3. lokakuuta 2009

Ruusukaali-pekonipasta

Ruusukaalia... Jälleen yksi hyvin epäilyttävä raaka-aine! Meidän perheessä kukaan ei aikaisemmin ole ruusukaalia syönyt. Kolmevee on Franklin-kirjoista lukenut että semmoinen on herkkua ja pidemmän aikaa on jo pyydellyt että sitä pitäisi saada maistaa. Itseäni tämä ajatus ei juurikaan ole houkutellut, joten asiaa on tullut lykättyä. Nyt viikolla sitten silmiini hevi-osastolla sattui ruusukaalirasia ja nappasin sen sitten mukaani. Surffailin aikani ja Soppakellari-blogista löysin houkuttelevan pastaohjeen johon ruusukaalini voisin käyttää. Eipä voi muuta sanoa kuin NAM! (Kolmevee ei yhdy tähän lausumaan - yllättäen!)



1 pkt pekonia
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rasia ruusukaaleja
1 prk 3 juuston kermaa
pippuria
pastaa

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan
2. Paloittele pekoni ja paista rapeaksi. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullottele hetki
3. Poista ruusukaaleista kannat ja leikkaa ne puoliksi tai neljään osaan ja lisää pannulle. Pyörittele viitisen minuuttia
4. Lisää pannulle kerma ja pippuri ja jätä hautumaan hetkiseksi. Varo kypsentämästä liikaa ettei ruusukaalista tule sitkeää

1 kommentti:

  1. Siun pitää tehdä sultsinoita joku päivä ja varmasti teidän pienet lapsosetkin mielellään niitä taittelis :) Ei oo vaikeita tehdä, vaikka se kauliminen onkin vähän työlästä. Tosin mie keksin että siitä taikinasta voisi kaulia runsailla jauhoilla ison levyn ja ottaa lautasta muottina käyttäen sopivia lätysköitä ja ylijääneestä taikinasta tehdä vielä samoin :)

    Ihana pastaohje! Mie ostin just viime viikolla pekonipaketin, ajattelin carbonaraa tekaista joku päivä, kun en oo sitä vielä koskaan itse tehnyt. Pekoni on niiin hyvää, vaan harvinaista herkkua :)

    VastaaPoista