24. heinäkuuta 2022

Jamien kasvismoussaka

Kasvisruokaa äidille viikonlopun kunniaksi! Tämä ohje on otettu Jamien Vege-kirjasta, jonka ohjeet ovat lopputulokseltaan yleensä oikein hyviä, mutta prosessiltaan välillä hieman hankalia. Reseptit on todella kummallisesti kirjoitettu ja todennäköisesti vielä kummallisemmin suomennettu ja aina näiden kanssa saa säätää ja soveltaa. Mutta tälläkin kertaa lopputulos oli kaiken säätämisen arvoinen. Ihanan mehevää ja maukasta kasvisruokaa, joka saa unohtamaan, että tähänkin ruokaan tulee perinteisesti lihaa! 

 


 

 








 

 

4 annosta

 

40 g kuivattuja herkkutatteja

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

tilkka öljyä

1 rkl punaviinietikkaa

2 tl kuivattua oreganoa

500 g perunoita

400 g tomaattimurskaa

puoli tölkillistä vettä

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 (n. 400 g) munakoiso

100 g fetajuustoa

1 kananmuna

2,5 dl kermaa (tai maitoa)

0,25 tl raastettua muskottipähkinää

2 dl parmesaaniraastetta

 

1. Kuumenna 2,5 dl vettä kiehuvaksi. Laita kuivatut herkkutatit pieneen kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Jätä odottamaan

2. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne pehmeiksi reunallisessa kasarissa öljyssä. Lisää loppuvaiheessa etikka ja oregano ja kiehauta etikka kasaan.

3. Pese ja viipaloi perunat ja lisää ne pannulle. Lisää myös tattien liotusvesi, tomaattimurska ja puoli tölkillistä vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Keittele puolisen tuntia, kunnes kastike saostuu ja perunat pehmenevät. Mausta suolalla ja mustapippurilla

4. Perunoiden kypsyessä valmistele munakoiso: leikkaa se viipaleiksi ja paahda viipaleet grilli- tai tavallisella kuivalla pannulla sen aikaa, että ne saavat pintaan hieman väriä. Nosta syrjään odottamaan

5. Valmista myös kastike: laita pehmeät sienet, puolet fetasta, kananmuna ja maito monitoimikoneen kulhoon ja surauttele tasaiseksi. Mausta mustapippurilla ja muskottipähkinällä

6. Voitele uunivuoka ja laita vuokaan pohjimmaiseksi tomaatti-perunaseos. Asettele sen päälle munakoisoviipaleet. Kaada niiden päälle feta-sienikastike. Murustele loppu feta paistoksen päälle.

7. Kypsennä 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Lisää loppuvaiheessa päälle parmesaaniraaste

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti