30. elokuuta 2020

Pad thai

Pad thaita olen tehnyt muutaman kerran aiemminkin – aina samalla ohjeella. Joku tuossa ohjeessa tökkii, maut eivät vaan tunnu tasapainoisilta ja olen niitä yrittänyt säätääkin. Menneenä kesänä minulla oli taas mahdollisuus päästä aitoon thaimaalaiseen kokkikouluun mökkinaapurimme luona ja koska ruokatoivetta kysyttiin, niin Thaimaan kansallisruoka pad thai oli helppo valinta. Eikä mennyt kauaakaan, kun tiesin, mikä minulla oli mennyt pieleen! Sehän oli se tamarindi!

Tamarindi on trooppisella alueella kasvava puu, jonka nuoria hedelmiä käytetään ravinnoksi. Tamarindi on samalla hyvin hapokas ja hapan, mutta toisaalta myös makea – eli hapanimelästä tykkäävän makumaailmaan tämä sopii hyvin! Tuoreen tamarindin saatavuudesta Suomessa en osaa sanoa mitään, mutta tamarindia saa ainakin valmiina tahnana kaupasta.

Mökillä kokkailimme kuitenkin ihan oikeilla thaimaalaisilla raaka-aineilla ja mökin emäntä Lai oli keittänyt tamarindeista itse paksun, melkein mustan maustekastikkeen, jossa maistui vahvasti sipuli, valkosipuli, kalakastike ja soija. Kastike oli juuri sopivasti makeaa, suolaista ja hapanta. Tuo kastike oli tämän ruuan sielu ja tiesin, että samaan ei pysty minun keittiössäni millään. Mutta, se mitä ajattelin yrittää, oli tehdä tamarinditahnasta kastiketta, jolla ruuan voisi kotioloissa maustaa. Hieman googlailemalla löysin jotain vinkkiä mitä kastikkeeseen voisi laittaa ja kehittelin oman kastikeversioni. Eihän se tietenkään samalta maistunut, mutta hyvää se oli siltikin!















 



 

 

Jatkoonhan tämä tietenkin menee! Kastikkeen maun vajavuudesta huolimatta.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

3 annosta

 

tamarindikastike:

1 shalotsipuli

1 valkosipulin kynsi

2 rkl tamarinditahnaa

2 rkl sokeria

2 dl vettä

2 rkl kalakastiketta

1 rkl soijakastiketta

 

4 levyä riisinuudeleita

300 g broilerin suikaleita

 

lisukkeet:

paistetut kananmunat (3 kananmunaa + 1 rkl kalakastiketta)

pala tofua

kevätsipulia

suolapähkinöitä

ituja

chiliä

limeä lohkoina

kalakastiketta pöytämausteeksi

 

1. Valmista ensin kastike: kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne öljytilkassa pehmeiksi. Lisää tamarinditahna ja sokeri ja kuumenna hetki, että maut heräävät. Lisää loput aineet ja keittele miedolla lämmöllä kasaan sen aikaa, että kastiketta on jäljellä noin puolet

2. Valmista lisukkeet: riko munat kulhoon ja lisää joukkoon kalakastike. Sekoita tasaiseksi ja paista pannulla molemmin puolin. Leikkaa paistettu muna suikaleiksi. Kuutioi tofu ja paista se rapeaksi öljyssä. Hienonna kevätsipuli ja rouhi pähkinät. Jätä lisukkeet odottamaan.

3. Keitä riisinuudelit kypsiksi. Valuta, huuhtele kylmällä vedellä ja jätä odottamaan.

4. Ruskista broilerin suikaleet öljyssä pannulla. Lisää joukkoon kastike ja keittele muutama minuutti, että maut alkavat imeytyä broileriin. Lisää sekaan nuudelit ja jatka kypsentämistä sen verran, että enin neste imeytyy ruokaan. Älä keitä aivan kuivaksi asti

5. Annostele nuudeliseosta lautaselle ja lisää päälle haluamiasi lisukkeita

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti