt pavut ja lisää ne valmiiseen pataan. Lisää myös vihreät pavut. Kuumenna ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

15. maaliskuuta 2009

Pasta Carbonara Anzkun tapaan

Tämä on meidän perheen kestosuosikki ja tätä meillä kutsutaankin herkkupastaksi. Tämä on siis mukaeltu versio klassisesta miilunpolttajan pastasta. Kevyemmän version tästä saa kun käyttää pekonin tilalla kinkkua, joka myös kannattaa paistaa pannulla rapeaksi. 

(EDIT: 12/2025). Nyt olen löytänyt pancettan, joka osuu omaan suuhuni pekonia paremmin! Myös esikoinen, jonka suosikkiruoka tämä edelleen on, tykkäsi pancettasta pekonin tilalla. 




 

 

 

 

 

 

 

 

 

350 g spagettia
140 g pekonia tai pancettaa
2 dl kuohukermaa 
2 kananmunaa
1 valkosipulin kynsi
½ tl mustapippuria
1 tl persiljaa
n. 80 g parmesaaniraastetta
n. 80 g aurajuustoa

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan
2. Laita pekoni kylmälle paistinpannulle ja kuumenna kihiseväksi. Alenna lämpö ja paista rapeaksi. Älä valuta rasvoja pois, antaa kivasti makua pastalle.
3. Kaada kerma kulhoon ja lisää joukkoon kananmunat ja mausteet. Purista valkosipulin kynsi sekaan myös. Vispaa sen verran että kananmunien rakenne rikkoutuu
4. Raasta juusto ja murustele aura ja lisää kerma-munaseokseen. Sekoita
5. Valuta kypsä pasta ja kaada takaisin kattilaan. Kaada spagetin sekaan pekoni rasvoineen ja kerma-juustoseos. Sekoittele hyvin ja voit kuumentaakin varovaisesti sen verran että juusto sulahtaa. Älä kuumenna liikaa, muuten lopputulos on rakeista munakokkelikastiketta - yhtä hyvän makuista on sekin! :)