28. toukokuuta 2012

Juustoinen korvasienimuhennos

Korvasieni on minun silmissäni sienimaailman mörkö. Hieman pelottava myrkkysieni, jonka tiedän kyllä oikein käsiteltynä olevan herkullinen ruokasieni. Minulle korvasieni on siis aivan uusi tuttavuus, joka on saanut aivan rauhassa kasvaa metsässä. Koskaan en ole korvasientä nähnyt, saatikka valmistanut tai edes maistellut. Kunnes koitti kevät 2012.


Äitini sattui löytämään korvasieniä metsäretkellään ja palasi kotiin suuren herkkusäkin kanssa. Ei kai niitä sieniä nyt metsäänkään voi jättää! Oikeaoppisia käsittelyohjeita etsittiin sekä netistä että kokeneelta korvasienten poimijalta – eli tädiltäni. Netistä löydetyt ja tädiltäni saadut ohjeet poikkesivat hieman toisistaan. Netti – eli lähinnä Evira – neuvoi keittämään sieniä väljässä vedessä kaksi kertaa viisi minuuttia ja huuhtomaan sienet huolella keittokertojen välillä. Tätini neuvo oli kolme kertaa kymmenen minuuttia ja huuhtelut välille.


Ensikertalaisina vedimme varman päälle ja keittelimme sienet kolmeen kertaan. Touhu vei aikaa ja vettä ja sähköä ja jäinkin miettimään tämän lähiruoan ekologisuutta. Onneksi korvasienimuhennoksen kaverina sain paistella pikaisesti pannulla paikallista kuhafileetä. Tasapainotti hieman tilannetta.


Ja koska olen hengissä kirjoittamassa tätä postausta voin lämpimästi suositella kaikille korvasieniä!


1 rkl voita
2 shalot-sipulia
n. 3 dl esikäsiteltyja korvasieniä
2 dl kuohukermaa
2 isoa rkl maustamatonta tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria
persiljaa

1. Sulata voi paistokasarissa. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota sitä hetkinen voissa
2. Hienonna korvasienet ja lisää ne pannulle. Kypsentele viitisen minuuttia
3. Kaada pannulle kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Keitä kastiketta 5-10 minuuttia kunnes se on saostunut sopivaksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja persiljalla

5 kommenttia:

  1. Metsissä käveleksivä blokkaajan äiti haluaa korjata ruokaohjeesta yhden asian: sienet todella keitetään, ei ryöpätä. Ryöppääminen minun ymmärtääkseni tarkoittaa kiehauttamista! Ensi keväänä - jos sieniä löydän vielä - käytän kyllä Eviran 2 x 5 min ohjetta! Terv. Äiskä

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän inspiroiva postaus, kiitos tästä! Sormissa oikein syyhyttää, pitääkin kysyä äidiltä, löytyisikö noita meidän metsistä. Aion ehdottomasti lähteä äiskän kanssa metsään viimeistään syksyllä, kun jotkut muut lajikkeet putkahtavat pintaan :) Mie en itse noista lajikkeista juuri tiedä, mutta suppilovahverokastike on silkkaa rakkautta <3

    Tulee niin kotoisa olo joka kerta, kun ripottelen sienimurskaa aamuisen munakkaani päälle ja tiedän, että se on äidin omin käsin poimituista sienistä muhennettu :) Njam. Koti-ikävä iskee. Onneksi pian pääsee kotimaan kamaralle kesää viettämään! Kesäisiä päiviä ja aurinkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi metsässä käveleksivä Äiskä: kiitos huomiosta, termit oikaistu myrkytystapausten ehkäisemiseksi! :D

    Maria: Metsään siis selkeästi sinun täytyy mennä! :) En itsekään ole juurikaan sieniin tutustunut, mutta herkkutatti ja lampaankääpä nyt ainakin ovat oikein makoisia. Mukavaa kesää sinullekin ja sienionnea syksyyn! :)

    VastaaPoista
  4. Se 2 x 5 min on ihan riittävä, korvasieni on sen verran mauton sieni muutenkin niin laimenee sitten kaikki maku veteen, jos liikaa keittelee. Runsas vesi ja kunnon kiehunta + tuuletus sen keiton aikana, niin ei kuole. Itse en tässä liesituulettimattomassa yksiössä kehtaa rueta korvasieniä keittelee, vaan ulkoistan sen tehtävän parempiin keittiöihin. Korvasienet on kyllä hyviä, hyvä että oot uskaltautunut maistamaan ja käsittelee niitä :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuossa miun mielestä makua oli ihan kivasti vaikka keiteltiinki ihan urakalla. :) Seuraavalla kerralla uskalletaan olla vähemmän ylivarovaisia! :D Ihana sieni kyllä. Kaikkein paras ois kun ois mökki, sen vieressä korvasieniapajat ja sit vois ulkona nuotiolla keitellä sienet käyttökuntoon. Ah. Sit vois jo puhua lähiruoan ekologisuudesta. :) (Paitsi että tuleehan siitä puun polttamisestaki jotain hiukkasia...)

    VastaaPoista