19. heinäkuuta 2024

Kikhernepelti

Muruseni bongasi tämän ruokaohjeen joltain seuraamaltaan youtube-kanavalta ja ehdotteli testaamista. Googlaamalla ohjeen alkuperäkin löytyi Yhteishyvän sivuilta. Joskus taannoin tätä sitten kokeiltiin ja lopputulos oli todella herkullinen! Ruoka on nopsa valmistaa, joten sopii hyvin arkiruoaksikin. Me jätettiin purjo laittamatta kokonaan ja tomaatit käytettiin uunissa. Pinaatti oli tässä hieman turha, se ei oikein edes erottunut ruuasta. Terveellistähän se toki on! Kikherneet olivat ehdottomasti tämän ruuan tähti ja rapea lehtikaali viimeisteli kokonaisuuden!

 


 

 








 

230 g (1 pkt) käyttövalmiita kikherneitä

2 tl öljyä

1 tl curryjauhetta

0,25 tl chilihiutaleita (tai maun mukaan)

150 g purjoa

100 g lehtikaalia

70 g babypinaattia

200 g miniluumutomaatteja

3 rkl rypsiöljyä

0,25 tl suolaa

0,25 tl mustapippuria

200 g fetajuustoa

 

lisäksi:

turkkilaista jogurttia

sitruunaa

 

1. Valuta ja huuhtele kikherneet. Laita ne pieneen kulhoon ja lisää öljy, curryjauhe ja chili. Sekoita niin, että kikherneet maustuvat kauttaaltaan

2. Huuhtele kasvikset. Leikkaa purjo kiekoiksi. Poista lehtikaalista paksu lehtiruoti ja revi kaali suupaloiksi.

3. Levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Kääntele niihin öljy ja suola. Ripottele kikherneet kasvisten päälle

4. Paloittele feta ja lisää palaset uunipellille.

5. Nostele halutessasi lehtikaaleja päällimmäiseksi, jolloin niistä tulee varmasti rapeita. Rouhi pellin pinnalle mustapippuria

6. Kypsennä peltiä 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes lehtikaali on rapeaa ja juusto pehmennyt. Pirskottele valmiin pellin päälle tuoretta sitruunamehua. Tarjoa ruoka turkkilaisen jogurtin ja patongin kera.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti