27. tammikuuta 2022

Valkosipuli-juustopeltileipä

Vuoden vaihteessa sain olla pitkällä lomalla – ensin ilman lapsia ja sitten lasten kanssa. Ruuan laitto ja leipominen kuuluvat olennaisesti aina loma-aikoihini ja jälleen kerran valmistauduin huolella! Valitessani toteutettavia ohjeita, selailin blogia ja ruokaohjelootaani ja juurileivonnan osalta Facebookin juurileivontaryhmiä.

Sieltäpä tämän sitten bongasin; mehevän, herkullisen ja helppotekoisen peltileivän. Vietin lomalla aikaa murusen luona, joten pakkasin mukaan juuren ja muut tarvikkeet mitä juuren kanssa touhuamiseen nyt tarvitseekaan. Sitten vaan eräänä iltana juuri tulille ja odottelemaan.

Mutta juureni ei ilmeisesti paikanvaihdoksesta välittänyt, eikä herännyt toimintakuntoon normaaleilla toimenpiteillä. Leivoin leivän kuitenkin loppuun, mutta se ei jaksanut väsyneen juuren avulla tietenkään kohota, vaan lopputulos oli tiukka ja kuivahko. Maku oli kuitenkin sen verran hyvä, että päätin antaa leivälle toisen mahdollisuuden kotona – juuren tehoruokinnan jälkeen. Omassa keittiössä juuri toimikin kiltisti ja toivotusti ja antoi minulle juuri niin mehevän, herkullisen ja helppotekoisen peltileivän mitä ajattelinkin! Ohjetta on hieman muokattu alkuperäisestä.

 

 

 







 

100 g virkeää juurta

200 g
maitoa

5 g suolaa

200 g tipo 00 -jauhoja

25 g täysjyvävehnäjauhoja

25 g puolikarkeita vehnäjauhoja

5 g oliiviöljyä

 

pinnalle:

1 iso valkosipulin kynsi

100 g maustamatonta tuorejuustoa

tilkkanen vettä tai maitoa

n. 75 g juustoraastetta (cheddar, gouda, mozzarella tmv.)

persiljaa

 

1. Lämmitä maito melkein kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen juuri ja suola

2. Lisää jauhot ja sekoita taikinaksi. Lurauta kulhoon myös öljy ja jätä puoleksi tunniksi tekeytymään (autolyysi)

3. Taittele taikinaa neljästi 30-45 minuutin välein (öljy sekoittuu taikinaan taitteluiden aikana).

4. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja venyttele taikinasta varovaisesti levy (ei tarvitse olla vielä uunipellin kokoinen) ja jätä se liinan alle kohoamaan 1-1,5 tunniksi

5. Venyttele taikina toiseen kertaan ja nyt sen pitäisi riittää koko uunipellin alalle. Ole varovainen, että taikinasta ei katoa ilma ja kimmoisuus. Jätä liinan alle kohoamaan vielä tunniksi

6. Kuori valkosipulin kynsi ja raasta se tuorejuuston joukkoon, notkista tahnaa tarvittaessa lurauksella vettä tai maitoa. Levitä seos varovaisesti taikinalevyn päälle. Ripottele päälle juustoraaste ja persilja

7. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Pudota lämpö 150 asteeseen ja paista vielä 10-15 minuuttia kunnes leipä on kypsä ja pinta saanut kauniisti väriä

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti