17. maaliskuuta 2021

Pil-pil-pasta

No nyt oli erikoinen kokemus! Harvoin joutuu säätämään valmiin ohjeen kanssa näin paljon ja siltikin olla hyvin epäluuloinen maistamaan lopputulosta.

Alkuperäinen ohje on Maku-lehden numerosta 4/2015 ja en todellakaan tiedä miksi en meinannut saada makuja millään kohdalleen! Tein puolikkaan annoksen lientä ja siitä puuttui happoa ja suolaa, joita toki sai lisättyä sitruunalla ja ihan vaan suolalla. Runsas öljy teki liemestä hyvin raskaan ja maut oli todella hankala saada edes jotenkin tasapainoon. Lopulta öljyisen seoksen jatkuva maisteleminen alkoi jo ällöttää ja totesin, että antaapa mennä ja maistellaan sitten lautasella.

Seuraava epäilys oli liemen määrä, joka tuntui olevan pastan määrään todella runsas. Käytin alkuperäisen ohjeen tuorepastan sijaan kuivapastaa, jonka onneksi ymmärsin jättää hieman alle al denten, jolloin se kypsyi mukavasti loppuun liemen kanssa kuumentaessa ja pasta jaksoi imeä nesteen vielä hyvin itseensä. Jättiravunpyrstöjen tilalla käytin normaaleita pieniä pakastekatkarapuja – ihan vaan pudjettisyistä ja ne toimivat kyllä tässä myös oikein hyvin!

Lopulta kun ruoka oli valmis ja tarjoilin sitä esikoiselle saatesanoin ”maistellaan, jääkaapissa on sitten myös eilistä tähderuokaa” saimme molemmat yllättyä positiivisesti! Ruoka oli todella hyvää! Öljyn määrää tosin täytyy hieman vähentää – teinikin kyseli hieman pilkettä silmäkulmassa että ”äiti, onkohan tässä nyt varmasti ihan tarpeeksi öljyä?!”. Alla oma viritelmä ohjeesta – että ei tarvitse säätää toista kertaa uudelleen. Tämä menee nimittäin yllättäen kirkkaasti jatkoon!

 


 

 





 

 

4 annosta

 

liemi:

0,75 dl rypsiöljyä

0,75 dl valkoviiniä

1 rkl kalakastiketta

0,5 sitruunan mehu

0,25 tl paprikajauhetta

0,25 tl mustapippuria

0,5 tl suolaa

chiliä maun mukaan

 

katkaravut:

tilkkanen öljyä

1 iso valkosipulin kynsi

180 g pakastekatkarapuja

 

lisäksi:

250-300 g spagettia

2 rkl tuoretta persiljasilppua

 

1. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Jätä siihen hieman normaalia reilummin purutuntumaa

2. Valmista liemi sekoittamalla ainekset keskenään pienessä kulhossa

3. Kuori valkosipulin kynsi ja raasta se pannulle. Lisää tilkka öljyä ja kuumenna kunnes valkosipuli alkaa tuoksua ja kypsyy hieman. Lisää pannulle katkaravut ja paistele pari minuuttia

4. Sekoita liemi ja katkaravut valutetun spagetin joukkoon ja kuumenna sekoitellen, kunnes liemi imeytyy pastaan. Sekoita lopuksi joukkoon tuore persilja

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti