15. syyskuuta 2019

Grillatut fenkolit

Mökillä tulee kokkailtua pääasiassa muurikalla, parilalevyllä tai ritilän päällä avotulella. Monesti proteiiniksi valikoituu broilerin tai porsaan pihvi tai kalafilee, jotka paistellaan sellaisenaan simppelisti maustettuna. Lisukkeeksi tekee mieli jotain kasviksia – perusperuna kun ei meihin oikein uppoa. Vihreä salaatti ja vinegretti on aina varma valinta, mutta lämmin kasvislisuke kruunaa kuitenkin aterian.

Tässä yksi uusi kokeilu, jonka tein Yhteishyvästä (numero 4/2019) löytyneen ohjeen pohjalta. Fenkolin vahva tuoksu levisi koko keittiöön, kun pilkoin ja maustoin niitä, mutta maku pehmeni ihanan miedoksi kypsentämisen aikana. Nämä voi parilan sijaan kypsentää yhtä hyvin muurikassa, paistinpannulla, kaasugrillin levyllä tai tulella halsterissa tai ritilän päällä. Fenkolipalat voisi myös pujottaa metallisiin varrastikkuihin, jolloin tulella kypsentäminen onnistuu helpommin ilma vaaraa palasten putoamisesta.



2 fenkolia

mausteöljy:
3 rkl hienonnettua basilikaa (tai persiljaa)
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaahterasiirappia
0,5 tl suolaa

1. Lohko fenkolit neljään osaan
2. Sekoita mausteöljyn ainekset sekaisin ja sivele öljy fenkoleiden päälle
3. Kypsennä parilalla, kunnes fenkolit ovat kypsiä. Voit sivellä lisää öljyä fenkoleiden päälle vielä paistamisen aikanakin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti