15. kesäkuuta 2018

Pannuleivät

Joskus arki-iltanakin tekee mieli vähän herkutella lämpimäisillä. Martta-lehden numerosta 2/2015 olin saksinut talteen ohjeen pikaisiin pannuleipiin, joita eräänä iltana päätin sitten testata. Vähensin alla olevaan ohjeeseen hieman valkosipulin ja ruohosipulin määrää ja siltikin makua riitti runsaasti. Oikeastaan nämä eivät paljoakaan eroa uunissa paistetuista rieskoista – ja varmasti tällä samalla ohjeella leipäset voisi paistaa myös uunissa. Pannulla paistettaessa pinta sai kuitenkin mukavasti rapeutta ja väriä ja ihanan rasvaisen pinnan, jolloin valmiisiin lämpimiin leipiin ei rasvaa päälle tarvinnut lisätä lainkaan. Herkullista!



n. 10 kpl

0,5 dl maitoa
250 g maitorahkaa
1 valkosipulin kynsi
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
0,5 tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl oliiviöljyä

1. Sekoita maito ja maitorahka kulhossa. Kuori valkosipuli ja raasta se maitoseoksen joukkoon. Sekoita joukkoon myös ruohosipuli
2. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää ne maitoseokseen. Lisää myös öljy ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa
3. Ota taikinasta käsin noin 10 palaa ja taputtele ne (jauhotetuin) käsin ohuiksi leiviksi
4. Paista leivät rasvassa pannulla miedolla lämmöllä molemmin puolin

1 kommentti: