15. joulukuuta 2022

Vaahterasiirappi-banaanipalat

Voihan ilmellyksen imellys! Tässä sitä riittää! Banaania, sokeria, siirappia ja praliinia. Kuopuksella tuli raja vastaan ja hänen mielestään tämä oli nyt jo vähän liikaa! Muruselle ja esikoiselle maistui onneksi. Itse maistelin vain vähän ja totesin, että ei, koska banaani ja kaneli. Tämän leivonnaisen teinkin ihan vain näitä porukan banaanifaneja varten.

Praliinia tein nyt ensimmäistä kertaa, eikä se ihan onnistunut. Mantelit ottivat hieman liikaa väriä kuumalla pannulla. Sokerillekin pannu oli yllättäen hieman liian kuuma ja se suli ja paahtui todella nopeasti. Ohjeen mukaisesti sekoitin mantelit sulan sokerin sekaan, jolloin praliini jämähti ja kovettui liikaa jo pannulla. Tämän vuoksi rouhin praliinin isolla veitsellä murusiksi leivonnaisen päälle. Tarkoitus olisi, että praliinilevystä saisi lohkaistua suurempia palasia koristeeksi. Mielestäni sokeria oli myös liian vähän mantelien määrän nähden.

Suosittelen, että praliinia varten sulatetaan enemmän sokeria kuin alla olevassa ohjeessa (lähtisin seuraavan kerran kokeilemaan 2,5 dl:lla tai vaihtoehtoisesti manteleiden määrää voi vähentää, minulla praliinia jäi yli). Paahdetut mantelilastut levitetään tasaisesti leivinpaperin päälle ja sula sokeri valutetaan suoraan manteleiden päälle – näin ainakin Masterchef Australiassa tämä homma tehdään! :D Muuten ohje oli oikein hyvä, pohja oli mehevän kostea ja kuorrutus maukasta. Jos tykkää banaanista ja imelästä niin kannattaa kokeilla! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 3/2017)

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

pohja:

4 kananmunaa

3 dl sokeria

150 g voita

2 dl kaurahiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl kanelia

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

3 kypsää banaania

1 dl kermaa

 

praliini:

100 g mantelilastuja (laita manteleita vähemmän tai sokeria enemmän!)

1,5 dl sokeria

 

kuorrutus:

50 g voita

300 g maustamatonta tuorejuustoa

1 dl vaahterasiirappia

2-3 dl tomusokeria

 

1. Valmista ensin pohja. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetki. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa kanamunat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Tilsi banaanit soseeksi haarukalla tai perunasurvimella. Yhdistä kaikki taikinan aineet varovaisesti käännellen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista pohjaa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Jätä jäähtymään.

2. Valmista praliini. Paahda mantelilastut pannulla ja levitä ne leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Sulata sokeri pannulla ja anna sen ruskistua kevyesti. Kaada sula sokeri mantelilastujen päälle ja jätä kovettumaan huoneenlämpöön. Murra jäähtynyt praliini palasiksi tai rouhi veitsellä

3. Valmista kuorrute. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon tuorejuusto ja vaahterasiirappi. Lisää tomusokeria sen verran, että kuorrute ei ole enää juoksevaa, vaan pysyy pohjan päällä.

4. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa annospaloiksi ja koristele praliinilla. (Meillä leikattiin palaset isosta levystä oman maun mukaan)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti