10. joulukuuta 2023

Pikainen Bang bang kana

Jälleen instagramista löytyi nopea arkiruoka, jota testasin ensin aikuisten kesken! Ruoka oli nopsa ja vaati vain muutaman raaka-aineen, joten työpäivän jälkeen valmistaminen ei ollut kovinkaan vaivalloista! Itse tekisin kastikkeen mieluummin vaikkapa creme fraichesta, majoneesin rasva ja maku jäi ikävästi kitalakeen pyörimään. Kanssasyöjä oli sitä mieltä, että majoneesi on ehdottomasti oikea valinta tähän! Niin tai näin, tämä ruoka pääsi aikuisten raadista jatkoon äänin 2-0, teiniraadin mielipide on vielä testaamatta. (Ohje: Instagram: kerroksii)

 


 

 








 

2 broilerin rintafileetä

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

0,5 tl paprikajauhetta

n. 0,5 dl maissitärkkelystä

 

kastike:

1 dl majoneesia

1 rkl shrirachaa

1 rkl sweet chili -kastiketta

 

lisäksi:

keitettyä riisiä

kevätsipulia

seesaminsiemeniä

 

1. Paloittele broilerin fileet sopiviksi suupaloiksi. Voit toki käyttää myös valmiita suikaleita! Mausta broilerit ja sekoita niihin maissitärkkelys. Paista broilerit pannulla rapeiksi

2. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin

3. Tarjoa kanapalat riisin ja kastikkeen kera. Viimeistele annokset seesaminsiemenillä ja kevätsipulilla

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti