27. tammikuuta 2012

Pasta alla vodka

Lupasin palailla asiaan vodkalla höystetyn pastan tiimoilta. Tässä siis toinen ohje jota viime viikonloppuna kokeilin. Itse tykkäsin enemmän pekonisesta pastasta ihan vain siksi että siinä oli pekonia. Tämä Pioneer Womanin sipulinen versio on myöskin todella hyvää. Siitä puuttuu vain se pekoni…



2 annosta

200 g nauhapastaa
3 shalotsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
1 rkl öljyä
vajaa 1 dl vodkaa
1 reilu rkl tomaattipyreetä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
chilirouhetta
0,5 dl parmesaaniraastetta

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan
2. Kuori ja hienonna sipulit. Sulata voi pannulla ja lisää sekaan öljy. Kuullota sipulit pehmeiksi
3. Sekoita sipulien joukkoon tomaattipyree ja kaada vodka pannulle. Keittele kolmisen minuuttia
4. Kaada pannulle kerma ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös chilirouhe ja keittele kastiketta kokoon sen aikaa kun pasta on valmista
5. Ota desin verran pastan keitinvettä talteen ja valuta kypsä pasta. Jätä kattilaan odottamaan
6. Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon myös parmesaaniraaste. Sekoita kastike joukkoon. Sekoita hyvin ja lisää sekaan hieman keitinvettä mikäli pasta on liian kuivaa

3 kommenttia:

  1. Tuoko se vodka oikeasti mitään lisäarvoa tuolle ruoalle? Ei tunnu kovin houkuttelevalta ajatukselta tärvätä hyvää vodkaa johonkin pastaan.

    VastaaPoista
  2. Kid Henry kyseli vähän samaa tuossa aiemmassa postauksessa. Ite oon käyttäny vodkaa ruuan laitossa tasan tän kaks kertaa tekemättä samoja ruokia ilman vodkalisäystä. Mielestäni sooseissa oli jotain erilaista makumaailmaa taustalla. Luulen että siun pitää ite kokeilla saatko vodkalurauksesta lisäarvoa ruokaan. Lasissahan se vodka toki tehtävänsä varsinaisesti täyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Yksi meidän suosikki pasta on penne alla vodka, se on aivan ihana! Käytän kinkkusuikaleita, vaikka Italiassa käytetään yleensä "speck" kinkkua :)

    VastaaPoista