14. lokakuuta 2018

Nacho-broilerisalaatti

Luksusta arjessa on, kun murunen laittaa ruuan valmiiksi kun pääsen töistä. Tämä herkullinen nacho-salaatti odotti minua erään pitkän päivän jälkeen ja maistui aivan mahtavalta! Esikoinen oli isänsä luona syönyt vastaavaa salaattia ja kehui sen myöskin maasta taivaaseen ja tätä tuli tehtyä sitten kotonakin pojan kanssa yhdessä. Hieman samantyylinen ohje löytyi blogini syövereistä salaattiohjeita selaillessani, mutta laitetaan nyt tämäkin tänne itselleni muistiin.



salaatinlehtiä tai salaattisekoitusta maun mukaan
1 pieni prk säilykemaissia
muutama miniluumutomaatti
1 punasipuli
palaa kovaa juustoa (meillä taisi olla goudaa)
300 g broilerin suikaleita
1 pss nachomaustetta (tms.)
pari kourallista nachoja

päälle:
1 lime
mustapippuria myllystä

kastike:
4 rkl maitoa
8 viipaletta cheddarsulatejuustoa

1. Paista broilerin suikaleet ja mausta ne nachomausteella. Jätä odottamaan
2. Huuhdo ja paloittele miniluumutomaatit, kuori punasipuli ja hienonna se tai leikkaa ohuiksi renkaiksi ja kuutioi juusto
3. Kokoa salaatti aineksista tarjoiluvadille tai suoraan lautasille. Laita pohjalle salaatti, sen päälle kasvikset, juusto ja broileri. Murenna nachoja hieman ja ripottele ne päällimmäiseksi
4. Purista salaatin päälle limemehua
5. Valmista kastike juuri ennen tarjoilua. Kuumenna maito pienessä pinnoitetussa kattilassa ja sulata juusto joukkoon pieninä palasina. Keittele hetkinen, kunnes kastike hieman sakenee. Valuta kastike lämpimänä salaatin päälle ja rouhi päälle mustapippuria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti