15. syyskuuta 2014

Kyljyksiä ja hapanimelää paprikaa

Onpas mennyt kauan aikaa edellisestä postauksesta!! Arki on taas alkanut pitkän kesän jälkeen ja työhommat ja kotityöt ovat imaisseet taas mukaansa. Loppukesään ja alkusyksyyn mahtuu myös paljon tekemistä metsässä, kasvimaalla ja parvekepuutarhassa. Pakastin pullistelee nyt mustikoista, kylmiön hyllyt hilloista ja kuiva-ainekaappi kuivatuista tateista. Kasvimaalta on nostettu peruna ja korjattu härkäpavut ja pinaatit, porkkanoita on syöty pikkuhiljaa ja palsternakat kasvavat vielä. Vapaat viikonloppupäivät ovat hurahtaneet pääasiassa geokätköjä kaivellessa.

Keittiön puolella on pysytelty hyvin pitkälti tutussa, turvallisessa ja joutuisassa arkiruuassa, josta ei mitään uutta sanottavaa ole. Paitsi että esikoinen on oppinut syömään herkkusieniä! Ja aivan omasta aloitteestaan. Tatti oli hänelle jo liikaa, mutta herkkusienestä on hyvä aloittaa.

Tämä alla oleva ohje on kirjoitettu muistiin Gordon Ramsayn ohjelmasta ja tätä meillä on syöty valokuvan päivämäärän mukaan 25.6. Tämä on taas ruoka, jossa ei ole mitään ylimääräistä vaan tarkkaan valittuja aineksia, jotka yhdessä muodostavat täydellisen kokonaisuuden. Ja olipahan varmaan ensimmäinen kerta kun onnistuin paistamaan kyljykset sopivasti – ei yli! Höystö toimii myös sellaisenaan kasvisruokana riisin kanssa tarjottuna.



paprikahöystö:
2 rkl oliiviöljyä
2 punaista paprikaa
1 punasipuli
suolaa
mustapippuria
1 rkl ruokokidesokeria
2 rkl punaviinietikkaa
kourallinen basilikanlehtiä

kyljykset:
3 paksua kyljystä
suolaa
mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
pari timjaminoksaa
2 valkosipulin kynttä
30 g voita

1. Valmista ensin paprikahöystö. Halkaise paprikat ja poista niistä siemenet. Huuhtele paprikat ja viipaloi ne. Kuori ja viipaloi sipuli.
2. Kuumenna öljy pannulla ja kypsennä kasvikset siinä. Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla
3. Lisää pehmeiden kasvisten joukkoon punaviinietikka ja kiehauta se nopsaan. Laske lämpöä ja lurauta joukkoon hieman oliiviöljyä. Hauduta pari minuuttia. Hienonna basilikan lehdet ja sekoita ne valmiin höystön joukkoon. Nosta pannu levyltä, peitä kannella ja jätä odottamaan
4. Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljy pannussa ja lisää sen joukkoon timjaminoksat ja kuoritut valkosipulin kynnet. Sulata joukkoon voi
5. Paista kyljyksiä rasvaseoksella valellen 3-4 minuuttia puoleltaan. Jätä vetäytymään hetkeksi ennen tarjoamista
6. Tarjoa kyljykset paprikahöystön, kyljysten kanssa paistettujen valkosipulien ja riisin kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti