5. heinäkuuta 2013

Kuusenkerkkätee

Kuusenkerkät ovat olleet pitkään yksi suuri ihmetyksen aihe minulle. En osannut lainkaan kuvitella miltä havupuu voisi maistua. Ja kuinka havupuusta voi keittää siirappia?! Tänä keväänä pääsin maistelemaan!

Olin kerkkien keräämisen kanssa hieman myöhässä - koko keräämistouhu oli yllättävä ennalta suunnittelematon tapahtuma. Menimme anoppilaan mökille kesäkuun puolenvälin tienoilla ja vasta ensimmäistä kertaa tiedostin kunnolla mökkiä ympäröivien kuusien määrän! Maanomistajan luvalla keräsin hieman maistiaisia. Suurin osa kuusien kasvustoista oli jo muuttunut koviksi ja piikikkäiksi, mutta muutaman desin vielä löysin pehmeitä vaaleanvihreitä kerkkiä.

Kuusenkerkän maku oli yllättävän kirpakka, hieman sitrusmainen jopa. Esikoinen tykkäsi mutustella kerkkiä ihan sellaisenaan, itse nautin kerkkäni teeksi haudutettuna. Tee oli raikasta ja metsäisen makuista. Hyvää lämpimänä, mutta kuulemma maistuu myös jääteenä.

Ensi vuonna täytyy hieman ennakoida ja käydä keräämässä kerkkiä hieman tavoitteellisemmin. Teeainekset totta kai ja ehkäpä myös siirapin tekemistä voisi kokeilla. Kuusenkerkkiä voi pakastaa myös aivan sellaisenaan, joten syysflunssanparannusainekset täytyy ainakin ottaa talteen!



1-2 rkl kuusenkerkkiä
2 dl kuumaa vettä

Laita kuusenkerkät astiaan ja kaada kuuma vesi päälle. Anna hautua 5-10 minuuttia ja siivilöi tee mukiin.

(Tässä touhussa on näppärä sellainen metallinen teepallo, jonka sisällä teeainekset upotetaan mukiin. Itselläni oli ensimmäistä kertaa käytössä tuollainen hauska teesiiviläukkeli, jonka sain lahjaksi erään lapsen perheeltä lukuvuoden päätteeksi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti