25. heinäkuuta 2018

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Pallomozzarella on juusto, jota olen oppinut syömään vasta aivan viime vuosina ja jota olen oppinut jopa himoitsemaan vasta kuluneen parin vuoden aikana. Sinänsä erikoista, koska eihän mozzarella maistu juuri millekään, mutta silti sen makua toisinaan kaipaa.

Mozzarellan maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa yhdistettynä muihin, ehkäpä voimakkaisiin makuihin, joita se tasapainottaa ja rauhoittaa miedon lempeällä olemuksellaan. Tomaatti on varmastikin mozzarellan paras kaveri ja nuo kaksi muodostavatkin parin, jonka italialaiset pizzan paistajat ovat tunteneet aina. Pizza Margherita on varmaan maailmalla tunnetuin ja yksinkertaisin pizza, jossa kohtaavat italian lipun värit tomaatin, mozzarellan ja basilikan muodossa.

Samat herkulliset ainekset ja värit kohtaavat toisensa tässä tutussa ja simppelissä salaatissa. Vain muutaman aineksen salaatissa ainesten on oltava tuoreita ja maukkaita, eikä mieleeni tulisikaan tehdä tätä salaattia keskellä talvea. Nyt on tämän aika! Nyt, kun kotimaiset tomaatit ja oman takapihan basilikat ovat parhaimmillaan ja maukkaimmillaan. Mausteeksi salaatin päälle riittää luraus hyvää neitsytoliiviöljyä ja rouhaisu mustapippuria myllystä. Tältä maistuu kesä!



2 tomaattia
1 pallo mozzarellaa
basilikan lehtiä
neitsytoliiviöljyä
mustapippuria

Viipaloi tomaatti ja mozzarella. Asettele viipaleet limittäin tarjoiluvadille ja sujauta väliin basilikan lehtiä. Lurauta päälle oliviiöljyä ja rouhi mustapippuria myllystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti