23. lokakuuta 2011

Tattiraviolit

Täytetyn pastan valmistaminen on ollut to do –listallani jo pitkään. Mutta vaikka Jamie Oliver saa raviolien valmistamisen näyttämään hyvin yksinkertaiselta on kotikeittiössä kokeilemisen kynnys omalla kohdallani ollut melkoisen korkea! Cebicin keittiön Hanna oli käynyt Alex Nurmen opissa valmistamassa ravioleja ja hän jakoi blogissaan oikein herkulliselta vaikuttavan sienitäytteen ravioleille. Kuivatut tatit siis esiin ja punaviiniä lasiin ja eikun testailemaan!

Mutta täytyyhän tästä tehdä kokonaisvaltainen elämys - eli ensin shoppailemaan Joensuun Iloiseen keittiöön! Olen useampaankin kertaan käynyt Sonjan luona hypistelemässä raviolileikkuria sekä erityistä muottia pastan täyttämiseen ja tuumaillut vain että joskus vielä tuommoiset uskallan hankkia. Shoppailuhetkellä kaipaamani tuotteet oli joku muu innokas käynyt shoppailemassa loppuun (selkeästi pastakynnyksen ylittämiseen oli minulla mennyt aivan liian pitkään!), mutta onneksi Sonjalla oli tarjota jotain muuta tilalle! Päädyinkin hankkimaan tällaiset pyöreät leikkurit joita voi käyttää monenlaisessa leivonnassa! Pakkauksessa on kolme erikokoista (halkaisijat 4,5 cm, 6 cm ja 7 cm) Citchen Craftin muottia kätevillä kahvoilla varustettuina. Muotit kestävät konepesun ja niillä on vuoden takuu.



Raviolien valmistaminen olikin yllättävän helppoa! Pastataikinan ohjeen olen todennut toimivaksi monta kertaa, joten sen kanssa ei ollut ongelmia. Täytettä tuli annosteltua hieman liikaa, mutta ongelmasta ei tullut ongelmaa, vaihdoin pienimmän muotin keskikokoiseen. Tein puolikkaan annoksen alla olevasta ja aikaan saamastani kahdestatoista raviolista keitettäessä yksi fuskasi saumoista ja yksi repesi. Eli omasta mielestäni ihan hyvä onnistumisprosentti ensimmäiselle kerralle.

Mausta sanon vain sen verran että se oli aivan taivaallinen!! Sanoin vielä toiseen kertaan: aivan TAIVAALLINEN!



2 annosta pastataikinaa

täyte:
4-5 dl kuivattuja tatteja
nokare voita
1 sipuli
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 tl timjamia
0,25 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl parmesaaniraastetta

1. Laita täytteen sienet likoamaan lämpimään veteen
2. Valmista pastataikina ohjeen mukaan ja jätä se lepäämään
3. Valmista täyte: sulata voi pannulla. Kuori ja hienonna sipuli ja lisää se pannulle. Puristele sienistä ylimääräinen neste pois, hienonna ne ja lisää pannulle. Kypsennä kunnes sipuli on pehmeää. Lisää pannulle tuorejuusto ja mausteet ja sekoittele tasaiseksi. Lisää lopuksi parmesaani ja sekoita se täytteen joukkoon. Jätä täyte odottamaan
4. Jaa taikina neljään osaan. Aja jokainen pala pitkäksi levyksi pastakoneella ja jaa suunnilleen puoliksi, toinen pala saa olla hieman pidempi! Jätä liinan alle odottamaan
5. Kun kaikki pastalevyt ovat valmiina, annostele täytettä teelusikallisen kokoisina nokareina levyjen (niiden hieman lyhempien) päälle. Muista jättää riittävästi leikkaamisvaraa täytekekojen väliin! Jätä pidemmät levyt tyhjiksi. Sivele sormella vettä täytteellisten pastalevyn päälle koko alalle.



6. Nosta tyhjät pastalevyt täytettyjen päälle. Painele levyt huolellisesti yhteen ja poista ilma mahdollisimman tarkasti täytteiden ympäriltä



7. Leikkaa raviolit irti muoteilla tai veitsellä leikkaamalla. Irrota raviolit pöydästä varovaisesti ja tarkista vielä että reunat ovat huolellisesti kiinni. Peitä valmiit raviolit liinalla jotta eivät kuivu.



8. Kuumenna kattilallinen suolalla maustettua vettä ja keitä raviolit pienissä erissä noin parin minuutin ajan
9. Tarjoa yksinkertaisimmillaan oliiviöljylurauksen kera


Iloinen keittiö tätä nykyä osoitteessa Siltakatu 12

3 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä ja upealta! Varmasti tosi herkullisia. Toisaalta ihan hyvä, nuo muotit on varmasti monikäyttöisempiä kuin pelkkä raviolimuotti :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ateria! Tattiravioliannos on ihan lempparivalintani korttelin päässä sijaitsevassa italialaisessa. Ehkä voisi joskus testata omatekoisiakin! :)

    VastaaPoista
  3. Suosittelen kokeilemaan! Onhan tuossa toki oma näpertelynsä, mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen ruokalaji. Ja onhan se näpertely oma nautintonsa!

    VastaaPoista