2. elokuuta 2015

Helppo kotijäätelö

Loppukeväästä ja kesästä facebookin kokkailuryhmässä alkoi vilistä kuvia ja ohjetta helppoakin helpompaan kotitekoiseen jäätelöön. Raaka-aineluetteloa katsoessa tulee ensimmäiseksi mieleen, että eihän tämä oikeastaan jäätelöä ole olenkaan. Mutta niin tai näin, pakastimessa se tekeytyy ja jäätelöltä se näyttää. Ja mikä parasta ohje on todellakin helppo ja työvaiheita vain pari. Makuja on helppo keksiä ja vain mielikuvitus on rajana.

Testasin tässä ”hellekesän” aikana paria makua; suklaarouhetta ja mansikkaa. Suklaarouhejäätelö oli ihanan täyteläistä, jopa liiankin. Mansikkajäätelö oli raikkaampaa, mutta mansikkasose jäätyi todella kovaksi eikä jäätelöstä oikein saanut palloja tehtyä. Mutta maistui se tuoreiden mustikoiden ja lakkojen kanssa hyvältä ei niin kauniista ulkonäöstä huolimatta. Seuraavaksi pojat tilasivat kinuskia…

n. 2 litraa valmista jäätelöä

6 dl kuohukermaa
1 prk kondensoitua maitoa
makuaineita

1. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Kaada joukkoon kondensoitu maito ja pyöräytä vatkaimella sekaisin.
2. Kaada jäätelöseos kahteen litran vetoiseen muovirasiaan ja lisää makuaineet
3. Pakasta vähintään 4 tuntia, astian koosta riippuen


Suklaajäätelö: makuaineena 130 g maitosuklaata rouhittuna + marianne crush –pussin jämät. Käännelty jäätelöseoksen sekaan




Mansikkäjäätelö: makuaineena pakasterasiallinen mansikkasurvosta, jonka surautin sauvasekoittimella sileäksi ja kääntelin jäätelöseoksen sekaan raidoiksi



2 kommenttia:

  1. Teen tätä toistamiseen - hyvä resepti!!

    -Sonja

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että maistui! Oonkin ihan unohtanut tämän ohjeen! Hyvä juttu kun nostit tämän esille näin kesää vasten. Jos tulis viimeinkin lapsillekin tehtyä kotijäätelöä. :)

    VastaaPoista