11. elokuuta 2017

Tuoretomaattipasta

Loppukesä on tomaattien parasta aikaa. Kotimaisia tomaatteja saa edullisesti ja ne ovat kauniin värisiä ja herkullisen tuoksuisia. Ja maku on tietenkin täyteläinen. Selailin näytelehtenä tullutta Kotivinkkiä (13/2017) eräänä lomapäivänä aamukahvia hörppiessäni ja nappasin talteen tämän herkullisen näköisen ja yksinkertaisen pastaohjeen. Ohje pääsi testiin parin viikon päästä kun lapset olivat lomailemassa isänsä kanssa – eli silloin kun voi syödä aikuisten kesken ihan mitä haluaa.

Jalostin ohjetta sen verran että käytin jääkaapista pestopurkin jämän tähän ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Ohjeessa olleen basilikan jätinkin sitten pois koska pestosta saa basilikan makua jo aivan tarpeeksi. Pinjansiemenet korvasin cashew-pähkinöillä – ihan vaan taloudellisista syistä. Muutoksista huolimatta lopputulos oli ihana! Pestoa olisi voinut olla vähän enemmän, samoin kuin suolaa. Ja mozzarellaakin olisi voinut syödä muutaman nökäreen enemmän.

Vaikka ennakkoon hieman epäilytti kuinka kanssasyöjälle kasvisruoka maistuu, mutta jälleen kerran sain yllättyä iloisesti ja katsoa kun ”jos ihan vähän ottaisin lisää” –annoskin katosi lautaselta nopeasti. Tämä menee siis täydellä kahden äänen kannatuksella jatkoon herkullisuutensa vuoksi saaden allekirjoittaneelta ansaitun kunniamaininnan siitä että ruoka oli nopsa valmistaa myös arki-iltana.



2 annosta

180 g pastaa
250 g kirsikka- tai miniluumutomaatteja
0,5 dl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
0,25 tl mustapippuria
0,25 tl suolaa
1 pallo mozzarellaa
1 dl paahdettuja ja suolattuja cashew-pähkinöitä
3 rkl pestoa

1. Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
2. Pese pastan valmistuessa tomaatit ja puolita tai lohko ne. Laita tomaatit kulhoon
3. Mittaa öljy pannulle. Kuori valkosipulin kynsi ja raasta se öljyn joukkoon. Kuumenna öljy ja kuullota valkosipulia hetkinen.
4. Kaada kuuma öljy tomaattien päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita ja jätä maustumaan
5. Paloittele mozzarella ja rouhi pähkinät
6. Valuta kypsä pasta ja sekoita sekaan pesto tasaisesti. Sekoita joukkoon tomaatit öljyineen
7. Tarjoa mozzarellan ja pähkinöiden kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti