22. lokakuuta 2012

Tattipizza

Melkein täynnä oleva puolentoista litran rasiallinen herkkutattisiivuja odotti minua kun palasin viikonloppureissulta Etelä-Suomesta. Koskapa olin jo istunut tuntitolkulla autossa ja illan ohjelmassa oli vielä aloittaa kymmenen suppislitran kuivatus sekä massiivinen pyykkioperaatio, täytyi tateista loihtia jotain ihan pikaista. Anoppi heitti automatkalla ilmaan idean tattipizzasta ja sen toteutinkin illalla kotitöiden lomassa. Ja kylläpähän vaan oli herkkua! Herkkutattia!



2 pyöreää pizzaa

taikina:
n. 5 dl vehnäjauhoja
0,5 pss kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
2,5 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä

täyte:
pari reilua kourallista tattisiivuja
nokare voita
suolaa
pippuria
0,5 prk tomaattimurskaa
oreganoa
200 g mozzarellaraastetta
n. 5 siivua pekonia
parmesaaniraastetta

1. Valmista ensin taikina. Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin. Lisää vesi ja vaivaa tasaiseksi. Lisää oliiviöljy ja vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Kohota vähintään puoli tuntia
2. Sulata voi paistinpannulla ja paista tattisiivuja sen aikaa että neste haihtuu. Mausta suolalla ja pippurilla ja jätä odottamaan
3. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä pyöreiksi pohjiksi. Laita pohjien päälle ensin tomaattimurskaa, sitten oreganoa ja juustoraastetta
4. Leikkaa pekonisiivut pienemmiksi paloiksi ja jaa ne pizzojen päälle. Jaa pizzoille myös tattisiivut. Raasta pinnalle hieman parmesaania
5. Kypsennä pizzaa 250-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia

2 kommenttia:

  1. Hitsi, tämäkin resepti olisi tarvinnut nappulat joilla jakaa faceen ja twitteriin. Nyt laitan manuaalisesti.

    VastaaPoista
  2. Teepä niin! :D

    Nyt kun täällä kirjottelet niin kerrohan miulle mitä mie teen noille chileille kun ne varmaan pitäis ottaa pois tuosta kasvista. En tiijä mikä lajike lie, ostin vaan taimen kesällä kokeeks ja sehän kasvoi aika isoks ja hienoks parvekkeella! Miten mie saisin sen selviimään talven yli? Onko ees mahollista ilman hifistelyjä? Ja onko se nyt normaalia että se tiputtaa lehtiä vai onko se mennyttä koko kasvi. (En löytäny siulle mitään yhteystietoa mistä oisin voinu kysellä - toivottavasti viesti tavoittaa siut täältä!) :)

    VastaaPoista