29. joulukuuta 2023

Karjalanpiirakat

Molemmissa mummoloissani ja ylipäätään suvussani piirakkakulttuuri oli voimissaan ja kotitekoisia tuoreita piirakoita syötiin muulloinkin kuin juhlissa. Minäkin olen tämän taidon onnekseni kotonani oppinut ja sitä päässyt myös harjoittelemaan. Vuosien ajan teimme vanhempieni kanssa jouluksi piirakoita yhdessä: äiti ajeli, minä yhdistelin ja isä paistoi ja voiteli Alla oleva kuva on vuodelta 2009! Viime vuosina olemme siirtyneet ostopiirakoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

Piirakoita ei minulla itsekseni tule kovinkaan usein tehtyä, koska se käy minulta vielä todella hitaasti ja tuntuu sen myötä liian työläältä. Näppituntumahomman oppii kuitenkin vain tekemällä, joten useammin tätä pitäisi vaan harjoitella. Kuorien ajelu on minulle se työläin ja hitain vaihe: teknisesti onnistuu kyllä, mutta ajelu käy melkoisen hitaasti. Valmista kyllä tulee jos ei ole kiire!

Mummoni nukkui pois loppuvuodesta ja sain hänen piirakkapulikkansa nyt itselleni – jospa pulikan mukana siirtyisi hieman kokemusta mummolta minulle – hän ehti pitkän elämänsä aikana tehdä piirakoita omiksi ja toistenkin tarpeeksi! Ja ne olivat maailman parhaita! Pulikka on ilmeisesti isoukkini tekemä – aivan varmaa muistikuvaa isälläni ei tästä asiasta ollut. Hyvin sujui ajelu vanhalla ja sileällä pulikalla!

 


 

 








 

Harvoin kun piirakoita teen, niin määrät ja mitat eivät ikinä ole muistissa ja niitä joutuu sitten arpomaan ja laskeskelemaan. Laitankin tämän ohjeen nyt tähän ihan vain itseäni varten, ettei seuraavalla(kin) kerralla tarvitse lähteä merta etäämpää etsimään. 

Ja tässä kohtaa toim. huom! En lähde pohtimaan karjalanpiirakan virallista määritelmää - saattaapa olla että nämä tekemäni eivät ole karjalanpiirakoita lainkaan, vaan riisipiirakoita. Kotonani on puhuttu aina vain piirakoista. Niin tai näin, hyviä ne ovat!

 

Puuro

Tee puuro edellisenä päivänä. Ennen leipomista, sekoita puuroon 1 kananmuna ja ohenna tarvittaessa kiehautetulla maidolla. Tämä puuromäärä riittää reilusti alla olevaan taikinamäärään.

 

1. Sulata kattilassa nökö voita

2. Lisää katilaan 2,2 dl puuroriisiä ja 3 dl vettä. Keitä, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin

3. Lisää kattilaan 1,5 l maitoa ja keitä miedolla lämmöllä välillä hämmennellen

4. sekoita puuroon lopuksi 1 tl suolaa

 


 

 








 

 

Taikina

(Marttojen ohjeella)


3 dl vettä

1,5 tl suolaa

2 rkl öljyä

6 dl ruisjauhoja (mielestäni hienot ruisjauhot ovat tässä hommassa parhaita)

2 dl vehnäjauhoja


Suola liuotetaan veteen ja lisätään muut aineet. Sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi, mutta ei vaivata. Tästä taikinamäärästä tuli minulla 20 kpl melko suuria kuoria – alla kuva koosta


 

 








 

 

Piirakat paistetaan kuumassa uunissa (275-300 astetta) noin 13 minuutin ajan. Itse tykkään pakastaa piirakat voitelematta, laittaa jäiset piirakat uuniin sulamaan ja voidella vasta sitten. Näin piirakka on rapeampi kuin voideltuna pakastettuna.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti