9. marraskuuta 2019

Tuoretomaattikastike pastalle

Usein ruokaa tulee tehtyä aivan väärä ajatus edellä. Joko tekee mieli jotain tiettyä ruokaa tai sitten lähtee miettimään kokonaisuutta - että viikon aikana tulisi tehtyä kattavasti esim. lihaa, kalaa, kasvista, keittoa, pataa jne. Koska tykkään suunnitella viikon ruuat etukäteen ja olen sitä suunnittelutyötä tällä kokonaisuus-tyylillä paljon tehnyt, olen huomannut että pakastimeen, jääkaappiin ja kuiva-ainekaappiin kertyy helposti monenlaisia jämiä ja purkkien ja pakkauksien pohjia.

Ylijäämät ja tähteet ovat asioita jotka minua ärsyttävät suunnattomasti! Ärsyttää, että kaapeissa on sitä sun tätä mille ei ole selkeää käyttökohdetta tai tarvetta (tämä koskee myös muita kuin keittiön kaappeja). Olen keittiössä tarkka enkä haluaisi heittää mitään pois ja ehkä juuri sen takia kaikki ylimääräinen suorastaan hyppää silmilleni kun aukaisen kaapin oven tai laatikon. Rauhoittaakseni mieltäni olenkin nyt opetellut suunnittelemaan syömisiä kaappien sisältö edellä. Ja juuri siitä tämän ruuan ajatus lähti.

Jääkaapissa oli jämäpurkki aurinkokuivattuja tomaatteja joita olin ostanut johonkin ruokaan jossain vaiheessa. Reseptilootassa oli (ja on edelleen) kymmeniä ja kymmeniä ohjeita odottamassa oikeaa hetkeä. Tilillä oli (ja on aina) aivan liian vähän rahaa monenlaisten raaka-aineiden ostamiseen. Tähän ruokaan sain käytettyä aurinkokuivatut tomaatit ja mantelirouheen jämät. Tämä ruoka vähensi ruokaohjelootan sisältöä yhdellä. Ja tätä ruokaa varten ei tarvinnut ostaa mitään muuta kuin tomaatit. Ainoa huono puoli tässä oli se, että kun kokkailin vain itselleni, ruokaa jäi yli ja loput meni pakastimeen. Tyhjennellään sitä sitten joku toinen kerta… (Ohje: Glorian Ruokaviini 7/2016)



1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
250 g kirsikkatomaatteja
1 dl mantelirouhetta
1 rkl tomaattipyreetä
chiliä maun mukaan
0,5 tl mustapippuria
1 tl sokeria
1 rkl soijakastiketta
(tarvittaessa ripaus suolaa)

Mittaa kaikki ainekset monitoimikoneen kulhoon ja soseuta tasaiseksi seokseksi. Tarjoa pastan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti