27. maaliskuuta 2020

Peruna-jauhelihapaistos

Korona-virus ja poikkeukselliset olosuhteet linnoittivat meidänkin perheemme viikoksi kotiin. Olin ollut jo viikon lomalla ja kun mahdollisuus tarjoutui, jatkoin lomaani ja etätyöskentelyä vielä seuraavallakin viikolla. Lomailu on ollut kyllä päivistä kaukana, kun on pyöräytetty etäopetusta käyntiin kahden aktiivisen juniorin kanssa, joista toiselle opiskelu ei normaalioloissakaan ole aina helppoa.

Etäkoulun ja parin oman etätyöskentelypäivän lisäksi joka päivä oli myös syötävä ja kylläpä kotikoululaiset ovatkin yllättävän nälkäisiä jo lounasaikaan! Päivät täyttyivät siis aivan itsestään myös kotoisista puuhista. Ruokalistalle valikoitui helppoja ja täyttäviä ruokia kuten makaronilaatikkoa, pinaattilettuja ja uunilenkkiä sekä tämä tomaattinen jauheliha-perunavuoka, jonka ohjeen olen napannut talteen Yhteishyvän nettisivuilta. Hieman epäileväisenä tätä lapsille tarjoilin, mutta molemmille onneksi maistui tämä hyvin – samoin kuin seuraavana päivänä itsellenikin!



400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 rkl paseerattua tomaattia
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl organoa
1 tl basilikaa
6-7 keskikokoista perunaa
1 dl juustoraastetta

1. Ruskista jauheliha
2. Kuori ja hienonna sipulit ja lisää ne jauhelihan sekaan ruskistamisen loppuvaiheessa. Kypsennä kunnes sipuli pehmenee. Lisää pannulle tomaattipyree ja kypsennä pari minuuttia
3. Lisää tomaattimurska, vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Keittele miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Laita levy kiinni ja jätä lämpimälle levylle vielä hautumaan
4. Kuori perunat ja leikkaa ne ohuehkoiksi viipaleiksi.
5. Voitele uunivuoka ja kaada jauhelihakastike vuokaan. Asettele perunaviipaleet päälle ja painele niitä hieman että ne peittyvät kastikkeella. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia
6. Nosta vuoka uunista ja ripottele juustoraaste perunoiden päälle. Jatka kypsentämistä vielä kymmenisen minuuttia. Anna vetäytyä vielä hetkinen ennen tarjoamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti