27. kesäkuuta 2026

Browniet

Browniet kuuluvat amerikkalaiseen ruokakulttuuriin varmaan samalla tavalla kuin meillä mokkapalat. Ja samaa sarjaahan nuo ikään kuin ovatkin. Nappasin Glorian Ruoka&viini -lehden numerosta 10/2024 talteen tämän ohjeen, koska jääkaapissa oli vajaa purkki vaaleaa tahinia, jolle halusin löytää jotain käyttöä. Tahini ei mielestäni tähän oikein sopinut; sen paahteinen maku tuntui tunkkaiselta täyteläisen suklaan ja kaakaon aromien kanssa.

Mutta itse brownie oli loistavaa! Blogia tarkastaessani huomasin, että minulla ei ole minkäänlaista ohjetta tälle leivonnaiselle olemassa eli tässäpä se nyt sitten viimein on. Jos et pidä kahvin mausta, jätä se pois. Lämpimänä syötävään leivonnaiseen lisukkeeksi vaniljajäätelöä ja jäähtyneenä syötävään sokeroimatonta kermavaahtoa ja tämä on täydellistä! Tuhtia ja makeaa – tahniilla tai ilman!

 


 


 

 

 

 

 

 

2,5 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

1 tl suolaa

300 g tummaa suklaata

225 g voita

3 tl jauhettua espressoa (käytin tavallista suodatinjauhettua tummapaahtokahvia)

2 dl sokeria

2 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

5 kananmunaa

0,75 dl tahinia

 

pinnalle:

kaakaojauhetta tai tomusokeria

 

1. Vuoraa uunivuoka (n. 30x25cm) leivinpaperilla

2. Yhdistä vehnäjauho, kaakaojauhe ja suola pienessä kulhossa

3. Paloittele suklaa suureen kulhoon ja lisää kulhoon myös voi. Sulata ne mikrossa varovaisesti (voit tehdä sulatuksen myös vesihauteessa). Sekoita lämpimän seoksen joukkoon kahvi ja sokerit.

4. Vatkaa munat yksitellen suklaaseokseen. Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele taikina tasaiseksi

5. Kaada taikina vuokaan. Nostele tahini taikinan päälle pieniksi keoiksi teelusikoiden avulla. Marmoroi puutikulla

6. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä puolisen tuntia ennen leikkaamista

7. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta tai tomusokeria ennen tarjoamista

 

 

16. kesäkuuta 2026

Kikherne-linssikorma

Linssit ja kikherneet ovat palkokasveista suosikkejani ja uudet käyttötavat niille ovat enemmän kuin tervetulleita! Tätä nykyä ollaan kuopuksen kanssa useimmiten kaksin ruokapöydässä ja onnekseni palkokasvit maistuvat hänellekin! Tein tämän ruuan käyttäen maitopohjaista turkkilaista jogurttia – siinä tapauksessa jogurtti lisätään ruokaan lopuksi, koska se ei kestä hauduttamista. Kookosmaito sopii tähän myös oikein hyvin, jolloin ruuasta saa vegaanisen. (ohje: Maku 3/2024)

 


 

 








 

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

3 rkl rypsiäljyä

1 rkl inkivääriraastetta

2 rkl curryjauhetta

1 tl chilirouhetta (tai maun mukaan)

1,5 rkl sokeria

500 g paseerattua tomaattia

2 dl kasvipohjaista turkkilaista jogurttia (tai kookosmaitoa)

n. 200g käyttövalmiita punaisia linssejä

n. 200g käyttövalmiita kikherneitä

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

0,5 dl mantelilastuja

 

1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne pehmeiksi öljyssä paistokasarissa. Lisää pannulle inkivääriraaste, mausteet ja sokeri ja jatka kuullottamista vielä pari minuuttia.

2. Lisää paseerattu tomaatti ja kasvipohjainen jogurtti (tai kookosmaito) ja hauduttele kastiketta vähintään vartin verran

3. Huuhtele linssit ja kikherneet ja lisää ne kastikkeeseen. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita lopuksi joukkoon mantelilastut

 

 

7. kesäkuuta 2026

Igorin tofu

Tofu-kokeilut saivat taas jatkoa, kun löysin ohjeen, jossa Igorin kana oli jalostettu tofulle. Tein tämä ruuan itselleni evääksi töihin, mutta kuopus yllätti ja halusi syödä tätä myös. Maistui molemmille ja pääsee jatkoon keittiössämme! Ja minä sain miettiä jotain muuta evääksi otettavaa! (ohje: Maku 2/2024)

 


 

 








 

 

200 g maustamatonta tofua

250 g kirsikkatomaatteja

1 pieni punainen paprika

1 pieni keltainen paprika

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

1 rkl rypsiöljyä

3 rkl tomaattipyreetä

2 dl vettä

1,5 rkl kasvisfondia

120 g smetanaa

0,5 maustekurkku

1 rkl hunajaa

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

tuoretta persiljaa

 

1. Kuivaa tofun pinta huolellisesti ja leikkaa se viipaleiksi

2. Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi. Paloittele paprikat. Kuori ja hienonna sipulit

3. Kuumenna puolet öljystä paistokasarissa ja paista tofuviipaleet kullanruskeiksi molemmin puolin. Nosta ne odottamaan

4. Kuumenna loppu öljystä. Kuullota sipulit pehmeiksi ja lisää pannulle paprikat. Kypsennä muutama minuutti ja lisää pannulle tomaatit ja tomaattipyree. Kuumenna vielä hetkinen

5. Lisää vesi, fondi ja smetana ja keitä kastiketta, kunnes se on sopivan sakeaa.

6. Kuutioi maustekurkku pieniksi kuutioiksi ja lisää ne kasariin. Mausta ruoka ja nosta lopuksi tofut kastikkeen sekaan. Viimeistele tuoreella persiljalla

 

2. kesäkuuta 2026

Chorizo-keitto

Kuopus on tykästynyt chorizoon! Tämä tieto paljastui minulle sattumalta, kun kiertelimme kumppariostosreissun lomassa tutkailemassa Joensuun uuden Eurosparin avajaistarjouksia. Sieltä mukaan ei tarttunut chorizoa (vaan jauhelihaa ja juustoa), mutta makkarahyllyn ohi kulkiessamme kuulin chorizoa ylistettävän. Tähänpä oitis tartuin ja heti seuraavana viikonloppuna ruuaksi olikin eräänlaista makkarakeittoa. Chorizolla ja sulatejuustolla! Herkullista!

 


 


 

 

 

 

 

 

 

 

4 annosta

 

n. 200 g chorizo-makkaraa

2 rkl öljyä

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

0,5 tl paprikajauhetta

3 isoa perunaa

1 porkkana

1 prk tomaattimurskaa

7 dl l vettä

1 kasvis- tai lihaliemikuutio

1 rkl hunajaa

2 tl kuivayrttejä (esim. timjami, oregano, basilika tai 1 rkl tuoreita)

2 dl pientä pastaa

150 g sulatejuustoa

 

1. Paloittele makkara ja ruskista se paistinpannulla. Jätä odottamaan

2. Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä kattilan pohjalla. Lisää paprikajauhe ja kuumenna

3. Kuori ja pilko perunat ja porkkanat ja kuullota niitä hetkinen kattilassa sipulien seassa

4. Lisää tomaattimurska, vesi ja liemikuutio. Mausta kuivayrteillä (lisää tuoreet yrtit aivan lopuksi). Keittele viitisen minuuttia

5. Lisää pasta ja keitä kypsäksi

6. Lisää sulatejuusto ja makkarapalat rasvoineen. Kuumenna sekoitellen kunnes juusto on sulanut keittoon tasaisesti.

 

25. toukokuuta 2026

Cowboy-butter

Taas on katseltu ruokakanavia. Minä en niinkään, mutta tuo toinen puolisko! Tällä kertaa hänen seuraamallaan Ruokacast-kanavalla tehtiin Cowboy-butterista kaksi erilaista versiota: toinen oli maustevoityyppinen ja toinen kastikemainen. Puolisko teki näistä oman versionsa, joka oli hieman jähmeä, mutta kuuman pihvin päälle laitettuna toki juokseva.

Maustevoiksi tehdessä voita ei tarvitse sulattaa, vaan makuaineet sekoitetaan pehmeään voihin, kääritään leivinpaperin väliin pötköksi ja jätetään jääkaappiin kylmenemään napakaksi. Kastikkeeksi tehdessä mausteet lisätään sulatetun voin joukkoon, sekokseen lisätään noin 0,25 dl kuohukermaa, keitellään hieman kasaan ja tarjoillaan lämpimänä. Puolijähmeän version saa kun jäähdyttää seosta huoneenlämmössä tai jääkaapissa.

Tämä kastike sopii naudalle, possulle, broilerille ja kasviksille ja tulee varmasti käyttöön tulevana grillikesänä mökillä!  


 

 







 

 

 

4 annosta

 

100 g voita

1 rkl tuoretta persiljasilppua

1 rkl tuoretta timjamisilppua

1 valkosipulin kynsi raastettuna

1 rkl sitruunamehua

0,5 tl sitruunankuoriraastetta

1 tl dijon-sinappia

1 tl savuparikajauhetta

chiliä maun mukaan

mustapippuria myllystä


Sulata voi kattilassa ja lisää muut aineet. Keittele miedolla lämmöllä hetki, että maut tasaantuvat. Jäähdytä ensin huoneenlämpöiseksi ja nosta kattila jääkaappiin ja anna seoksen jähmettyä mieleiseksesi.

 

20. toukokuuta 2026

Mustikkapiirakka

Järjestimme töissä eskarilaisten kanssa äitienpäivän alla yhteisen aamupalakahvihetken lapsille sekä heidän äideille, mummoille tai muille läheisille. Meidän ryhmämme vuoro oli huolehtia makeasta leivonnasta noin 80:lle henkilölle. Pellillä paistettava marjapiirakka on tällaiseen tilanteeseen ehdottomasti näppärin toteuttaa yhdessä lasten kanssa. Ryhmämme ruokaharrastajana aloin tuntea pientä painetta asian suhteen, kun tajusin, että minullahan ei ole tallessa yhtään ihan tavallisen mustikkapiirakan ohjetta! Onneksi ihana lastenhoitajamme jakoi luotto-ohjeensa käyttöömme. (Ohje on kuulemma joskus otettu jostain jauhopussin kyljestä ja muokattu pikkuhiljaa ”omaan suuhun sopivaksi”)

Pari tuntia siinä vierähti, kun teimme neljä pellillistä marjapiirakkaa vieraillemme tarjottavaksi. Lasten innostus oli suuri ja saimmekin harjoitella rauhassa pienissä porukoissa kananmunan rikkomista, tarkkaa mittaamista sekä tietysti ohjeen lukemista ja erilaisia mittayksiköitä. Ihanaa kun saa harrastaa myös töissä ja jakaa tekemisen iloa myös tulevaisuuden leipureille! (Ja nyt minullakin on hyväksi havaittu marjapiirakan ohje!)

 


 

 






 

1 uunipellillinen

 

4 kananmunaa

2 dl sokeria

6 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl (kaura)maitoa

2 dl ruokaöljyä (tai vaikkapa voisulaa)

200 g pakastemustikoita

 

1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi

2. Sekoita kuivat aineet kulhossa

3. Sekoita kuivat aineet muna-sokerivaahtoon vuorotellen maidon ja rasvan kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi

4. Kaada taikina uunipellille ja ripottele jäiset mustikat pinnalle. Voit halutessasi ripotella päälle vielä hieman hienoa sokeria

5. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia

 

9. toukokuuta 2026

Parsa-lohipasta

Parsapasta on tuttua ja lohipasta on tuttua. Molemmissa olen tottunut käyttämään kermaa kastikkeena, mutta tämä raikas pasta olikin olemukseltaan kevyempi. Kastike valmistetaan soseuttamalla keitettyä parsaa ja makua ja raikkautta saadaan tuoreista yrteistä ja sitruunasta. Parmesaania ei tietenkään voi unohtaa – pieni juustoinen täyteläisyys korostaa hienosti parsan makua. Ihana pasta kevään herkutteluhetkiin! (ohje: Maku 4/2023)


 

 








 

4 annosta

 

parsapesto:

500 g vihreää parsaa

0,5 dl kuorettomia manteleita

2 rkl oliiviöljyä

1 valkosipulin kynsi

1 dl parmesaaniraastetta

0,5 rkua basilikaa

1 pienen sitruunan mehu ja kuori

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

 

lisäksi:

300 g pastaa

1-2 dl pastan keitinvettä

200 g lämminsavu- tai paistettua lohta

 

1. Valmista ensin pesto. Napsauta parsoista puumainen varsiosa ja paloittele tangot noin 5 cm:n mittaisiksi paloiksi. Keitä paloja suolatussa vedessä noin 6-8 minuuttia. Valuta ja anna jäähtyä hetki. Kaada puolet parsapaloista monitoimikoneeseen. Lisää loput peston ainekset ja surauttele tasaiseksi seokseksi.

2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, ota keitinvettä talteen ja valuta pasta

3. Sekoita pesto pastan sekaan ja lisää keitinvettä sen verran, että saat pastasta sopivan kostean.

4. Poista lohesta nahka ja ruodot ja riivi se sopiviksi paloiksi. Sekoita lohi ja parsapalat pastan sekaan

5. Viimeistele parmesaaniraasteella ja mustapippurilla

 

5. toukokuuta 2026

Munasalaatti

Menneen talven viikonloppuaamuihimme on kuulunut monesti kananmunia. Olemme tehneet usein pehmeitä munakkaita kevyillä täytteillä, usein pelkällä kevyellä juustotäytteillä. Välillä munia on paistettu semmoisenaan ja myös parmesaanilla höystetty munakokkeli maistuu! Muna-aamiainen pitää nälkää pitkään poissa ja on oikein osuva varsinkin silloin kun tarkoitus on lähteä heti aamusta liikkeelle!

Nytpä somea selaillessani vastaan osui munasalaatin ohje. Ohjeen salaatti oli japanilaishenkinen ja se oli vahvasti maustettu. Tein salaatista loivaan lauantaihin sopivan lempeän perinteisen version ja söimme sitä paahtoleivän päällä kanapekonilla höystettynä.

Tässä salaatissa maustamisessa onkin lupa käyttää mielikuvitusta ja tämä taittuu monenlaiseen makumaailmaan! Sipulit, paprika, chili, siemenet, pähkinät, erilaiset kuivamausteet, yrtit ja vaikkapa juuston jämät sekoittuvat salaattiin hyvin ja tämän voi keventää myös lisäämällä joukkoon kiinankaalia, jäävuorisalaattia tai kurkkua ja vähentämällä majoneesia ja ranskankermaa. Ruokaisuutta voi lisätä myös lohen tai broilerin jämällä, jolloin salaatista tulee ihana hellepäivän kylmä ateria. Tämän salaatin kanssa kaikki käy ja tähän saa upotettua paljon hävikkiä herkuksi!

 


 









 

4 munaa

1 reilu rkl majoneesia

2 reilua rkl ranskankermaa

1 tl dijon-sinappia

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

1 rkl tuoretta persiljasilppua

1 kevätsipulin varsi

 

1. Keitä kananmunat koviksi ja jäähdytä ne. Kuori ja halkaise munat. Ota keltuaiset erilleen ja hienonna valkuaiset

2. Tilsi keltuaiset haarukalla mössöksi ja sekoita niiden joukkoon majoneesi ja ranskankerma

3. Mausta suolalla ja mustapippurilla, yrteillä ja hienonnetulla kevätsipulilla

 

25. huhtikuuta 2026

Peruna-cheddarkeitto

Tässäpä taas tiktokin hyviä puolia: kuopus löytää meille herkullisia uusia ruokaohjeita! Tämä paksu ja tuhti keitto valmistettiin yhdessä toisena pääsiäispäivänä. Ensin kuorittiin ja pilkottiin, sitten kypsennettiin, kuumennettiin, hämmennettiin ja lisättiin aineksia. Lopulta istuttiin yhdessä pöytään ja nautittiin! Ja todettiin, että pientä zingiä tämä kaipaa. Ja lisättiin hot saucea päälle. Hyvää ilmankin, mutta pieni chili nosti tämän uudelle tasolle. Suosittelemme siis lisäämään chiliä jossain muodossa: joko jauheena tai rouheena keittovaiheessa, tuoretta chiliä lopuksi tai kastiketta valmiin annoksen päälle. (ohje: NomNomLab - alkuperäisessä ohjeessa oli melkoisesti rasvaa ja valmiin annoksen päällä vielä ranskankermaa niin hieman säädettiin sitä!)

 


 

 








 

4 annosta

 

1 kg perunoita

140 g pancettaa tai pekonia

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

2 sellerinvartta

1 tl mustapippuria

1 tl savupaprikajauhetta

30 g voita

3 rkl vehnäjauhoja

1 l kanalientä

2 dl ruokakermaa

0,5 dl maitoa

150 g cheddarraastetta (meillä mietoa)

3 kevätsipulia

 

1. Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja hienonna sipulit ja paloittele sellerinvarret

2. Paista pancetta rapeaksi pannulla ja nosta syrjään. Jätä rasva kattilaan ja kuullota siinä kasvikset pehmeiksi. Lisää mausteet ja herättele niitä hetkinen

3. Lisää kattilaan voi ja anna sen sulaa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot tasaisesti.

4. Lisää kattilaan kanaliemi ja ruokakerma ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Ota puolet perunoista syrjään ja soseuta ne monitoimikoneella maidon kanssa (minä tilsin perunat lautasella haarukalla maidon kanssa – vähemmän tiskiä koneeseen). Kaada perunasose taikaisin kattilaan ja nosta se pois liedeltä

5. Lisää kuuman keiton joukkoon juustoraaste ja kevätsipuli ja sekoittele kunne juusto on sulanut tasaisesti


12. huhtikuuta 2026

Cevapcici – balkanilaiset jauhelihakebakot

Mökkikausi 2026 on aloitettu ja samalla tietenkin grillikausi 2026! Ja tänä vuonna poikkeuksellisen vähälumisen talven vuoksi aikaisesti – jo pääsiäisviikonloppuna huhtikuun alussa! Talven hiljaiselon jälkeen kamadon sytyttäminen oli hieman haastavaa ja ajattelimme jo, että kaasuliesi ja paistinpannu kutsuu, mikäli meinaamme saman vuorokauden puolella päästä syömään. Lopulta grilli onneksi innostuikin tehtävästään ja murunen pääsi mielipuuhansa ääreen!

Ensimmäiselle grillauskerralle grillimestarimme oli löytänyt ohjeen aivan uuteen ruokalajiin, jonka nimessä on niin paljon heittomerkkejä ja muuta, että en edes tiedä miten se lausutaan. Mutta suomalaisittain se kirjoitetaan cevapcici. Google tiesi kertoa minulle, että kyseessä on serbialainen ja bosnia-herzegovinalainen jauheliharuoka. Jauheliha maustetaan, pyöritellään pötkylöiksi, grillataan ja tarjotaan ohuen leivän välissä useimmiten ajvar-kastikkeen kera. Meillä tämän ruuan lisukkeena oli bataattikuutioita, kurkkusalsaa ja salaattia. Sekä kastikeihmisille ruskeaa pippurikastiketta.

Oli kyllä huippuhyvää! Mehevää ja maukasta jauhelihaa! Ei sitä aina tarvitse olla pihviä, kun grillataan hyvää. Ja jos mökkiä, grilliä tai kaasuliettä ei ole, niin nämä pötkylät voi paistaa kaupungissa sähkölläkin - paistinpannulla tai uunissa. Ja kannattaa kokeilla! (ohje: Valio.fi)

 


 

 

 

 

 

 

 

 


3-4 annosta

 

400 g rasvaista jauhelihaa (sika-nauta tai lammas)

1 sipuli hienonnettuna

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

2 kananmunaa

0,5 dl korppujauhoja

2 rkl tomaattipyreetä

1 tl savupaprikajauhetta

0,5 rkua lehtipersiljaa hienonnettuna

0,75 tl suolaa

mustapippuria myllystä

 

Sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaksi ja anna sen tekeytyä hetki. Pyörittele massasta pötkylöitä. Grillaa kypsiksi öljytyn parilan päällä. Meillä ei parilaa ollut, vaan grillasimme ritilän päällä, joten sivelimme pötkylät vielä reilusti öljyllä tarttumisen estämiseksi. Uunikypsennys onnistunee hyvin 200-225 -asteisessa uunissa. Paistoajaksi veikkaisin 15-20 minuuttia. Nämä on hyvä jättää meheviksi, mutta sianlihaa käytettäessä läpikypsennys on tarpeen!

 

9. huhtikuuta 2026

Sitruslohi

Pakastimessa pötkötti kirjolohifilee, jonka käyttöön etsiskelin uutta ideaa. Vaikka pannulla paistettu lohi onkin suosikkini, on uunissa paistettu lohi näppärämpi valinta arki-iltaan. Tämän vuosia sitten julkaistun ohjeen myötä tavallinen ja mielestäni hieman tylsä uunilohi sai kotikeittiössämme makuumme sopivan twistin! Inkivääri ja sesongissa olevat mehukkaat sitruunat antoivat lohelle mahtavaa makua ja myös mehevyyttä. Näin tämä pitää tehdä! (ohje: Glorian Ruoka&viini 1/2017)



 









 

 

n. 800 g:n lohifilee

1 tl suolaa

 

maustekastike:

2 rkl hunajaa

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl tuoretta inkivääriraastetta

1 valkosipulin kynsi raastettuna

0,5 sitruunan mehu

 

pinnalle:

500 g sitruksia (lime, sitruuna, veriappelsiini)

 

1. Poista lohesta vatsa- ja selkärasva ja nypi ruodot. Kuivaa kalan pinta ja laita se uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta suolalla

2. Sekoita maustekastikkeen ainekset sekaisin ja valele seos kalan päälle

3. Pese sitrukset huolellisesti ja viipaloi ne ohuiksi viipaloi. Levitä viipaleet kalafileen päälle.

4. Kypsennä kalaa 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes se on juuri ja juuri kypsää. 

 

28. maaliskuuta 2026

Kikhernepasta

Kikherneet ovat yksi suosikkini ja taas löysin uuden tavan käyttää niitä! Nimittäin soseutettuna kastikkeena. Kikherneestä saa täyteläisen ja kermaisen kastikkeen ilman kerman rasvaa ja sisältäen kikherneiden proteiinin. Chili antaa tähän kivan potkun ja parmesaani suolan ja umamin. Hieman raikkautta ja rousketta tämä kaipaisi, joten tähän voisi lisätä vielä jotain tuoretta, vaikkapa paprikaa tai napakaksi keitettyä kukkakaalia. Myös pähkinärouhe sopisi rouskeeksi hyvin! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 10/2024)

 


 

 








 

4 annosta

 

2 sipulia

1 valkosipulin kynsi

1 rosmariinin oksa (laitoin ripauksen kuivattua)

n. 1 tl chilirouhetta (tai maun mukaan)

0,5 dl oliiviöljyä

400 g pienikokoista pastaa

1 prk (230g) käyttövalmiita kikherneitä

3 dl kanalientä (esim. fondista)

0,5 tl suolaa

1 rkl valkoviinietikkaa

2 dl parmesaaniraastetta

0,5 rku lehtipersiljaa

1-2 dl pastan keitinvettä

 

1. Kuori sipulit ja valkosipulin kynsi ja paloittele ne karkeasti. Hauduta sipuleita, rosmariinia ja chiliä kattilassa öljyssä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä

2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan

3. Valuta ja huuhdo kikherneet

4. Poimi rosmariinin oksa pois sipuliseoksesta ja lisää siihen kikherneet, kanaliemi, etikka ja suola. Kiehauta ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi

5. Raasta parmesaani ja hienonna lehtipersilja

6. Ota pastan keitinvettä talteen 2 dl ja valuta pasta

7. Sekoita kikhernekastike ja parmesaani pastan joukkoon ja lisää keitinvettä sen verran, että pastan koostumus on mehevän kostea

 

 

22. maaliskuuta 2026

Veriappelsiini-teecocktail

Kevättalven aurinkoiset säät suorastaan kutsuvat drinkkien äärelle! Sitrukset ovat vielä sesongissa, joten niitä kannattaa tässä kohtaa vuotta hyödyntää. Tämä drinkki yhdistää jääteen ja appelsiinin ja yhdistelmä toimii mahtavasti! Teenä voi sinällään käyttää mitä teetä vain, mutta appelsiinin ja ginin vahvojen makujen kanssa ihan tavallinen musta tee on varmaan tähän paras. Meillä oli tässä englantilaista breakfast-teetä, jonka pehmeä aromi sopi tähän hyvin ja antoi appelsiinille hienosti tilaa.

Käytimme tähän tavallista oranssia appelsiinia veriappelsiinin sijaan, joten juoman väri on sen mukainen. Teehen käytetyn sokerin määrä tuntui hurjalta, mutta appelsiini taittoi makean juuri sopivasti. (Ohje: Glorian Ruoka&viini 2/2024 – hieman muunneltu)

 


 









 

1 annos


1 dl valmista sokeroitua teetä jääkaappikylmänä (suhteessa 1l vettä, 1rkl earl grey -teetä ja 1 dl sokeria)

0,5 dl tuorepuristettua (veri)appelsiinimehua

4 cl giniä

jääpaloja

 

Mittaa ainekset cocktail-lasiin ja sekoita. Tarjoa jääpalojen kera ja koristele halutessasi appelsiiniviipaleilla. 

 

16. maaliskuuta 2026

Kanasalaatilla täytetty patonki

Talvilomaviikon perjantaita lähdettiin viettämään amerikkalaistunnelmissa ja valmistimme tämän kylmän grillibroilerikanasalaatin ranch-kastikkeella höystettynä. Salaatti oli ihanaa ja kastike oli ihanaa ja ne sopivat mahtavasti yhteen.

Alkuperäisessä ohjeessa salaatti oli laitettu uunissa paahdettujen patonkikiekkojen päälle, mutta halusimme kokeilla tätä patongin täytteenä, koska rapea patonki ei ole meidän kummankaan mieleen. Patongin välissäkin salaatti toimi, mutta paksu patonki vei ehkä täytteen liiaksi mukanaan ja lopputulos oli hieman mauton. Jäimmekin pohtimaan, että tämä voisi toimia paremmin ohuen leivän kanssa ja ideoimme tästä täytettä tortillalätyille. Myös uuniperunan täytteenä tämä salaatti voisi toimia – silloin lisäisin tähän hieman särmää joko chilillä tai jalapenolla tai vahvan suolaisella juustolla, kuten auralla tai fetalla. (ohje: Maku 7/2023)

 


 

 








 

2:lle patongin tai tortilloiden täytteeksi

 

1 grillattu broilerin koipireisi

5 retiisiä

1 kevätsipuli

1 esikeitetty maissi

3 dl rucolaa (käytettiin jäävuorisalaattia)

1 annos ranch-kastiketta

 

1. Valmista ranch-kastike ennakkoon maustumaan. Voi myös käyttää valmista dippikastikejauhepussia sekoitettuna piimään tai kermaviiliin

2. Riivi broilerin liha nahattomaksi ja luuttomaksi ja kuutioi liha. Pilko myös kasvikset ja sekoita kaikki salaatin ainekset yhteen

3. Halkaise patongin palat pitkittäin ja sivele sisäpinnat oivariinilla. Jaa salaatti patonkien väliin

 

11. maaliskuuta 2026

Ranch-kastike

Ranch-kastike on kaikille tuttu dippihyllyltä, mutta nyt lähdin tutkailemaan tuota kastiketta vähän tarkemmin. Ohjeita löytyi moneen lähtöön ja hieman eri tavoin maustettuina, mutta avainsanoja tässä olivat piimä, majoneesi, valkosipuli ja yrtit. Lisäksi ohjeissa oli käytetty esimerkiksi dijon-sinappia, sitruuna, paprikajauhetta, sipulirouhetta tai valkoviinietikkaa – variaatioita riitti. Yrteistä tavallisimmat olivat tilli ja ruohosipuli, jotka lienevät olennaiset ainekset tähän kastikkeeseen.

Tästä ei sen kummempaa summa summarumia minulla ole, jätän tämä ohjeen tänne nyt itselleni muistiin. Piimän tilalla tässä voi käyttää kermaviiliä, jos tuntuu että lopulle piimätölkilliselle ei ole käyttöä. Valkosipulia ihan maun mukaan – meillä sattui todella kipakka yksilö ja yksikin kynsi oli paljon!

Ranch-kastike sopii dipiksi, kylmäksi kastikkeeksi kalalle tai broilerille tai salaatille. Ruokaisten pasta- tai lihasalaattien kosteuttajaksi ja sitojaksi tämä sopii mahtavasti!












 

1 dl piimää (tai kermaviiliä)

3 rkl majoneesia

1 pieni valkosipulin kynsi raastettuna (tai 0,5 tl -1 tlvalkosipulijauhetta)

1 tl dijon-sinappia

muutama tippa (chipotle)tabascoa

1 rkl parmesaaniraastetta

2-3 rkl tuoretta tilliä, persiljaa, ruohosipulia maun mukaan (tai 2-3 tl kuivattua)

0,5 tl mustapippurirouhetta

0,5 tl suolaa

 

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja anna maustua kylmässä muutama tunti ennen tarjoamista.

8. maaliskuuta 2026

Jauheliha-rendang

Jauheliha on näppärää perusruokaa perheissä, joissa asuu treenaavia kasvavia nuoria miehiä. Proteiinia tarvitaan ja jauheliha on yksi edullinen ratkaisu tähän. Jauhelihavoittoinen arkiruokakin kaipaa välillä piristystä ja tällä kertaa piristys löytyi indonesialaisesta keittiöstä. Yhteishyvästä (2/2024) löysin tällaisen indonesialaishenkisesti maustetun jauhelihaversion lihacurrysta, rendangista, ja testiin meni. Tämä maistui nuorisolle, varsikin kuopukselle, joka on riisiruokien ystävä. Curryn voi toki syödä myös vaikkapa nuudeleiden kera, mikäli ne maistuvat paremmin.

 


 

 








 

4 annosta

 

400 g naudan jauhelihaa

1 rkl rypsiöljyä

400 ml kookosmaitoa

1 rkl soijakastiketta

4 kaffirlimetin lehteä

2 rkl fariini- tai ruokokidesokeria

1 rkl limemehua

1 tl suolaa

 

maustetahna:

2 sipulia

3 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)

4 cm:n pala inkivääriä (2 rkl raastettuna)

2 rkl punaista chilitahnaa

2 rkl sitruunaruohotahnaa

1 tl kurkumaa

 

lisäksi:

limelohkoja

punaista chiliä viipaloituna

tuoretta korianteria

 

1. Valmista ensin maustetahna. Kuori sipulit ja inkivääri. Lohko sipulit ja raasta inkivääri. Soseuta kaikki tahnan ainekset monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi

2. Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla. Lisää joukkoon maustetahna ja kuumenna miedolla lämmöllä muutama minuutti.

3. Lisää pannulle muut curryn ainekset ja hauduttele noin 20 minuuttia

4. Tarjoa riisin kera ja viimeistele annokset haluamillasi lisukkeilla

 

6. maaliskuuta 2026

Beurre blanc - voikastike

En ole koskaan ollut kastikeihminen, mutta koska ruokakuntaani kuuluu ruokailija, joka voisi sukeltaa kastikekattiloihin, ovat erilaiset kastikkeet tulleet pikkuhiljaa minullekin tutuiksi ja olen jopa alkanut välillä kaivata kastiketta lautaselleni. Kastikkeiden maailma on nyt alkanut kiinnostaa ja peruskastikkeiden harjoitteleminen ja pikkuhiljaa hallitseminenkin tuntuisi seuraavalta opiskeltavalta asialta.

Kastikkeita on maailmassa loputtomiin, mutta suuri osa niistä perustuu viiteen erilaiseen peruskastikkeeseen, ns. äitikastikkeisiin. Hollandaise on yksi näistä peruskastikkeista ja menetelmä kastikkeessa on emulsion muodostuminen. Keittiössämme hollandaise ja sen johdannainen bearnaise ovat jo tuttuja ja nyt vuorossa oli beurre blanc, eli voikastike. Voikastike sopii erityisesti kalalle, mutta myös broileri ja ehkäpä porsaan lehtipihvikin mahtuvat hyvin samalle lautaselle.

Emulsion valmistaminen on kemiaa: kaksi toisiinsa sekoittumatonta ainetta sekoitetaan toisiinsa ja saadaan pysymään sekoittuneena. Ja siinäpä se haaste sitten onkin! Yrityksen, erehdyksen ja asian tutkimisen jälkeen kolmas yritys tämän kastikkeen kohdalla lopulta onnistui. Onnistuneeseen voikastikkeeseen valitsin melko kuivan ja hapokkaan valkoviinin, mittasin ainekset tarkasti, redusoin liemen reilusti alle puoleen, käytin jääkaappikylmää voita, tarkkailin kehittyvän kastikkeen lämpötilaa ja pidin sen hieman yli kädenlämpöisenä ja vispasin vispilällä sen minkä ranteesta lähti. Ja onnistuihan se lopulta. Ja oli herkullista! Nyt vaan treeniä ja treeniä, että taito vakiintuu hyppysiin.

 


 

 







 

 

2 annosta


100 g voita

1,5 dl valkoviiniä

1 shalotsipuli

0,5 rkl sitruunamehua

pieni ripaus merisuolaa

 

1. Kuutioi voi ja pidä se jääkaappikylmänä

2. Kuori ja hienonna sipuli. Sulata yksi voikuutio pienessä kattilassa ja kuullota sipuli pehmeäksi. Lisää kattilaan valkoviini ja keitä seosta, kunnes sitä on jäljellä noin 2-3 rkl (n. 30-40 ml). Lisää kattilaan sitruunamehu ja suola ja siivilöi liemi

3. Huuhtaise kattila ja kaada liemi takaisin. Kuumenna liemi ja nosta kattila pois liedeltä. Lisää liemeen kylmää voita pari kuutiota kerrallaan samalla voimakkaasti vispilällä vatkaten. Lisää voita vasta sitten, kun entinen on sulanut. Lämmitä kastiketta varovaisesti tarpeen mukaan, pidä se hieman yli kädenlämpöisenä.

4. Jatka voin lisäämistä, kunnes kastike paksuntuu kuohkeaksi. Kaikkea voita ei välttämättä tarvitse käyttää. Tarjoa kastike heti, se ei kestä säilyttämistä tai uudelleen lämmittämistä

 

28. helmikuuta 2026

Broileria ja vesikastanjaa

Kotikaupunkiini Joensuuhun on avautunut uusi aasialainen ruokakauppa ja heti avajaispäivää seuraavana päivänä mekin menimme tutustumaan valikoimaan. Hyllyt pursuivat tuotteita, joita teki mieli maistaa ja myös tuotteita, joiden käytöstä meillä ei ollut mitään käsitystä. Tuorehyllyllä kuljimme google lensin kanssa tuumailemassa meille vieraita, ja onneksemme itse yrittäjä tuli meitä ystävällisesti opastamaan.

Ensimmäinen käyntikertamme oli tutkaileva ja mahdollisuuksia kartoittava. Silloin mukaamme tarttui vain valmista bulgogi-marinadia ja pakastekaapista vesikastanjoita, jotka ovat meidän molempien herkkuamme wok-vihannessekoituksista ja säilykepurkeista. Ja nyt noita rapeita palleroita saa ostettua myös kokonaisina pussitavarana!

Vesikastanjat maistuvat meille ihan sellaisenaan lisukkeena, mutta googlailin myös ohjeita, missä vesikastanjaa on käytetty ruuan ainesosana. Suomenkielisiltä sivuilta tuloksia löytyi melko vähän; wokkia, kookospohjaista keittoa ja tätä sweet and sour -tyyppistä broilerikastiketta, jota nyt kokeeksi tein. Englanninkielisiltä sivuilta tietoa ja ohjeita löytyy enemmän ja niihin täytyy paneutua tarkemmin jossain vaiheessa myöhemmin.

Mutta tätä siis nyt ensimmäiseksi kokeiluksi! Ohjeen mukaan makeutta tähän ruokaan tuo ananas, mutta koska se ei ole meidän kummankaan suosikkiaineksia, otin makeuden ruokaan vain sokerista ja lisäsin ruokaan valmista säilöttyä paprikaa. Alkuperäinen ohje ja idea on Hellapoliisilta ja alla oma sovellukseni siitä.

Ja asiasta kukkaruukkuun: nyt saimme maistaa myös vihreää papaijaa, josta perinteisesti valmistetaan thaimaalainen som tam -salaatti, jota olemme aiemmin kotoisasti tehneet käyttäen porkkanaa ja kurkkua.

 


 









 

3 annosta

 

300 g broilerin suikaleita

tilkka öljyä

2 kevätsipulia

1 rkl inkivääriraastetta

1 pieni valkosipulin kynsi raastettuna

n. 1 dl säilöttyä punaista paprikaa

1 dl vettä

1/3 kanaliemikuutiosta

1 rkl riisiviinietikkaa

1 tl sokeria

2 rkl soijakastiketta

100 g vesikastanjoita viipaloituna

 

suurustamiseen:

0,5 dl kylmää vettä

1 rkl perunajauhoja

 

1. Kuumenna öljy kasarissa ja ruskista broilerin suikaleet. Lisää ruskistuksen loppuvaiheessa sipulit ja inkivääri ja kuullota niitä vielä hetki

2. Lisää kasariin loput ainekset suurusta lukuun ottamatta ja kuumenna kiehuvaksi

3. Sekoita perunajauho kylmään veteen ja lisää suurusta vähissä erissä kastikkeeseen huolellisesti sekoittaen. Kun kastike on sopivan sakeaa, anna sen kuplahtaa ja nosta pois liedeltä

19. helmikuuta 2026

Rapeat paahtoperunat

Nyt se löytyi! Nimittäin paras lohkoperunoiden ohje! Soodan kanssa keittäminen on asiana tuttu juttu, mutta ei ole jostain syystä tullut koskaan kokeiltua. Nyt oli viimeinkin sen aika ja lopputulos oli milteipä täydellinen! Perunat olivat pinnalta upean rapeita ja sisältä mehevän pehmeitä eikä rasvaakaan näiden valmistamiseen ihan tolkuttomia määriä tarvinnut käyttää. Ensimmäinen testierä perunoita lipsahti kypsyydeltään hieman pitkäksi, mutta toisen erän kanssa onnistuttiin paremmin. Tarkkaile siis paistoa näitä tehdessäsi! Myös perunalajikkeella on merkitystä paljon lopputulokseen; ensimmäinen erä oli hyllyn reunan mukaan vaan ”jauhoinen lajike” ja se on tähän mennessä osoittautunut parhaaksi – harmi kun siitä ei tarkempaa tietoa ole. Rosamunda oli liian kuiva ja jauhoinen. Viimeisin testi tehtiin Annabellalla ja se oli ihan kelpo peruna tähän kypsennystapaan! (ohje: Glorian Ruoka&viini 2/2025 – rasvan määrää alla olevaan on hieman vähennetty)

 


 

 








 


1 kg perunoita (jauhoinen lajike)

1,5 litraa vettä

1,5 rkl suolaa

0,5 tl soodaa

0,5 dl oliiviöljyä

30 g voita

3 rosmariinin oksaa

3 valkosipulin kynttä

0,5 tl mustapippuria

0,5 rku lehtipersiljaa

sormisuolaa

 

1. Kuori perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Keitä niitä suolalla ja soodalla maustetussa vedessä kymmenisen minuuttia tai kunnes ne tuntuvat napakan kypsiltä

2. Mittaa oliiviöljy pieneen kattilaan ja lisää voi. Kuumenna kunnes voi sulaa. Lisää joukkoon rosmariini ja kuoritut ja hienonnetut valkosipulin kynnet. Kuumenna seosta viitisen minuuttia ja valuta seos. Säilytä valkosipuli-rosmariinisakka, mikäli haluat käyttää sen lopuksi perunoiden maustamiseen

3. Kaada perunoista vesi ja anna niiden höyrytä hetki kattilassa, että ylimääräinen kosteus poistuu. Kaada rasvaseos kattilaan, laita kansi päälle ja hölskyttele kattilaa voimakkaasti niin, että perunoiden pinta muhjuuntuu

4. Levitä perunat uunipellille leivinpaperin päälle väljästi ja tasaisesti. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja kääntele perunat. Jatka kypsentämistä vielä puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kauniin värisiä ja rapeita pinnalta. Kypsennysaikaan vaikuttaa perunoiden määrä – muutaman perunan annos kypsyy puoleen tuntiin valmiiksi

5. Hienonna persilja ja sekoita se valkosipulisakan joukkoon isossa kulhossa. Kaada kypsät perunat kuumana mausteiden joukkoon ja sekoittele mausteet tasaisesti perunoihin. Mausta suolalla.