18. heinäkuuta 2019

Lap moo

Viime kesänä pääsimme osallistumaan mökkimaisemissa hääjuhlaan, jossa saimme nauttia aidoista ja oikeista thai-keittiön ruuista. Vahvat maut ja mahtavat makujen kokonaisuuden veivät silloin kielen mennessään! Tänä kesänä pääsin kokkailemaan samaisissa mökkimaisemissa viime kesän morsiamen kanssa aitoja ja oikeita thai-ruokia. Lomaviikon aikana valmistimme kolme erilaista thaimaalaista ruokaa, joiden ohjeet painoin visusti mieleeni.

Thaimaalainen ruuanlaitto vaikuttaisi olevan helppoa ja yksinkertaista ja ruokien herkullisuus piilee nimenomaan mausteissa. Mortteli onkin ehdoton työväline, jos haluaa tehdä täyteläisen tasapainoisia maustetahnoja ruokien pohjiksi. Mökin emännällä, Lailla, olikin mökillä suuri savinen mortteli ja ruuan laitto alkoi joka kerta sillä, että valikoidut mausteet ja yrtit hakattiin morttelissa mössöksi. Mortteliin pääsi sipulia, valkosipulia, chiliä, valkopippuria tai korianteria – ja korianterista käytettiin myös maukkaat juuret hyvin huuhdeltuina! Lai oli myös tuonut mukanaan Thaimaasta mausteita ja chilejä, joita käytimme ruokiin. Ihanat tuoksut leijuivat mökissä ja kutkuttelivat nenää.

Ihan kaikkia mausteita ja raaka-aineita ei Suomesta saa, joten hieman luovuutta täytyy käyttää. Kaikissa ruuissa mitä valmistimme, käytettiin perusmausteina eräänlaista liemijauhetta ja glutamaattia sekä suolaa ja sokeria. Glutamaatti on aine, jonka terveysvaikutuksista on keskusteltu paljon ja jota itse omassa keittiössäni pyrin välttämään. Mutta kyllä se vaan antaa ruokiin makua, jota ei muulla tavalla niihin saa!

Ensimmäisenä ”kokkikoulupäivänä” keittiössä valmistui lap moo. (Googlaillessani ruokalajia, löysin tälle ruualle myös nimitykset larb moo, larb muu ja joitain muitakin hieman saman tyylisiä nimiä – eli rakkaalla lapsella on ilmeisestikin monta nimeä tässäkin kohtaa.)



Tätä ruokaa varten tehtiin ensin paahdettua riisiä. Eli kuumalla kuivalla pannulla paahdetaan basmatiriisiä kunnes se saa kauniin kullanruskean värin – noin 10-20 minuuttia. Muista hämmennellä huolella – riisi palaa todella helposti!



Paahtamisen jälkeen riisi saa hetken jäähtyä, jonka jälkeen se jauhetaan tehosekoittimessa melko hienoksi. Minulla kotona kokkaillessani riisiin jäi melko suuria palasia, olisi kuulemma pitänyt hienontaa hienommaksi. Mutta olipahan vähän enemmän rousketta lautasella! Paahdettu riisi antaa upeaa paahteista makua ja tuoksua ruokaan ja myös rapeutta ruuan tekstuuriin. Riisi säilyy jääkaapissa rasiassa useita kuukausia.



Ja sitten itse ruokaan, lap moohon. Lap moo on periaatteessa maustettua porsaan jauhelihaa, joka tarjoillaan riisin kera lautaselta. Riisin ja jauhelihan voi kiepauttaa myös salaatinlehteen ja syödä näitä salaattinyyttejä sormin. Minulla ei ollut käytössä liemijauhetta tai MSG umamia, mutta ruuasta tuli todella hyvää näinkin – ei tietenkään aivan saman makuista, mutta tällainen suomennettu versio.



4 annosta

400 g porsaan jauhelihaa
1 iso valkosipulin kynsi
luraus rypsiöljyä
3 rkl paahdettua riisiä
2 rkl kalakastiketta
(0,5 rkl porsaan makuista thai-liemijauhetta) – tätä voi ehkä löytää etnisistä ruokakaupoista
(1 rkl MSG Umamia) – tätä saa Suomesta ainakin tilaamalla maustekaupoista
1 tl sokeria
chiliä maun mukaan
1 lime
2 kuivattua kaffirlimetin lehteä (pitäisi olla tuoretta, joka lisätään ruokaan vasta lopuksi)
2 pientä shalot-sipulia
1 kevätsipuli
n. 1 dl hienonnettua tuoretta korianteria
(tuoretta chiliä maun mukaan)

1. Kuori valkosipulin kynsi ja muussaa se morttelissa (tai raasta tai hienonna)
2. Kuumenna öljy pannulla ja kypsennä jauheliha valkosipulin kanssa
3. Mausta (liemijauheella ja MSG umamilla) kalakastikkeella, sokerilla ja chilillä ja purista joukkoon myös limen mehu ja murustele kaffirlimetin lehdet. Sekoittele ja jatka kypsentämistä vielä hetki ja nosta pannu pois hellalta.
4. Kuori shalot-sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös kevätsipuli varsineen ja hienonna pieni nippu korianteria. Hienonna halutessasi vielä tuoretta chiliä. Ja jos olet jostain löytänyt tuoreita kaffirinlehtiä, hienonna yksi lehti aivan ohuiksi suikaleiksi. Sekoita ainekset jauhelihaseoksen joukkoon, älä enää kuumenna.
5. Tarjoa riisin (ja salaatin ja kurkun) kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti