9. tammikuuta 2011

Unelmainen hedelmä-semifreddo

Tätä Valion Kerma-lehdessä ollutta ohjetta testasin alkutalvesta joulua ajatellen, mutta joulun jälkkäriksi vaihtuikin hieman nopeammin valmistuva herkku. Semifreddo tarkoittaa puoliksi jäätynyttä ja tämä jälkiruoka onkin parhaimmillaan hieman pehmeänä. Toki sen voi jäädyttää kokonaankin ja tarjota jäädykkeenä.



1 prk (330 g) Valio vanhan ajan vaniljakastiketta
1 prk maustettua maitorahkaa (käytin maustamatonta ja lisäsin vaniljasokeria)
2 dl lemon curdia
125 g hedelmäsosetta, lastensoseet käy tähän hyvin (käytin omena-luumusosetta)

koristeluun:

tummaa suklaata

1. Aloita lemon curdin teosta ellet käytä valmista tahnaa. Ohje löytyy täältä.
2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon rahka ja lemon curd
3. Vuoraa rengasvuoka kelmulla (tai käytä silikoonivuokaa, jota ei tarvitse vuorata) ja lusikoi puolet rahkavaahdosta sen pohjalle. Annostele vaahdon päälle hedelmäsose ja sekoita sitä hieman rahkavaahdon sekaan. Kaada päälle loput rahkavaahdosta ja tasoittele pintaa
4. Pakasta maksimissaan neljä tuntia
5. Kumoa semifreddo (ja poista kelmu). Sulata suklaa ja valuta siitä raitoja semifreddon päälle

2 kommenttia:

  1. Tämän tyylistä olen itsekin tehnyt, mutta tiesitkö kun laittaa 2 purkkia rahkaa, 2 kuohukermaa, vaniljaa , sokeria ja vatkaa tiukaksi vaahdoksi. Lisää jäisiä puolukoita tai viinimarjoja ja hetivalmis jäätelönkorvike tai jäädykkeen "sulanut" vastine on valmis. ja kannaattaa syödä niin, että marjat eivät vielä ole sulanee. Kokeile. Tässä on se hyvä puoli kun näitä laktoosittomiakin maitovaihtoehtoja saa. Ja on terveellistä!

    VastaaPoista
  2. Pojille teen monesti marjarahkaa just tuolla kerman ja rahkan suhteella ja maustan vaniljalla. Mutta käytän tietysti sulaneita marjoja! Pitääki seuraavan kerran kokeilla jäisillä! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista