19. marraskuuta 2011

Marsipaanihortensiat

Pitkästä aikaa blogissakin on elämää! Keittiössä kyllä tapahtuu, samoin kamerarintamalla mutta mitään ei vaan saa näpyteltyä. Päivät täyttyvät arjesta!

Mutta onneksi sekaan mahtuu myös juhlaa: nuoremman pojan syntymäpäivää vietettiin marraskuun alussa. Tein melko epäonnistuneen sokerikakkupohjan jonka täytin oikein onnistuneesti herkullisen raikkaalla mansikka-vaniljamössöllä ja rahka-kermaseoksella. Päälle pursottelin kaakaojauheella hieman epätasaisesti värjäytynyttä kermavaahtoa eikä nuo pursotuksetkaan ihan justiinsa onnistuneet. Kynttilätkin olivat vinossa!

Kakun päälle tein ihan itse marsipaanikukkia – ensimmäistä kertaa! Kukat onnistuivat itselleni riittävän hyvin (eikä vieraatkaan tehneet valitusta). Ostin tätä ensimmäistä marsipaanikokeiluani varten Joensuun Iloisesta keittiöstä hortensia-muotit ja muoviset muotoilupuikot ja lähiässältä pötkyn valkoista marsipaania.




(osoite tätä nykyä Siltakatu 12)

Googlailin blogeista apua ja sitä löytyikin Unelmaiset-blogista sekä Kinuskikissalta. Muottien kanssa työskentely oli helppoa ja nopeaa ja onnistui hyvin näin ensikertalaiseltakin! Innostuin kokeilemaan myös marsipaanin värjäämistä, joka sekin oli yllättävän vaivatonta! Käytin värjäämiseen kaakaojauhetta ja punaista elintarvikeväriä.

Valmiit kukat kuivatin jääpala- ja suklaakonvehtimuoteissa joihin laitoin foliota päälle. Kuivaneisiin kukkiin laitoin keskelle koristeeksi sokerihelmet piparinkoristelutahnalla.



Ja sitten valmis kakku. Koristeluun käytin valkoisia ja ruskeita kukkia sekä sokerihelmiä. Vaaleanpunaiset jätin suosiolla sivuun, ehkä se olisi ollut hieman liioittelua… Tosin ei tuota kakkua noillakaan koristeluilla ihan heti pienen pojan synttärikakuksi arvaisi. Mutta kun äiti haluaa harjoitella niin äitihän harjoittelee! Kyllä tuo sankarillekin maistui!



Esikoinen koristeli myös pikkuleipiä joita teimme tällä hyväksi havaitulla ohjeella. Lopputuloksena oli melko värikäs eläintarha eikä sokerikuorrutetta säästelty! Kieltämättä hyviä niistäkin tuli!!





Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!

5 kommenttia:

  1. Näyttää, vitsi niin hyvältä! ...

    VastaaPoista
  2. Sulla oli oikein hortensia-tehdas pystyssä!

    sonja

    VastaaPoista
  3. Aika nopsaan noita syntyi kun vauhtiin pääsi. Seuraavaks pitää hankkia ne muratinlehti-muotit! :) Esikoinen saa sit varmaan sen henkisen kakun keväällä... Luvassa jälleen poikalapselle sopiva kakku! :)

    VastaaPoista