1. syyskuuta 2013

Yrttikuutiot

Menneenä kesänä olen taas päässyt entistä enemmän yrttien ystäväksi. Yrttitarha parvekkeella on kukoistanut ja kasvanut aivan loistavasti. Purkissa! –kirjasta löysin vinkin yrttien säilömiseen talveksi; yrteistä oli valmistettu kuutioita oliiviöljyn avulla. Kyselin pakastusvinkkejä myös ruokabloggaajien facebook-ryhmässä ja tätä menetelmää suositeltiin siellä myös.

Ajattelin itsekseni – ja ”ääneenkin” sen facebookissa ilmaisin – että pakastaisin loppukesästä loput yrtit ennen kuin säät menevät liian kylmäksi. Sain ohjeen pakastaa yrttejä jatkossa pitkin kesää aina vähän kerrallaan jolloin yrttien kasvukin kiihtyy leikkaamisen myötä. No totta kai, eipähän tullut taas itse ajateltua! Tänä vuonna siis pakastan sen verran mitä nyt tässä ehdin ja ensi kesänä panostetaan sitten säilöntään enemmän jos vaan lopputulos osoittautuu hyväksi. Hieman mietityttää tuo öljyn pakastaminen, mutta kokeilemallahan se selviää mitä öljyn laadulle ja maulle pakastimessa tapahtuu.

Pakastin pari satsia pestoa (myöskin kanssabloggaajilta saatu vinkki) jääpalamuoteissa, mutta nämä yrttikuutiot olivat helpompi tehdä silikoonisessa suklaakonvehtimuotissa josta ne lähtivät bhelposti irti. Pakastimesta löytyy nyt talven varalle rosmariinia, oreganoa, persiljaa ja timjamia. Kylmien öiden ja viileiden päivien vuoksi yrtit ovat jo muuttaneet parvekkeelta keittiöön josta sitten pikkuhiljaa laittelen loputkin vielä pakastimeen.



Hienonna yrtit silpuksi ja täytä jääpala- tai suklaakonvehtimuotin syvennykset silpulla. Täytä syvennykset oliiviöljyllä ja laita pakastimeen. Irrota valmiit kuutiot muotista ja säilytä tiiviisti, esimerkiksi minigrip-pussissa.

5 kommenttia:

  1. Hieno idea, omatekoisia yrttikuutioita pakkaseen, säästyy maggiliemien lisäaineilta! Mikä muuten on bloggareiden facebookryhmän nimi, voiko siihen liittyä kuka hyvänsä ruokabloggari?

    VastaaPoista
  2. Ryhmän nimi on Suomen ruokabloggaajat. Käsittääkseni siihen voi liittyä ihan kaikki ruuaasta bloggaavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, täytyypä perehtyä!

      Poista
  3. Itsekin olen tehnyt noita yrttikuutioita ja ne ovat kyllä näppäriä :) peston pakastaminen on myös loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla onnistumisen kokemuksia! :)

      Poista