29. huhtikuuta 2014

Chilit etikkaliemessä

Viime kesäinen chiliviljelmäni parvekkeella kasvoi ja kukoisti todella hienosti. Viisi kasvia tuotti minun mittakaavassani aivan ylenpalttisen sadon! Suurin osa sadosta tuli kuivattua ja osa pakastettua. Etsiskelin ohjetta chilikastikkeeseen tai mössötyyppiseen säilykkeeseen, joka säilyisi kylmiössä seuraavaan satokauteen saakka. Tuo ohje jäi löytymättä, mutta sen sijaan löysin Chilifoorumilta ohjeen etikkaliemeen säilöttyihin chileihin.

Syyskuun alussa leikkelin chileistä pienen sillipurkillisen verran palkoja ja keitin liemen foorumilta löytäneeni perusohjeen mukaan. Purkki pääsi kylmiöön odottelemaan käyttöä. Suositus oli, että chilien annettaisiin muhia liemessä puolisen vuotta, jonka jälkeen maku olisi parhaimmillaan.

Maaliskuussa avasin chilipurkkini. Purkissa köllötteli kauniita punaisia chilejä ja ne pääsivät testiin broileripyöryköissä ja niiden lisukenuudeleissa. Pyöryköissä chilin maku pysyi maltillisena – varmaankin kookosmaidon ansiosta - mutta nuudeleissa maku pääsi paremmin oikeuksiinsa. Kuivattuun chiliin verrattuna tulisuus oli ehkä hieman säyseämpi, mutta se ei minua mietojen makujen ystävänä haittaa.

Viime kesän chilisadosta noin puolet on vielä käyttämättä. Siltikin omista siemenistä kasvatetut taimet ovat kasvamassa ikkunalla ja odottavat parvekkeelle pääsyä. Tänä vuonna laitan kuitenkin (kai) vain pari-kolme kasvia itselleni kasvamaan ja loput taimet pääsevät toisten iloksi.



mausteliemi:
5 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa

1. Pistele kypsiin chilipalkoihin pieniä viiltoja terävän veitsen kärjellä. Lado chilit lasipurkkiin
2. Sekoita liemen ainekset pienessä kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada liemi purkkiin
3. Säilytä chilit viileässä. Chilit ovat käyttövalmiita noin kuukauden kuluttua, mutta maku (kuulemma) paranee säilöttäessä, joten kannattaa odotella jopa puolisen vuotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti