30. lokakuuta 2022

Jämäjuuricrackerit

Viime talvena leipäjuureni oikutteli, eikä halunnut toimia niin kuin olisin toivonut. Tein sitten vaisulle ystävälleni hieman topakamman herättelyn ja tämän prosessin seurauksena minulla oli runsain mitoin ylimääräistä juurta. Koska perunarieskaa ja pannaria ei jaksa jatkuvasti syödä, googlailin hieman ohjeita ja päätin viimeinkin tehdä jämäjuuricrackereita, joita monessa paikassa kovasti kehutaan.

Ensimmäisellä kerralla tein pellillisen crackereita, jotka kohosivat mukavasti uunissa ja olivat rapeita päältä, mutta mukavasti hieman pehmeitä sisältä. Toisella kerralla juurta oli hieman vähemmän ja tein ohuemman crackerlevyn, jolloin lopputulos oli läpirapea ja enemmän keksimäinen. Makuasia kumpi on parempi, minä tykkäsin enemmän pehmeämmistä. (Ohje: Juurella leivottu -blogi)


 

 

 

 






 

300 g jämäjuurta (ei tarvitse herättää)

170 g vehnäjauhoja

70 g voisulaa

0,5 tl suolaa

 

pinnalle (esim.):

kovaa hienoa juustoraastetta (esim. parmesaania)

sormisuolaa

yrttejä

 

1. Sekoita ja alusta aineksista kiinteä pallo ja anna sen levätä noin puoli tuntia.

2. Kauli pallo uunipellin kokoiseksi tasapaksuiseksi levyksi. Ripottele päälle haluamiasi makuaineita ja kauli ne kiinni taikinaan.

3. Leikkaa taikina taikinapyörällä haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi kekseiksi.

4. Paista 225-asteissa uunissa 15-20 minuuttia Tarkkaile paistoa, keksit palavat helposti.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti