4. joulukuuta 2010

Nachogratiini

Ruoka on aina parempaa aidan toisella puolella, niin se vaan on! Pienimmät pojat söivät tätinsä valmistamana tällaista jauheliha-maissilastuhässäkkää suurella antaumuksella ja ajattelin itsekin tehdä sitä isännän viimeisen lomapäivän iloksi. No eihän se nyt tietenkään iloista ollut koska: ”eihän tää oo ollenka samannäköstä kuin T:n tekemä!” ”Näyttääpä pahalta!” ”Mitä tuo valkonen on?” (Uteliaille tiedoksi että se valkonen oli tuorejuustoa) Esikoinen maisteli kielenkärjellä, kuopus söi maissilastut – jäipähän isännälle ja miulle sit reilummin! Älyttömän hyvää mättöruokaa! Mukaeltu RuokaPirkan ohjeesta.



400 g jauhelihaa
1 tl jeeraa
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
2 tl sipulijauhetta
1 valkosipulin kynsi
1 prk tomaattimurskaa
200 g maissilastuja
1 prk ananaspaloja
150-200 g maustamatonta tuorejuustoa
juustoraastetta

1. Ruskista jauheliha ja mausta. Lisää joukkoon murskattu valkosipulin kynsi ja tomaattimurska. Anna kiehua hetken aikaa
2. Levitä maissilastut voidellun laakean uunivuoan pohjalle ja reunoille (käytin tavallista piirakkavuokaa)
3. Kaada lastujen päälle jauhelihaseos ja sen päälle ananaspalat. Nostele tuorejuusto nokareina päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta
4. Gratinoi uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia

4 kommenttia:

  1. Mun on ihan pakko kysyä: Miten tätä ruokaa syödään; käsin napostelamalla vaiko kuin? Tuija

    VastaaPoista
  2. Me syötiin vähän miten sattui. :) Rapeat reunalla olevat lastut syötiin sormin ja dipattiin soosia kyytiin. Pohjalla olevat lastut oli pehmenneet ihanasti kastikkeen alla, piti ottaa sitten haarukka käyttöön. Rennosti vaan ääntä kohti - kukin parhaaksi katsomallaan tavalla! :)

    VastaaPoista
  3. Miulla kaapissa oottaa pussillinen nachoja, pitäs joku pvä tehdä niiden kaveriksi kanaa crispy chicken-maustekuorrutteella ja muilla soosseilla. Tuli tuhottua itsenäisyyspäivänä uuniperunan kastikkeeksi creme fraiche, niin nyt ei saa cheddar-kastiketta tehtyä. Aattelin jonkun muchos nachos -napostelulautasen niistä viritellä :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa herkulta! Millon on valmista? Joko lähen tulemaan? ;)

    VastaaPoista