8. syyskuuta 2009

Täytetyt paprikat

EDIT: 16.10.2018

Täytettyjä paprikoita voisin syödä vaikka joka viikko ja onneksi näin syksyllä paprikat ovat halpoja ostaa! Täyttettyihin paprikoihin voi laittaa täytteeksi maun mukaan mitä vaan: esim. jauhelihaa, broileria, kinkkua, riisiä, porkkanaa, sipulia, tomaattia tai sieniä ja makumaailmaan saa vaihtelua helposti erilaisilla tuorejuustoilla ja muilla juustoilla. Paprikoihin on hyvä upottaa vaikkapa juustotarjottimelta ylijääneitä juustonkantoja. Lapsuudestani muistan täytetyt paprikat pöydässä silloin, kun tehtiin hieman juhlavampaa ruokaa vaikkapa silloin kun kylässä oli ruokavieraita. Täytteenä oli yleensä jauhelihaa ja toisinaan suolasienistä tehtyä sienikastiketta - jos nyt oikein sinne saakka muistan. Täytetty paprika on yllättävän tuhti ruoka ja yhdellä paprikalla tulee maha hyvin täyteen.



4 pientä paprikaa
(1 dl riisiä)
öljyä
300 g broilerin suikaleita
200 g tuorejuustoa (minulla taisi olla ruohosipulin makuista)
aurajuustoa
yrttejä, suolaa, pippuria
juustoraastetta

1. Huuhdo ja halkaise paprikat. Poista siemenet ja väliseinät.
2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
3. Kuumenna öljy pannussa ja kypsennä broilerin suikaleet. Hienonna kypsä liha pienemmäksi
4. Sekoita kaikki ainekset sekaisin, mausta oman maun mukaan. Täytä paprikat seoksella ja peitä juustoraasteella. Kypsennä 200°/20-30 min.

4 kommenttia:

  1. Hei! Ihania reseptejä siulla, oon vasta muutamaa testannu ja hyvää ovat olleet. Varsinkin voileipakakku oli tosi hyvä ja helppo, vaikka ekaa kertaa elämässäni tein voileipäkakkua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos, kiva kuulla että mieluisia juttuja löytyy! Ja kiva kun kommentoit! :)

    VastaaPoista
  3. Kokeilin näitä tänään jauhelihatäytteellä, ilman riisiä ja oli kyl hiton hyviä!! :) En antanu olla tarpeeks pitkään ja paprikat jäi vähän koviks, mut en voinu antaa olla pidempään, kun pinta alko tummumaan liikaa, eli seuraavan kerran varmaan laitan pienemmällä lämmöllä. :)

    VastaaPoista
  4. Mieki oon perinteisesti tottunu syömään paprikoita jauhelihatäytteellä. Broilerilla saa kivaa vaihtelua! Ja tuo juusto antaa kivasti kosteutta ja sitoo täytteen että ei jauhelihat sit pompi pitkin pöytiä! Nyt vaan odotellaan syksyä kun saa halpaa (tai ainaki halvempaa) paprikaa.

    VastaaPoista