31. lokakuuta 2021

Jauheliha-pastagratiini

Tämähän nyt on aika lailla perusruokaa, juustoiset makaronilaatikot ovat tuttu juttu ja taitaa useampikin ohje minultakin jo löytyä. Syy, miksi tätä kuitenkin halusin testata, oli hieman erilainen juustokastike. Bechamel-kastike on herkullista ja lasagnessa se aivan paras osa. Mutta yleensä – eli ihan joka kerta – se palaa pohjaan, vaikka kuinka varovaisesti sen keittelen. Siitä syystä olenkin jo pitkään tehnyt lasagnen yhden kastikkeen periaatteella Cebicin innoittamana.

Mutta siis. Tässä ruuassa juustokastikkeen suhteen hieman oikaistiin! Voi-jauhoseoksen sijaan kastike suurustettiin maizenalla ja juustona käytettiin sulatejuustoa. Minä oikaisin vielä hieman ja laitoin pehmeää levittyvää sulatejuustoa, mutta tietenkin koskenlaskijalla tämä kuuluisi tehdä. Ja nytpä onnistui! Se oli nopeaa ja helppoa eikä se palanut pohjaan tai kuohunut yli. Lopputulos maistui aivan lasagnelta ja sanoisinpa, että tätä kastiketta täytyy käyttää myös lasagneen joskus. Jatkoon! (Ohje: Yhteishyvä.fi)


 

 





 

 

6 annosta

 

8 dl pastaa

 

jauhelihakastike:

400 g jauhelihaa

loraus öljyä

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

suolaa

mustapippuria

2 rkl tomaattipyreetä

400 g tomaattimurskaa

1 rkl hunajaa

basilikaa

oreganoa

(chiliä maun mukaan)

 

juustokastike:

2 dl maitoa

1 rkl maissitärkkelysjauhoja

2 dl lihalientä

150 g sulatejuustoa

 

pinnalle:

2 dl juustoraastetta

 

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan

2. Valmista jauhelihakastike: ruskista jauheliha öljyssä pannulla. Kuori ja hienonna sipulit ja lisää ne jauhelihan joukkoon paistamisen loppuvaiheessa. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla

3. Lisää jauhelihan joukkoon tomaattipyree ja kuumenna pari minuuttia. Lisää tomaattimurska, hunaja ja mausteet ja jätä hautumaan miedolle lämmölle

4. Valmista juustokastike: sekoita kattilassa maito ja maissitärkkelys. Lisää lihaliemi ja

sulatejuusto ja kuumenna sekoitellen, kunnes juusto on sulanut ja kastike saostunut

5. Voitele laakea uunivuoka ja kaada sinne kypsä pasta ja jauhelihakastike. Sekoittele hieman. Kaada päälle juustokastike ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi 225-asteisessa uunissa noin vartin verran kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti