26. heinäkuuta 2026

Moussaka

Moussaka on yksi lempiruuistani: rasvaista jauhelihaa, tomaattia ja paljon valkosipulia, joiden aromit imeytyvät perunaan ja kasviksiin. Eikä siinä vielä kaikki, vaan parasta tässä on tietenkin juustoinen kastike, joka kruunaa kaiken ihanuuden omalla ihanuudellaan. Lohturuokaa parhaimmillaan! Aikaa tämän valmistaminen vie, mutta vaiva palkitsee maullaan! Ja yhdellä vaivannäöllä ruokaa saa tehtyä ison vuoallisen, josta riittää teinipojankin kanssa vielä seuraavaksikin päiväksi. Tuhtia ja täyttävää, eikä ihan niin kevyttäkään. Mutta lohtua tässä kyllä piisaa! Tämä meni jatkoon myös pojan mielestä. Ruoka oli melkoisen lihaisa, joten alla olevaan ohjeeseen kasvisten määrää on lisätty.

 


 

 





 

500 g keitettyä perunaa
400 g kesäkurpitsaa
400 g munakoisoa

jauhelihakastike:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl hunajaa

juustokastike:
50 g voita
n. 1 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
0,5 tl muskottipähkinää

1. Kuori ja viipaloi perunat ja keitä ne kypsiksi. Tähän sopii hyvin myös tähteeksi jääneet keitetyt perunat. Jätä odottamaan.
2. Viipaloi kesäkurpitsa ja munakoiso ohuiksi viipaleiksi ja paista ne nopsaan pannulla öljyssä. Jätä odottamaan
3. Valmista jauhelihakastike. Paista jauheliha pannulla ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli, valkosipuli, tomaattimurska ja mausteet. Hauduttele hetkinen
4. Valmista juustokastike: sulata voi ja sekoita joukkoon jauhot. Lisää maito vähitellen huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi mausteet ja juustoraaste. Sekoittele kunnes juusto sulaa
5. Kokoa vuokaan kerroksittain jauhelihaa, perunaa ja kasviksia. Kaada päälle kastike. Minulla oli laakea vuoka, joten laitoin kaikki kasvikset pohjalle, jauhelihaseoksen niiden päälle ja viimeiseksi juustokastikkeen
6. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puolisen tuntia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti