9. syyskuuta 2017

Jerk-maustetut broilerivartaat

No nyt jäi suu auki! Useammastakin syystä!

Vietettiin murun kanssa leppoisaa – ja yllättävän lämmintä - sunnuntai-iltaa kotosalla. Saunottiin rauhassa ja ryhdyttiin ruuanlaittopuuhiin vasta melkeinpä iltapala-aikaan. Toki olin lihat jo päivällä maustanut ja laittanut vartaat valmiiksi eli jäljelle jäi vain kypsennys. Grillailu aloitettiin varovaisesti koska mausteiden palaminen huolestutti hieman. Hissukseen ja sopivalla lämmöllä vartaat kypsyivät täydellisiksi. Suu auki ekan kerran!

Istuttiin pöytään ja annosteltiin ruoka lautasille. Lasiin kylmää hedelmäistä valkkaria ja ensimmäinen suupala suuhun! Aivan mahtava makujen harmonia suorastaan poksahti suussa! Kermaviilikastike tasapainotti mukavasti mausteseoksen tulisuutta ja sitruuna antoi kivaa happoa vartaille. Viinivalinta oli osunut kohdalleen yllättävän hyvin näinkin mausteiselle ruualle, vaikka pullo oli valkattu ihan sieltä halvimmasta päästä sen kummemmin katsomatta. Suu auki toisen kerran!

Lautanen tyhjeni ja pikkuhiljaa alkoi tuntua että chiliä olisi voinut olla hieman vähemmänkin. Nenää sai niistää ja salaatissa olevista juustokuutioista etsiä hieman helpotusta poltteeseen suussa. Kermaviilikastikkeen topakka limekin alkoi tuntua suuhun liian happoiselta. Nopsaan lautanen tyhjäksi ja jäähdyttelemään. Suu auki kolmannen kerran!

Onneksi jälkkäri oli huolella mietitty. Tulisen ja voimakkaan makuisen broilerin ja salaatin jälkeen söimme kipolliset kotitekoista vanilja-valkosuklaajäätelöä ja suolattuja cashew-pähkinöitä. Ei poltellut chili enää suussa vaan tilalle tuli pehmeää viileyttä ja makeutta. Mahtavaa! Suu auki neljännen kerran!

Kesä on ohi ja grillailut oli tältä erää varmaan tässä. Ensi kesänä tätä uudelleen koska tämä oli kuulemma paras ateria, jonka olen valmistanut! Jos jotain tästä säätäisin, niin jättäisin limen pois kastikkeesta kokonaan. Vartaiden voimakas chili ja sitruunan happo eivät kaipaa enää lisää potkua, vaan kastikkeen pointti olisi mielestäni nimenomaan tasapainottaa ja pehmentää broilerin makumaailmaa. Mutta kirkkaasti jatkoon siis! (Ohje: Maku 4/2017)



600 g broilerin paistileikkeitä
2 sitruunaa

mausteseos:
1 rkl suolaa
2 tl persiljaa
2 tl timjamia
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl (tai maun mukaan) chilihiutaleita
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl jauhettua muskottipähkinää
0,25 tl kanelia

kermaviilikastike:
200 g kermaviiliä
2 rkl limemehua
0,75 tl suokaa
0,5 tl sokeria
0,25 tl mustapippuria

1. Sekoita mausteseoksen ainekset yhteen
2. Leikkaa paistileikkeet kolmeen osaan ja pyörittele ne mausteseoksessa. Jätä viileään maustumaan muutamaksi tunniksi
3. Valmista kermaviilikastike sekoittamalla ainekset yhteen. Jätä odottamaan viileään
4. Pese sitruunat huolella: Leikkaa sitruunat viipaleiksi ja puolita viipaleet puolikuun muotoisiksi
5. Laita varrastikkuihin broileria ja sitruunaa vuorotellen.
6. Grillaa vartaat kypsiksi. Tarjoa salaatin ja kermaviilikastikkeen kera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti