8. maaliskuuta 2013

Blinit

Blinit ovat minulle aivan uusi juttu. Bliniviikot tulevat ja menevät joka kevättalvi, enkä ole koskaan tullut maistelleeksi kyseisiä herkkuja. Blinien herkullisuutta ylistävät monet, itse en ennakkoon ajatellut niiden olevan lettuja kummempia. Mutta olinpahan taas kerran väärässä!

Tein blinini (muistaakseni) Pirkasta otetun ohjeen mukaan. Heti taikinan tekemisen vaiheessa totesin blinien todellakin olevan jotain muuta kuin letut. Hiivaa ja hapatettua taikinaa! Ja valkuaisvaahtoa! Paistaminenkin oli erilaista kirkastetun voin myötä. Blinit paistetaan perinteisesti valurautapannulla, mutta hyvin kohosivat ja saivat rapean pinnan myös teflonisella pikkulettupannulla. Voissa se paiston salaisuus varmaankin piilee.

Perinteiset blinien täytteet ovat smetana, punasipuli ja mäti. Hieman samoilla linjoilla menin minäkin. Mädin vaihdoin graavilohisuikaleisiin – ihan taloudellisista syistä. Smetanan vaihdoin ranskankermaan – ihan maun vuoksi. Punasipuli marinoin – maun vuoksi sekin. Lisäksi vielä paistoin voissa suppilovahveroita – muistelen jossain törmänneeni myös sienitäytteeseen blinien yhteydessä. Pyhäinhäväistys tai ei niin nämä täytteet upposivat meidän suuhun loistavasti.

Ja se on nyt todettu: blinit ovat blinejä, eivät lettuja.



n. 28 kpl

2,5 dl kevytmaitoa
10 g hiivaa
1 dl kermaviiliä
2 dl tattarijauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
0,25 tl suolaa
100 g voita

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää kermaviili ja jauhot. Jätä happanemaan huoneenlämpöön vähintään 2 tunniksi tai jääkaappiin yön ajaksi
2. Erottele keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuainen ja suola taikinaan. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele se taikinaan
3. Sulata voi kattilassa ja anna sen seisoa hetki että hera valuu pohjalle ja kirkas voi jää pintaan.
4. Paista blinit pikkulettupannulla miedolla lämmöllä käyttäen paistamisessa kirkastettua voita
5. Pidä lämpimänä esim. 100 asteisessa uunissa tarjoamiseen saakka

3 kommenttia:

  1. Minulla on vähän sama tilanne! Kaikki puhuvat blineistä, mutta en mielestäni koskaan ole edes maistanut. Ehkä nyt olisi sitten aika kun kerran joku muukin ummikko on uskaltautunut. Pitäisi varmaan vaan hankkia sopiva pannu, vai uskotko, että taikina on niin jämerää, että tavallinenkin pannu kelpaa?

    VastaaPoista
  2. Kyllä, nyt on aika! Ja kun eivät ole edes vaikeita tehdä. Ottaahan se oman aikansa, mutta kaikki työvaiheet on ihan perusjuttua.

    Mie paistoin siis teflonisella pikkulettupannulla, tuli kauniin pyöreät ja kohosivat kivasti ylöspäin. Taikina oli melko paksua kyllä, saattais olla että pysyisivät hallinnassa ihan tavallisella paistinpannullakin. En osaa kyllä varmaksi sanoa leviävätkö sitte sivuille ja lopputulos ei ole niin paksu ja kuohkea.

    VastaaPoista