16. kesäkuuta 2017

Thai-jauhelihakastike

Erehdyin lupautumaan ruuanlaittovuoroon eräänä arki-iltana koska suorastaan himoitsin erästä tiettyä ruokalajia. Muistelin että syömme tuona iltana aikuisten kesken, mutta sitten kävikin ilmi että junioriväkeä on tuona päivänä myös syömässä (ja tiesinhän minä toki sen mutta en vain muistanut). Tämän tietyn ruuan haluan kuitenkin säästää aikuisten kesken nautiskeltavaksi, joten suunnitelma meni uusiksi. Yritin vielä luistaa lupauksestani ja siirtää ruokavuoron kyseisen juniorin isälle, mutta ei enää onnistunut, vaan hän totesi hyvin onnellisena että lupaus on vaan lunastettava.

Mietintämyssy takaisin päähän siis. Muistin tämän ohjeen odottavan uusintakierrosta koska kuva jäi ensimmäisellä kokkauskerralla ottamatta. Pöydässä istuva juniori on tulisten makujen ystävä, joten huoletta pystyy itämaisen keittiön makuja ruokaan ujuttamaan. Kookos on juniorin isän inhokki, jota tosin jo hyvällä menestyksellä olen ruuan seassa saanut menemään. Kookosmaito mielessä ja hyvin onnellinen hymy huulilla minäkin lupasin lupaukseni lunastaa!

Kuinkas sitten kävikään? Sekä isä että juniori söivät hyvällä ruokahalulla. Inkiväärin ja chilin sieltä tunnistivat mutta sitten ruuassa maistui kuulemma joku jota eivät tunnistaneet. Epäilin sen olevan kookos… ”Onko tässä muka kookosta?!”, tuli kuin yhdestä suusta. Joo, kyllä siinä on. Hyvää, eikö totta! (Ohje: Yhteishyvän ruoka 2/2016)



1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pala tuoretta inkivääriä
400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
2 rkl punaista currytahnaa
400 g kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria (tai 2 tl kuivattua)

1. Kuori ja hienonna sipulit ja kuori ja raasta inkivääri
2. Paista jauheliha öljyssä pannulla ja lisää loppuvaiheessa sipulit ja inkivääri sekä currytahna. Kypsennä miedolla lämmöllä muutama minuutti kunnes sipulit ovat pehmeitä
3. Lisää kookosmaito, currytahna ja hunaja (sekä korianteri jos käytät kuivattua). Keittele miedolla hiljakseen vartin verran kunnes koostumus on sopivasti saostunut.
4. Mausta korianterilla ja tarjoa riisin tai nuudeleiden kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti