9. maaliskuuta 2016

Bataatti-linssivuoka

Bataattihomma tuli varmaan jo selväks! Himo on! Palkokasvit on myös jostain kumman syystä ollut ”vesi herahtaa kielellä” –osastoa myös tänä talvena. Mikä minua vaivaa!? Pasta ja punainen liha ovat jääneet aivan sivuosaan ja jos ihan vaan itsekseni kokkailisin, niin todennäköisesti lihan osuus olisi tällä hetkellä aikalailla minimissä. Tilanne korjautuu varmastikin kun kesä koittaa ja grilli kaivetaan taas esille.

Niin kuin jo aiemminkin tuumailin, ei pitäisi liikaa miettiä vaan kuunnella reippaasti kroppaansa ja tehdä sellaista ruokaa mitä se pyytää. Perheellisenä tosin lähipiirin mieltymykset täytyy myös ottaa huomioon. Tässä ruuassa yhdistyikin kaksi mieltymystä täydelliseksi pariksi: makean mausteinen kasvislisuke nautittiin ihanien chorizo-tuoremakkaroiden kanssa. Makkarat maistuivat siis loistavasti minullekin aivan mukisematta - uusi paketti makkaroita odottaa jo jääkaapissa uutta ruokalajia varten… Vahvasti sekasyöjä siis edelleen! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 1/2016 muunneltuna)



1 prk tomaattimurskaa
1 dl vettä
2 valkosipulin kynttä
chiliä maun mukaan
suolaa
mustapippuria
2 dl käyttövalmiita punaisia linssejä
1 iso bataatti
1 dl cheddar-raastetta

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Kaada vuokaan tomaattimurska ja vesi
2. Kuori valkosipulin kynnet ja siivuta ne ohuesti. Laita valkosipulisiivut ja chili tomaattimurskan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Valuta ja huuhdo linssit. Kaada linssit tomaattimurskan joukkoon ja sekoita
4. Kuori bataatti ja lohko se reiluiksi lohkoiksi. Asettele lohkot uunivuokaan tomaattimurskan päälle. Ripottele pinnalle hieman suolaa
5. Kypsennä 30 minuuttia
6. Ripottele pinnalle cheddar-raaste ja kypsennä vielä viitisen minuuttia
7. Syö sellaisenaan kasvisruokana tai tarjoa padan lisänä mausteista makkaraa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti